Ponnistamisen tarve synnytyksessä ja spinaalin/epiduraalin vaikutus siihen
Hei!
Nyt olen sellaista miettinyt että miten te, jotka olette saaneet spinaalin tai epiduraalin synnytyksessä, olette kokeneet ponnistusvaiheen? Tuliko ollenkaan sellaista mieletöntä ponnistamisen tarvetta? Minulla nimittäin ei tullut ekassa synnytyksessä ja siinä sain tuon epiduraalin. Mutta ponnistaminen ei myöskään sattunut joten ei siitä mitään haittaa kyllä ollut. Toisessa synnytyksessä taas en saanut mitään ja silloin ruumiini ponnisti ihan itsestään koska tuli aivan ihmeellinen ja pakottava ponnistamisen tarve. Ja voi piru että se sattui!! Eli selvä ero näillä kahdella synnytyksellä ja sen täytyi johtua nimenomaan tuosta epiduraalista. Mietinnässä on nyt seuraava synnytys, yritänkö ilman lääkitystä, kokeilenko spinaalia vai epiduraalia vai mikä olisi parasta! Olisin kiitollinen jos kertoisitte nimenomaan ponnistusvaiheestanne ja miten koitte sen ja mitä lääkitystä saitte. Oliko ponnistaminen vaikeaa jos sitä " ponnistustarvetta" ei tullutkaan vai sujuiko silti ihan helposti?
Kommentit (18)
... sain epiduraalin, joka auttoi todella hyvin supistuksiin. en tuntenut supistuksia enää lainkaan. mutta en tuntenut myöskään minkäänlaista ponnistuksen tarvetta kun sen aika koitti. kipu kyllä tuntui kun vauva tuli ulos, mutta tarvetta ponnistamaan ei ollut, eikä tullut.
parakervikaalipuudutus molemmissa aiemmissa synnytyksissä. Ensimmäisessä en tuntenut ponnistamisen tarvetta ja täytyy sanoa, että ponnistaminen oli aivan hirveää, kun ei tiennyt mitä pitäisi tehdä... Toisessa tarve oli tuntuva ja sainkin ponnistaa heti puudutteen laiton jälkeen, koska ilmeisesti lääkärin kopeloinnista johtuen avauduin täysin muutamassa minuutissa. En tiedä oliko puudutteen antamisajankohdalla merkitystä (ekassa pari tuntia ennen vauvan syntymää ja tokassa siis en tiedä ehtikö edes vaikuttaa) ponnistamistarpeeseen. Sen vain voin sanoa, että toisella kerralla ponnistaminen tuntui taivaalliselta, koska itsekin tunsi, että sai jotain aikaan. Ponnistaminen kesti ekassa 1 h 10 min ja tokassa synnytyksessä 7 min.
Pahnu, joka odottelee viimeisillään sitä kolmatta kokemusta, ja aikoo pyytää samaisen puudutteen mikäli ehtii..
Mulla oli tosi " vahvasti" epiduraali silloin synnytyksessä. En tuntenut oikein mitään, supistuksia hädin tuskin huomasi. Ja koko ponnistusvaiheenkin se kivunlievitys vaikutti niin, ettei edes se sattunut. Pään syntyminen vähän kiristeli, hädin tuskin nipisti... :-/
Mulle se ponnistamisen tarve tms. tuli kyllä ihan tuntuvasti. Pötköttelin siinä kyljelläni ja sitten yhtäkkiä vaan tuntui, että jotain on tulossa peräpäästä :D pihalle (voi herraisä miltä se olisi voinut tuntua ilman kipulääkitystä...). Äkkiä kätilöä paikalle ja sitten ruvettiinkin ponnistamaan.
Aika miedot tuntemukset kuitenkin oli, enkä siinä hötäkässä (muiden häärätessä ja äänekkäästi melskatessa ympärillä) itse edes oikein supistuksista pysynyt kärryillä - kun ei niitä paljoa tuntunut. Ja se ponnistamisen tarve ei kyllä sitten enää tuntunut, vaan ihan oma-aloitteisesti piti pungertaa. Olihan siinä kieltämättä omituisen ulkopuolinen olo, vaikka olikin itse keskipisteessä, kun ei oma kroppa kuitenkaan varsinaisesti käskenyt mitään tekemään. Mutta mieluummin se kuin karmea kipu, josta olisin varmaan järkyttynyt ikuisiksi ajoiksi... pelotti niin kamalasti etukäteenkin.
