Kannatatko vaiko vastustatko virastojen hajasijoittamista?
Siis sellaisten, joilla on jo vakiintunut paikka Helsingissä, ei uusien virastojen.
Kommentit (10)
Periaatteessa kannatan, koska on hyvä, ettei kaikkien tarvitse sulloutua asumaan pääkaupunkiseudulle, mutta juuri noiden vanhojen työntekijöisen kannalta ikävä juttu. Toisaalta pääkaupunkiseudulla sitten saa helposti uudenkin työn, jos ei halua muuttaa.
Pidän vaan käytännössä mahdottomana toteuttaa eli sikäli turhana edes suunnitella moista. Hajasijoitus- (tai alueellistamis)uhka on inha kiusa nykyisille työntekijöille ja aiheuttaa ihmisille turhaa kärsimystä, kun siirtoa ei kuitenkaan koskaan toteuteta.
1) Tulee kalliiksi
2) Suurin osa ihmisistä ei halua siirtyä (vrt. Poliisin tietohallintokeskus, Merimuseo yms.)
3) Tulee tolkuttoman kalliiksi, kun pitää kuitenkin reissata pääkaupungissa tosi paljon. Tämäkin on nähty.
4) Epäekologista, katso edellinen kohta.
5) Jos ja kun asiantuntijat eivät halua siirtyä, heille on järjestettävä uutta työtä. Henkilöstökulut nousevat ja pätevä väki kaikkoaa silti. Maakunnista ei löydy kuitenkaan samassa määrin yhtä pätevää väkeä. Enemmän ihmisiä= enemmän päteviä.
6) Keskustalaista siltarumpupolitiikkaa, joka tähtää normaalin kehityksen jarruttamiseen. Pääkaupungin ruuhkia ei lakkauteta siirtämällä muutamaa sataa ihmistä yksityisautoilua edellyttävälle paikkakunnalle.
7) Jos paikkakunnalla on kova työvoimapula, ratkaisu ei ole siirrättää sinne asiantuntijavirastoa.
Pääkaupunkiseudulta saa kyllä ammattilainen korvaavan työpaikan, jos ei halua muuttaa mukana.
Vierailija:
Pääkaupunkiseudulta saa kyllä ammattilainen korvaavan työpaikan, jos ei halua muuttaa mukana.
luopua mukavasta ja haasteellisesta työstä tällaisen takia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että uusia virastoja perustetaan muualle kuin pääkaupunkiseudulle, mutta tämä pakkosiirto on ihan älytöntä.
2
reissaavat eri puolilta Suomea. Suomen maantieteellinen keskipiste voisi olla hyvä paikka.
Maakunnissa on tarjolla tilaa ja henkilökuntaa, joilla on palkoillaan varaa ostaa kunnollinen asunto läheltä työpaikkaa. Ymmärrän, että se kirpaisee hetkellisesti niitä, joilla on virastotyö pääkaupunkiseudulla, mutta heille löytynee muitakin vaihtoehtoja.
Olen julkisessa hallinnossa töissä, joten hajauttaminen muualle Suomeen toisi minulle todennäköisesti uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
Ja sitä pitäisi laajentaa!
Esim. opiskelupaikat voisi olla halvemmilla paikkakunnilla. Mitä järkee opiskelijoita haalia sinne missä on vähiten asuntoja ja ne on sikahintaisia?
Eikä muutenkaan ole kansakunnan etu että kaikki pyrkii pk-seudulle. Minä en näe sitä järkevänä, en ekologisesti enkä muutenkaan että pääkaupunkiin pitäisi saada lisää ihmisiä. Onko järkee jättää tänne sivummalle Suomeen kämpät ja talot ilman asukkaita ja tehdä Hesaan sikakallita uusia? Ja miten me täältä tullaan ostamaan niitä asuntoja jos ei saada entistä myytyä? ja vaikka saisi myytyä niin sen mitä täällä saa omakotitalosta niin sillä rahalla ei saa kuin pienen yksiö Hesasta. Tai sit pitää jäädä asumaan 100 km päähän ja reissata sitä väliä töihin! Onko ekologista?
Oma perhe on joutunu tällaisen neuvostoaikaisen pakkosiirron kohteeksi. Onneksi mies sai kuitenkin uuden työpaikan.