Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lähteminen, olkaa kilttejä ja auttakaa...

Vierailija
07.02.2008 |

Olen seurustellut avomieheni kanssa reilun 4 vuotta. Minkään ei käytännössä pitäisi olla vialla, mieheni on ihana ja huolehtiva ja haluaisi viettää kanssani loppuelämän. Ongelmana olen minä ja tunteeni. Olen jo ainakin viimeisen vuoden miettinyt, haluanko olla tässä suhteessa. Olen nuori ja haluan kokea ja nähdä vielä, ennenkuin sitoudun lopullisesti. Ihastun jatkuvasti uusiin miehiin ja erityisesti nyt olen ihastunut aivan ihanaan mieheen ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Pelkään joskus, että menen humalassa tekemään jotain tyhmää, olisipa sitten syy lähteä. Joskus toivon, että mieheni jättäisi minut, ajattelen että hän ansaitsisi paljon parempaa.



En tiedä mitä tehdä. Oloni on joskus kestämätön tämän asian takia. En halua satuttaa miestäni, ja pelkään että pilaisin hänen elämänsä moneksi vuodeksi lähtemällä. Hän on minulle tärkeä ja rakastan häntä, mutta tuntuu joskus enemmänkin parhaalta ystävältä.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllähän mä sen tavallaan tiedän itsekin, mutta kun edes ajatus tekee jo niin pahaa ja sattuu hemmetisti... Toisaalta se on kai ainut vaihtoehto. Noiden kommenttien lukeminenkin sai mut taas parkumaan täällä kotona... Kiitos teille kuitenkin, ootte ihania kun jaksoitte kommentoida.

Vierailija
2/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain luopumalla nykyisestä voitte molemmat saada jotain uutta tilalle. Kurjaahan se on, mutta turha kituuttaa vuosikausiakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuulostaisi mustakin hyvältä, mutten usko mieheni haluavan sitä... En tiedä olisiko se mullekin jonkunlainen helpotus, koska toisaalta vaikka tiedänkin, mihin tää tulee johtamaan, tuntuu ihan kamalalta ajatella mieheni jonkun muun kanssa. Tiedän kuinka itsekkäältä tää kuulostaa ja sitä se kai onkin... Toivon vaan että mun mies tajuaisi etten voi jatkaa näin ja että tää on mullekin ihan hemmetin vaikeeta, vaikeempaa kun mikään koskaan. Lisäksi aikalisä olis siitä hankala, että asumme siis yhdessä ja kaikki muutot ja tavaroiden jakamiset ja muut, en edes halua ajatella sitä rumbaa, miten mä tuun jaksamaan kun oon nytkin näin loppu...

Vierailija
4/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

25. Mieheni ei ole tietoinen kaikesta, mutta on siitä että olen harkinnut miten suhteellemme käy. Että siis olen epävarma tulevaisuudesta. Mutta esim. ihastuksistani en ole pystynyt hänelle kertomaan koska tiedän kuinka paljon se loukkaisi häntä...

Vierailija
5/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ketään muuta nyt tai ollut aiemmin samassa tilanteessa?

Vierailija
6/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

en vaan jotenkin ymmärrä, miten eroaminen tuntuu niin monella olevan niin helppoa! Tottakai unelmatilanne olis se että se olis helppoa, oltais parhaita kavereita ja niin... Mut monelle se vaan tuntuu olevan yksi juttu muiden joukossa, kun mulla se tuntuu kaatavan koko elämän. Niin ja kai siis siksi, että se kaataisi mun miehen oman...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erona tosin se, että olin jo luvannut mennä naimisiin ja häät olivat suunnitteilla. Aina olin kuitenkin kokenut, että meiltä puuttui se " jokin kipinä" , enkä ollut 100% varma siitä, että mies oli minulle " se oikea" . Kävin läpi tosi isoja kriisejä häiden alla, olin ihan varma siitä, että haluaisin erota. Ihastuin muutamaankin mukavaan mieheen, enkä nähnyt mitään syytä pysytellä " tylsässä" suhteessani.



Tunnen myös mainitsemasi tunteen siitä, että vaikka oli itse valmis eroamaan, ei olisi millään halunnut nähdä omaa miestä kenenkään toisen kanssa. Erokin tuntui ahdistavalta ja kipeältä, vaivalloiselta asialta, jota mieheni ei mielestäni ansainnut, enkä halunnut tuottaa hänelle tuskaa. Olo oli todellakin kuin umpikujassa olisi ollut. Erona ap sinuun, että kyseenalaistin aika vahvasti myös rakkauteni miestäni kohtaan. Sinä sanoit rakastavasi miestäsi.