Ja 27 minsaa ponnisteltiin, tuntuu siltä että nopeamminkin olisi tullut, jos olisin kovempaa ponnistanut. Semmoinen fiilis vaan jäi...
Mii- ja poika 1 v 8 kk
Molemmissa oli kyllä oikein voimakas ponnistamisen tarve ja kipu myös. Ehkä jälkimmäisessä, nopeassa synnytyksessä tarve oli vielä suurempi, mutta niin oli vauhti muutenkin.
Ensimmäisessä synnytyksessäni mikä oli käynnistetty rv 39+4, sain epiduraalin jo melko alkuvaiheessa (synnytys kesti yht. n.13h). Kärsin silti mahdottomasta ponnistamisen tarpeesta noin 5h koko synnytyksen kestosta. Pyysin miestäni kutsumaan kätilön tarkistamaan tilanteen useaankin otteeseen ja tietenkään en lupaa saanut kun paikat eivät olleet auki. Mieleeni on niin jäänyt se hetki kun sanottiin että nyt saat ponnistaa, oli kun taivas olisi auennut. Kuopuksen syntyessä en kerennyt saada mitään kivunlievitystä, synnytys kesti vain 4h. silti tuo ponnistamisen tarve tuli nyttenkin liian aikaisin, se on mielestäni koko synnytys touhun ikävin asia. Vaikea mun on kuvitella ihmistä jolla tuota tarvetta ei ole, te onnekkaat :)
Itselläni samanoinen kokemus 1. synnytyksestä kuin sinulla, eli epiduraalin ansiosta en tuntenut minkäänlaista ponnistuksen tarvetta. Toisessa minulle taas ehdittiin (onneksi) laittamaan KOHDUNKAULANPUUDUTUS eli parakervikaalipuudutus jos vei suurimman kivun, mutta todellakin ehdin tuntemaan sen kun ponnstuksen tarve tuli...
Itse suosittelen kyllä kuuntelemaan hoitohenkilökuntaa. He tietävät mikä missäkin vaiheessa on suosilteltavaa (uudelleen synnyttäjillä harvoin edes epiduraalia laitetaan) ja mitä ehditään laittamaan. Synnytykset ovat niin erilaisia ja nopeutuvat yleensä mitä useampi takana.
Itse ainakin en mieti puudutuksia ym. asioista ennen synnytystä, koska ei sitä synnytystä voi muutenkaan etukäteen suunnitella...
Kivunlievitys vaihtoehdoista voit toki keskustella jo etukäteen neuvolassa tai sitten ihan sairaalassa. Varmasti sinulle järjestyy aika ko. keskusteluun ota vaan rohkeasti selvää.
Synnytystä käynnisteltiin rv42 lapsiveden vähäisyyden takia. Lähdettiin ihan nollista, en ollut yhtään auennut enkä pehmentynyt. Synnytys käynnistyi hitaasti. Pian epiduraalin saatuani päätettiin tehdä kiireellinen sektio, vauva oli ahdingossa. Samalla aloin tuntemaan hirveää ponnistamisen tarvetta. Sanoin kätilölle joka ei uskonut (olin ollut 5min. sitten 7cm auki). Katsoi tilanteen joka oli edelleen sama. Kielsi ponnistamasta ja minua alettiin siirtää leikkaussaliin. Oli hirveää kärvistellä kun nukutuslääkäri antoi spinaalipuudutusta ja oli hirveä tarve ponnistaa. Onneksi kaikki meni hyvin! Tuosta ei ollut mainintaa synnytyskertomuksessa mutta itse yhdistän tuon ponnistamisen tarpeen epiduraaliin.
tarkoitatko että epiduraali sai sinut ponnistamaan?!?
sain epiduraalin ja mulle ei tullut ponnistamisen tarvetta. Synnytys ja ponnistaminen meni kuitenkin hyvin. Toisessa synnytyksessä sain kohdunkaulan puudutteen ja ponnistus vaihe oli, miten sen nyt sanois, ikävämpi enkä edes muista oliko ponnistuksen tarvetta sillon vaikka hyvin sekin sitten kuitenkin meni.
