Lue keskustelun säännöt.
Tukistin lastani, mistä apua?
22.02.2008 |
Olen aivan uupunut 1,5 vuotiaan kanssa kotona. Toiseksi viimeisellä kuukaudella raskaana enkä oikein pysty leikkimään enää lattialla hänen kanssaan. Viimeyö tuli nukuttua tosi huonosti ja maha painaa.
Koitin lepäillä tuossa sohvalla, mutta esikoinen juoksee jatkuvasti tekemään asiaa joka on kielletty ihan vain siksi että saisi huomiota. Puolen tunnin sisään kävin monta kertaa hakemassa hänet pois, mutta aina kun olen saanut perseeni penkkiin niin lapsi ilkikurisesti nauraen painuu takaisin kielletyn asian puuhaan. Ei-sana toimii kyllä yleensä mutta ei nyt.
Sydämeen sattuu mutta yhtäkkiä paloi pinna. Nappasin lasta tukasta kiinni ja vedin pois kielletyn asian äärestä. Hän meni hiljaiseksi mutta ei ruvennut itkemään. Itse sensijaan pelästyin tosi paljon omaa reaktioitani, mistä ihmeestä tämä tuli?
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi enkä tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella omasta käytöksestään...
Itkettää.
Nyt lapsi ei ole enää mennyt tuonne, ollaan sylitelty ja juteltu välillä mutta olo ei helpota. Millä ihmeellä saan itseni jaksamaan vielä pari kuukautta kunnes vauva syntyy ja miehen isyysloma alkaa.
Koskaan ennen ei ole ollut taipumusta väkivaltaan, hirvittää todella paljon se mitä tein.
Haen ehkä vertaistukea ja mittasuhteita tapahtuneelle kirjoittamalla tänne. Minulle tämä on kauhistus koska olen aina halveksinut ja ollut fyysistä kuritusta vastaan.
Nyt on sellainen olo niinkuin jotain peruuttamatonta olisi tapahtunut. Onko?
Kommentit (4)
En ehdi nyt enempää kirjoittamaan, mutta tsemppiä sinulle! Päätä, että tuo oli viimeinen tukistus. Ei lapsesi sitä tule muistamaan, eikä se yksi tukistus traumoja ole aiheuttanut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että tuntuu pahalta. Välillä mullakin menee hermot niin totaalisesti, että tukistan lasta. Siitä kyllä jutellaan jälkikäteen ja selitän lapselle, että äiti teki väärin ja että miksi tein niin. Jaksamista!
ja tunne on varmasti että tietty kynnys on nyt ylittynyt.. :(
Ja että traumat on nyt tehty sille lapselle..
Kun on lukenut noiden asiantuntijoiden kirjoituksia ja opastuksia meille vanhemmille näissä kiperissä tilanteissa ja niistä selviämisissä ja niiden käsittelemisissä jälkeenpäin niin yksi asia on mulle jäänyt kirkkaimpana mieleen.. eli toki se että itse on säikähtänyt myös ja että kokee sen tilanteen itsellekkin ikäväksi ja ei toista sitä enää, toivottavasti on oppinut ettei sekään ollut oikea vaihtoehto. Mutta että siitä nyt ei varmasti vahinkoa sille lapselle tapahtunut, tärkeintä on mitä sen tilanteen jälkeen on tapahtunut eli että on halittu, pyydetty anteeksi, lapsi on tuntenut että sinä olet kuitenkin oma turvallinen normaali, luotettava äiti ja asia on nyt ok eikä ole mitään hätää..tämä on tärkeää. Jos asia jäisi siihen tukistamiseen niin lapsi joutuisi sen itse käsittelemään sisällään.
Ymmärrän tilannettasi, olet varmasti valtavan väsynyt ja tahdonkin kolmen pienen lapsen äitinä sinulle sanoa että tulet olemaan monet kerrat vielä väsyneemmässäkin tilanteessa ja siksi sinun kannattaa puhua vaikka neuvolassa asiasta tai yrittää ratkaista jotenkin miten lievittää sitä väsymystä mahdollisuuksien mukaan. Kukaan meistä ei ole mikään yli-ihminen jaksamisiensa kanssa eikä tuo väsymys pääty tuohon raskauteen..vaikka toki se muuttaa tietyllä tavalla muotoaan, se ei ehkä ole niin fyysistä.
Että voimia toivon sinne sinulle :)
ääneen, että se ei tule toistumaan. Ja annat samalla itsellesi anteeksi ja olet armollinen itsellesi. Lapselta tietysti pyysit jo anteeksi?
Meistä kukaan ei ole siinä asemassa että voisi varmasti sanoa, että itse ei ikinä koskaan missään tilanteessa tulisi noin käyttäytymään. Ota kokemus opiksesi ja keskity nauttimaan lapsestasi.