Onko Unelmien poikamiehen kaikki jaksot jo kuvattu, ts. onko valinta jo tehty ja kaikki tytöt jo Suomessa?
Kommentit (6)
Tiistaina tuli tämän Antin haastattelu radiosta. Hän kertoi, että hänen rakas valittunsa asuu hänen kanssaan (tai sanoi, että nukkuu parhaillaan hänen eli Antin asunnossa) mutta vain Antin vanhemmat tietävät kuka hän on. Tulevat ja menevät kuulemma naamioituneena (kaulahuviin) eri aikoihin. Eivät saa tapailla millään julkisilla paikoilla. Näin minä ymmärsin. Ja kanava oli radio x3m.
Vielä täytyy jännätä reipas kuukausi! :)
koska Analla on lapsi ja sitä on vaikea peittää. Eli Meri tai Bettiina se on.
Siinä parissa on näkynyt tähän asti eniten sähköä ilmassa.
Bettina voisi olla myös, voi olla että vetää vielä välistä. ;)
Seuraavaksi putoaa se tumma nuori tyttö tai Ana päättää lähteä kotiin.
Ei edes Andaluciassa ole noin lämmintä talvisaikaan.