Kaikissa synnytyksissä olen saanut epiduraalin, onneksi, ja lienee vielä vaikuttanut ponistusvaiheessa, kun ei ole kauheesti sattunut, mutta olen kyllä tuntenut selkeän ponnistamisen tarpeen joka kerta. Ekalla kerralla tosin kuvittelin, että on vaan kakkahätä ja kävinkin pöntöllä, kun ei oltu vähään aikaan kohdunsuun tilannetta tarkastettu ja olikin edennyt nopeammin kuin kukaan oli odottanut... viimeisen kanssa kätilö kävi just tsekkaamassa tilanteen ja sanoi, että nyt olis auki 10 cm, haluatko kokeilla ponnistaa, ja yhden pikku työnnön vetäisin, todettiin, ettei taida olla vielä aika ja just ennen kuin kätilö ehti ovesta ulos, tarve tulikin ja sanoin hei nyt pitäiskin ponnistaa.... Joka kerta ponnistusvaihe ollut kolme ponnistusta ja lapsi ulkona, ja pitänyt aina odotella, että kätilö saa kaiken valmiiksi... siis ponnistusvaiheet alle 5 min olleet...
Mutta siis kaiken ´kivun vieneestä epiduraalista huolimatta ponnistuksen tarve ollut selvä. Eiköhän nää kaikki kivunlievityksiin ja muihin liittyvät asiat ole niin yksilöllisiä, jokainen reagoi eri tavoin.
Ekassa synnytyksessäni sain kaksi satsia epiduraalia, mutta vaikutus oli lakannut ponnistusvaiheen alkaessa. Tuli tarve ponnistaa ja sattuihan se, muttei niin paljon kuin avautumisvaiheen kivut. Imukuppiin jouduttiin turvautumaan, kun vauvan sydänäänissä oli koko ajan pahempia laskuja supistusten aikana. Vauva syntyi kuitenkin jo koevedolla eli sikäli helppo homma.
Tokassa sain myös epiduraalin, onneksi, vaikka ei se heti auttanut eikä kaikkia kipuja poistanut. Paikat avautuivat tunnissa 3 cm:stä 10 cm:iin, mutta vauva ei ollut hollilla, joten jouduin odottelemaan neljä tuntia ennen kuin vauva syntyi. Painetta ja ponnistamisen tarvetta tuntui vähän väliä, mutta kun yritin ponnistaa, vauvan sydänäänet heikkenivät. Oisko ollut lyhyessä napanuorassakin syytä?
Epiduraalin vaikutus oli jo lähes mennyttä, kun viimeisen kerran päätettiin yrittää ilman imukuppia. En enää kokenut samalla lailla ponnistamisen tarvetta kuin aiemmin, mutta ponnistin silti. Kätilö neuvoi, mihin suuntaan työntää, käänteli vauvaa ja tuki välilihaa. Muutamassa minuutissa vauva oli maailmassa. Pahin kipu oli siinä vaiheessa, kun vauva junnasi hartioista kiinni; asento kun ei typykällä ollut vieläkään ihan optimaalinen.
Eka synnytyksessä sain epiduraalin ja ponnistamisen tarve tuntui tosi kovana. Mulle ei annettu kuitenkaan kuin se pienin mahdollinen määrä puudutetta, joten tunto ei muutenkaan ollut pois. Ponnistaminen helppo 10min.
Tokassa sain epiduraalin liian myöhään. En tuntenut ponnistamisen tarvetta. En tiedä johtuiko kivusta vai jo hiipivästi alkavasta puudutuksesta. Ponnistin käskettäessä järkyt 10min.
