Kolmas lapsi kolmessa vuodessa. Yksin.

Heipähei!



Odottelen kolmatta lastani, laskettu aika heinäkuun alussa. Isommat lapset ovat syntyneet 7/05 (tyttö) ja 12/06 (poika). Esikoisen 3v-synttäreiden ja uuden vauvan LA:lla on päivän heitto..



Muutin lasten kanssa erilleen lasten isästä viime kesänä, seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen. Virallinen avioero astui voimaan nyt maanantaina. Välimatkaa on reilu 600km, isä asuu Oulun pohjoispuolella ja me asumme pk-seudulla josta olen kotoisin. Käytännön arkeen ei siis isästä ole apua, tapaa lapsiaan ehkä kerran kuussa tai parin kuukauden välein muutaman tunnin täällä meillä kotona.



Uusi vauva ei ollut mitenkään erityisesti suunnitelmissa, mutta vahingosta en puhu kun kerran tiedettiin miten lapset alkunsa saavat. Yksi mahdollisuus annettiin kun exä syksyllä oli käymässä, ja heti tärppäsi, vaikka vielä imetin eivätkä menkatkaan olleet alkaneet. Ja koska esikoista yritettiin hoitojen avulla yli 4vuotta, en yksinkertaisesti pystynyt raskautta keskeyttämäänkään.. Toivottu vauva siis, suunnittelemattomuudestaan huolimatta.



Aloitin vuodenvaihteessa opiskelut, hain kouluun ennenkuin tiesin raskaudesta. Nyt tosin jouduin jäämään jo sairauslomalle supistelujen vuoksi, ja luultavasti näin mennään koko loppuraskaus. Isommat lapset aloittivat tammikuussa päiväkodissa, joka kyllä helpotti jaksamistani huomattavasti! Ja hoitopaikan aion heillä myös pitää vauvan synnyttyäkin, ainakin osa-aikaisena.



Eron jälkeen olen huomannut selviäväni erilaisista tilanteista, hoidinhan lapset jo aiemmnkin käytännössä yksin. Ja vaikka uskon, että asiolla on tapana järjestyän, niin ... jaksaminen kolmen pienen kanssa hirvittää, eikä taloudellinenkaan puoli näytä ruusuiselta vaikka saankin ihan kohtuullisen äitiyspäivärahan (edellisen lomakauden mukaan).



Löytyykö täältä muita, jotka ovat kolmen (tai useamman) pienen kanssa yksin? Kuinka arki sujuu ja jaksamista riittää vauvan vaatimusten ohessa isommillekin, jotka eivät ole vielä todellakaan isoja hekään?



Arica ja " Nitro" rv 23