Kellään kokemusta merkistä Wheat? Entä Me Too?
Kysellääs nyt näistä merkeistä vielä ihan erikseenkin.
Eli minkälaisia on laadultaan ja kooltaan merkit Wheat ja Me Too?
Kommentit (7)
ni kummallisen lyhyeet hihat. Kivan näköisiä kyllä ovat muuten. Ehkä meillä vaan kävi vaatteiden kanssa huono tuuri.
Paljon basic juttuja lisäksi ja hinta on aika paljon edullisempi kuin muilla tanskalaisilla suunnitelijoilla arvioisin noin 20-30%. Olen ajatellut kyllä kokeilla itsekkin.
siis esikoiselta periytyneet. Hyviä, tasalaatuisia vaatteita. MeToo näyttäisi olevan nykyisin kalliimpi merkki, kuin muistan entuudesta.
Onko se iso? Paljon tavaraa esillä? Siisti? Kaunis?
Terveisin Utelias Uuno =)
Toiset vähän kulahtavat ja venähtävät. Painokuvat, kirjailut,napit yms. koristeet ovat kyllä säilyneet kaikissa. Jotkut vaatteet, etenkin housut ovat säilyneet tosi hyvin. Joissakin paidoissa hihan pituus on iso suhteessa itse paidan pituuteen. Eli hihoista vielä menisi, mutta napa melkein näkyy.
Liike oli tosi pieni mutta ihan täynnä tavaraa. Itse katselin vain VDT:n takkeja, retrot kun ei kiinnosta tippaakaan. Sisävaatteiden lisäksi siellä oli ainakin siis VDT:ä ja Reimateccejä, Pikkustikkarin pipoja ja Reiman asusteita.
muista ei oikein ole kokemuksia. Tuo Aicha-takki meillä on, mutta ei ole ollut vielä käytössä. Trikoopaidoissa painatukset ja värit pysyneet hyvin eivätkä ole pesuissa menneet muutenkaan miksikään. Mieleisiä myös kivojen väriensä puolesta :)
Wheatia ostin viime kesänä Köpiksen reissusta ja sen trikoovaatteet on kyllä huonommin kestäviä. Trikoo on aika ohutta ja venähtää nopeasti. Värit kyllä ihan kivoja niissäkin.