Kolmas meni ilman puudutteita. Ponnistuksen tarvetta en tuntenut - kivulta? Ponnistaminen jostakin syystä paljon helpompaa kuin edellisellä kerralla, vaikka vauva oli isoin.
sain spinaalin edellisessä synnytyksessä ja se vei tunnon supistuksesta pois mutta tunsin ponnistamisen tarpeen kuitenkin. Kätilö vain aina sanoi että nyt tulee supistus ponnista menemään. Ponnistusvaihe kesti n.5min ja oli täysin kivuton.
Epiduraalissa ponnistamisen tarve on ollut paljon pahempi. Olen saanut epiduraalin kolmessa synnytyksessä ja yhdessä sen spinaalin ja spinaaliin luotan nytkin jos vain suinkin saan sen.
Niiloakseli ja loputon odotus rv 40+6
Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin mutta koska syntyi vkolla 37+3 ei ollut laskeutunut tarpeeksi niin aikaa meni odotteluun. Ponnistamisen tarvetta en tuntenut joten kätilö sanoi aina koska ponnistaa. Aikaa tais mennä 20 min.
Kakkosen aikaan sain myös epiduraalin eikä ponnistamisen tarvetta tuntunut joten sanoin kätilölle että ilmoittaa kun voin ponnistaa koska en tiedä miltä se tuntuu. Poitsu tulikin sit 5 min ponnistuksen jälkeen.
Kolmosen synnytyksessä yrittivät ensin spinaalia mutta kolme yritystä ja joka kerralla jaloissa tuntu pahalle niin päätyivät taas epiduraaliin. Tällä kertaa tunsin ponnistamisen tarpeen ja tyttö tuli samoin 5 min ponnistuksen jälkeen.
Edelleenkin meinaan pyytää marraskuussa epiduraalin koska siitä hyviä kokemuksia eikä ainakaan minulla vaikuttanut ponnistamisen tarpeeseen viimeisellä kerralla.
Moschino rv 10+5
tyttö syntyi vk 41+4 ja sain epiduraalin, muuten hyvä kivunlievitys mutta lopussa loppui supistukset.ponnistamisen tarve tuli ja meni...supistuksia tehtiin lääkkeen avulla ja ne meni todella nopeesti ohi ettei kerinnyt etes henkeä vetää.ponnistusvaihe virui sitten tunnin mittaiseksi tappeluksi ja koski niin perkeleesti, mut tulihan se sitten sieltä lopulta.Ehkä ensikertalaisena ei osannut/uskaltanut ponnistaakkaan oikein, mut seuraavalla kerralla meinaan pyytää jotain muuta kivunlievitystä.
Vauvani syntyi viikoilla 41+6. Sain epiduraalin ja se jouduttiin laittamaan yhtä nikamanväliä ylemmäs kuin tavallisesti, koska " oikeaan" väliin ei saatu. Ponnistusvaihe alkoi aika pian epiduraalin laittamisen jälkeen, eli ajoitus meni vissiin vähän pieleen. Olin täysin tunnoton epiduraalin jälkeen, eli ei tuntunut kipua, ei ponnistustarvetta, enkä tuntenut edes sitä mitenkään kun lapsi tuli lopulta ulos. Jouduttiin auttamaan imukupilla sydänäänilaskujen ja heikentyneiden supistusten takia. Tuntui siltä myös, että en saanut ponnistamiseen yhtään voimaa, vaikka punnersin melkein kolme varttia. Liekö yhteydessä heikentyneisiin supistuksiin, eli kohtu ja kroppa muutenkin ei auttaneet lapsen ulos saamisessa. Yhdistän nämä jutut epiduraaliin. Ensi kerralla olen ajatellut spinaalia, jos sen vaikutukset eivät olisi näin voimakkaita. Sain muuten epiduraalista myös voimakkaan vapinan, joka loppui kyllä ennen ponnistusvaiheen alkua.
Todellakin tunsin ponnistuksen tarpeen, todella voimakkaana, epiduraalista huolimatta.
Itse synnytys oli kivuton, ponnistus vaiheessa en tuntenut kipua myöskään.
Esikoinen syntyi rv 40+2, sain epiduraalin ja silti ponnistamisen tarve oli hillitön, ainoastaan kipu puuttui. Ponnistusvaihe kesti kuitenkin aika kauan; 38 min.