Tarinani ei välttämättä pääty itsestään selvimmällä tavalla. Me nimittäin emme eronneet. Me lopulta puhuimme asiat aivan auki, pohdimme myös eron mahdollisuutta - josta mieheni " kieltäytyi" , ts. teki selväksi, että pitäisi minusta kiinni kaikin mahdollisin tavoin (jos tuntisitte mieheni, ymmärtäisitte, ettei kyse ole mistään ahdistavasta tai pelottavasta uhkauksesta, vaan lupauksesta - mies oli valmis " tekemään mitä tahansa" , että jäisin). Minä sain tunteitani käsitellyksi ja ennen kaikkea ymmärsin, miten paljon mieheni minua rakastaa. Suhteen kyseenalaistaminen toi pintaan myös omat tunteeni. Vasta, kun olin täysin valmis luopumaan, ymmärsinkin, miten paljon itse asiassa välitin.



Me menimme naimisiin, ja päivä oli elämäni onnellisin. Tuntuu, kuin olisin lopultakin, monen vuoden jälkeen, vasta nähnyt kunnolla, millainen ihminen minun rinnallani kulkee. En oikein osaa edes selittää, miten onnellinen olen, etten lähtenyt " etsimään jotain parempaa" - miestäni parempaa ihmistä, kumppania, rakastettua, aviopuolisoa, isää lapsilleni en löytäisi mistään. Ne ennen avioitumista koetut epävarmuudet muuttuivatkin varmuudeksi ja tahdoksi elää juuri tämän miehen kanssa. Rakastan syvästi ja voimakkaasti ensimmäistä kertaa elämässäni - ihmistä, jonka kanssa olen elänyt jo melkein vuosikymmenen.



Myös minä luin kriisieni aikaan paljon nettikeskusteluja, joissa vastaavassa tilanteessa olleet, " hyvästä miehestä" eroa suunnittelevat puivat tunteitaan. Niistä oli paljon apua, toisaalta ne myös lietsoivat ajattelemaan, että ero olisi mitä aiheellisin. Täytyy muistaa, että jokaisen tarina on juuri omanlainen. Minunkin tarinani olisi voinut päättyä toisin, enkä usko, että loppu olisi silloinkaan ollut suunnattoman onneton. Ehkä ero olisi kasvattanut minua entisestään ihmisenä - mutta onnellista se minusta olisi tuskin tehnyt ainakaan moneen vuoteen. Nyt voin kuvitella olevani onnellinen lopun elämääni, jos terveinä pysytään. :)

Vierailija
8/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN PITÄMINEN

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN IHASTUMINEN

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN KIINTYMYS

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN PALVONTA

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN HUUMA

LÄHEISYYS INTOHIMO SITOUTUMINEN TÄYDELLINEN RAKKAUS

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä yhteisiä asioita, mutta on meissä myös paljon eroavaisuuksia. Minä haluan mennä ja nähdä ja kokea, mieheni on valmis jäämään tuttuun ja turvalliseen. Olen monesti miettinyt sitäkin, että ehkä hän ei vain ymmärrä, mutta ehkä hänelle olisi sittenkin olemassa joku parempi kuin minä. Joku, joka olisi myös kaikessa mukana ihan täysillä. Hän on myös seurustelusuhteissa minua paljon kokeneempi - minulle hän taitaa oikeastaan olla ensirakkaus, ja tottakai senkin takia ero tuntuisi valtavan tuskalliselta. Ensirakkaus, mikä ei sittenkään onnistunut...



On oikeesti tosi ihanaa, että jaksatte vastata! Kiitos kaikille. Oloa helpottaa suunnattomasti se, että asiasta voi kirjoittaa ja saada vastauksia - ne voivat monesti auttaa näkemään asiat ihan uusista näkökannoista.

Vierailija
10/10 |
07.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

On totta että olet vielä nuori (25 v.), mutta varo vaan ettet joku päivä herää 35-vuotiaana lapsettomana sinkkuna tilanteeseen, jossa kaikki parhaat miehet on jo viety päältä eikä sitä oikeaa tunnu löytyvän...



Nimim. Kokemusta on (monta hyvää ehdokasta nuorempana torjuneena)



PS. Ei saa käsittää väärin, tietenkin sun pitää tästä miehestä erota, jos suhde ei toimi, ei ole riittävästi rakkautta jne. Mutta ei se ruoho aina ole aidan takana vihreämpää, ja joskus voi jäädä kokonaan ilman, jos liian kauan arpoo!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kuusi