Ajatuksia viisaasta päästä.

Suomalaisessa sikiöseulakäytännössä on eettisesti kestämättömiä piirteitä. Näin väittää sosiaalietiikan tutkija Heli Pruuki.



Sikiöseulontoja tarjotaan odottaville äideille rutiininomaisesti, mutta vanhemmille ei aina selkeästi kerrota, että tutkimusten tarkoitus on etsiä vikoja sikiöstä, hän sanoo. Jos sairaus tai kehityshäiriö todetaan, useimmiten ainoa " hoitokeino" on abortti.



" Seulonnat ovat useimmille myönteinen kokemus. Mutta naiselle pitää kertoa, että ultra ei ole pelkkää iloista vilkuttelua, vaan että tutkimusten seurauksena pitää ehkä päättää raskauden keskeyttämisestä. Siihen ei ole useinkaan valmistauduttu."



Suomessa abortti on sallittu viikolle 20 asti, jos sikiössä epäillään vakavaa kehityshäiriötä. Viikolle 24 asti abortti sallitaan, jos sikiöllä on todettu vakava sairaus tai kehityshäiriö. Pruukin mielestä käytäntö on pulmallinen.



" Vakavaa sairautta ei ole määritelty missään. Viime kädessä vanhemmat päättävät, onko häiriö liian vakava. Se on rajua, sillä he kantavat päätöstään loppuelämänsä."



Samalla kun lähes 24-viikkoisia sikiöitä abortoidaan, samanikäisiä keskosia yritetään pitää hengissä, Pruuki huomauttaa.



Abortin eettisyys riippuu tilanteesta, tutkija lisää. " Myös valikoiva abortti voi olla kahdesta pahasta se pienempi paha, jos sikiössä todetaan jokin todella tuskallinen perinnöllinen sairaus. Mutta milloin sikiön ominaisuuksien perusteella tehtävä abortti muuttuu epäeettiseksi?"



Nyt seulonnoissa etsitään kiivaimmin downin syndroomaa, vaikka tiedetään, että monet down-lapset voivat elää hyvää elämää, tutkija ihmettelee. " Sanotaan, että joku ' kärsii' downin syndroomasta. Entä jos ei kärsi? Ja kärsivätkö vanhemmat? Usein he ovat yllättyneitä jaksamisestaan."



Pruukin mukaan down-epäilyn yhteydessä vanhempia tulisikin tiedottaa kunnolla myös siitä, millaista vammaisen lapsen kanssa eläminen on.



Tutkijan mielestä on kiinnostavaa, että meillä kauhistellaan vaikkapa Intian tyttölasten abortointeja ja samalla valikoidaan sikiöitä muiden ominaisuuksien perusteella.



" Meillä sanotaan, että vammaisuus on taakka. Intiassa tyttölapsi on taakka. Onko meillä oikeus sanoa, että tyttöjä ei saa abortoida? Kenellä on oikeus syntyä meidän yhteiskuntaamme?"



Pruuki ei halua arvioida yksittäisten perheiden päätöstä tehdä abortti. Lähinnä hän on kiinnostunut yhteiskunnan roolista sikiöseulonnoissa, sillä yhteiskunta määrittää käytännöillään sen, mistä nainen voi päättää.



" Yhteiskunta kustantaa tutkimukset. On merkittävä terveyspoliittinen kannanotto, että seulontoja ylipäätään tarjotaan. Ei ole kaukaa haettua, että osa vammaisista kokee sen syrjintänä."



Pruukin mielestä voi olla olemassa vaara, että sikiöseulonnoissa potilas ei olekaan äiti eikä sikiö vaan yhteiskunta, joka haluaa karsia mielestään epäkelvot ja taloudellisesti kannattamattomat yksilöt.



" Odottavalle äidille seulonnoista saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Väärästä hälytyksestä seuraava huoli voi pilata raskausajan ja vaikuttaa negatiivisesti äiti-lapsi-suhteen kehittymiseen."



Tutkija suositteleekin, että jokainen raskaana oleva ja raskautta suunnitteleva nainen miettisi ajoissa omaa kantaansa sikiöseulontoihin ja mahdolliseen valikoivaan



aborttiin.



" Kaikki eivät halua joutua päättämään abortista. Silloin seulonnoista voi kieltäytyä tai osallistua niihin valikoiden" , hän sanoo.





Heli Pruukin väitöskirja Kuka on potilas? Suomalaisen sikiöseulakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua tarkastetaan 19.12. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.



Ilmoita asiaton viesti