Raha ei tee onnelliseksi?? Ei onni ole kiloista kiinni??

mutta sanooko kukaan koskaan sitä, ettei kohtuullinen toimeentulo tee järin onnettomaksikaan. Itse ainakin olin kovin stressaantunut opiskeluaikana ainaisesta rahapulasta, jopa niin, että asia valvotti öisinkin. Nyt työelämässä ollessa elämä on _paljon_ helpompaa, vaikka onkin noita suita ruokittavana. Se on totta, ettei onni löydy rahasta, mutta kyllä pankkitili vahvasti plussalla tekee elämästä helpompaa.



Ylipainoasiaan en pysty kommentoimaan mitään, koska olen aina ollut normaalipainoinen.

Joka kuukausi jouduin miettimään mistä raha loppukuun ruokaan. Lapsille en voinut ostaa heti esim. kenkiä kun tarvitsivat.

Tapasin varakkaan miehen joka rakastui minuun ja lapsiin.

Muutimme yhteen ja tulot/menot muuttuivat yhteisiksi.

Nyt pääsen jopa kerran kuussa kampaajalle ja muutenkin voin hemmotella itseäni.

Raha ei ole vähissä koskaan.

Ikäisekseni olen hyvännäköinen, herkkupeppu!

Eli ulkonäölläkin on jotain väliä.

Mä olen kyllä sitä mieltä, että raha tekee onnelliseksi, ja hoikkana on onnellisempi kuin lihavana. Mun mielestä se on itsestään selvää. Ja se ei tarkoita sitä, että köyhä ja/tai lihava ei voisi olla onnellinen, mutta olisi onnellisempi jos olisi enemmän rahaa ja jos olisi hoikempi.

jonka mukaan todella köyhät ja todella rikkaat ovat onnettomimpia.

Kohtuullisesti tienaavat olivat sen tutkimuksen mukaan onnellisimpia.

Ainakin minun on helppo uskoa tuohon.

Laihuudesta, itse en ollut onnellisempi hoikkana kuin nykyään. Nyt olen tyytyväisempi sisäiseen itseeni, joka on paljon suvaitsevaisempi ja avarakatseisempi, kuin silloin, kun olin hoikka. Ja olin materialistisempikin silloin. Piti ostella ihania vaatteita, kun ne näyttivät niin kauniilta päälläni. Nykyään en ole yhtä itsekeskeinen ja tuhlaileva kuin silloin. :)

Mutta kyllä ihmiset, jotka joutuvat jokaista senttiä miettimään ovat yleensä onnettomia. Usein tosin saattaa olla kyse elämänhallinnan puuttesta yleensä eli vaikka rahaa olisikin se vaan liukuu käsistä. Huonon elämänhallinnan omaavat ihmiset eivät ole onnellisia. Myös monella lihavuus kielii huonosta elämänhallinnasta (sairaudet siis poisluettuna).



Joku todella vähän kuluttava esim. ekologisista syistä saattaa olla todella onnellinen piipertäessään itselleen vaatteet jostain poisheitetyistä kappaleista yms.



Juurihan oli myös tutkimus, että paljon televisiota katsovat ovat onnettomimpia. Uskon paljon television katsomisen olevan sekä syy että seuraus onnettomaan oloon.



Mutta peräänkuulutan siis elämänhallintaa onnellisuuden takeena.

saatiin siis yllättäen isoiso summa rahaa, ja siitä alkoi alamäki parisuhteessa, en osaa sanoa kunnolla miten mutta jotenkin kai se siitä rahasta on kiinni, ei me sen käytöstä riidelty eikä kumpikaan tehnyt mitään uskomattoman outoa rahoilla, tuli vaan liikaa muutoksia liian nopeasti kai,



kaupungin vuokrakaksio vaihtui hulppeaan rivitalohuoneistoon ja autot vaihtuu vähän väliä uudempaan ja niitä ilmestyy lisää, en tuunistanut kotiani enää kodikseni ja en viihtynyt siellä, olin onneton ja itkin,



ja nyt ollaan tauolla kun ei vaan tule mistään mitään enää, mieheni kai jätti minut lopullisesti vaikka tauoksi nimittääkin.

monet lottovooittajatkin ovat läpikäyneet jonkin kriisin. Osa ehkä fikusti tietää omat rajansa eikä muuta mitään ainakaan aluksi,eli käy edelleen töissä ja asuu samassa kämpässä, ehkä hankkii sitten vaikka vaan uuden auton tms, mutta ei muuta kaikkea kertaheitolla.

miltä tasolta onnea tarkastelee. Nämä ovat niitä hyvinvoinnin peruselementtejä ja kyllähän niillä on sitä kautta onnellisuudenkin kanssa tekemistä. Tuskinpa kenenkään onnea lisää se, että esim. "on hyvännäköinen". Kyllä ainakin se onnen aihe karisee vuosien saatossa ja ne onnellisuuden perusteet muutenkin muuttuvat iän myötä.

eikä niiden puute tarkoita automaattisesti onnetonta elämää, mutta kyllä se helpottaa, jos ei tarvitse miettiä joka euroa eikä peiliin katsoessaan pelästy.

monet lottovooittajatkin ovat läpikäyneet jonkin kriisin. Osa ehkä fikusti tietää omat rajansa eikä muuta mitään ainakaan aluksi,eli käy edelleen töissä ja asuu samassa kämpässä, ehkä hankkii sitten vaikka vaan uuden auton tms, mutta ei muuta kaikkea kertaheitolla.

Puhuttiin noin miehen kanssa mutta joo. Seuraavalla viikolla oli uusi koti ostettuna ja auto ekan kerran vaihdettu. En pysynyt mukana kai. Sitten siitä ehkä kuukauden parin päästä se jäi elämään vaan niillä perintörahoilla, ei tarvi mistään enää saada mitään, no tootahan tuo kai on mutta...Ja nyt ollaan siis erillään ja mä vaan itken yöt vanhaan kotiimme ja vanhoihin harrastuksiimme, meidän elämää ja rakkautta takaisin.

Ei kai rahaa voi kokonaan syyttää, oli meillä muutenkin rankkaa ja ne rahat mitä mies peri oli kai vaan se mikä katkaisi aasin selän, yhteisinä se niitä täyson piti ja antoi mun tuhlata ihan mitä halusin, että ei siis alkanut mitenkään silleen muuttua että olis HÄNEN rahoja tms, mä vaan en pysynyt mukana ja kaikki on ihan päin helvettiä ja mä sekoan ja hajoan tähän ikävään.

kun mies alkoi käydä joka päivä kaupoilla, ei käyty enä yhdessä missään missä ennen, pelkästään vaan kaupoilla ja aina se osteli jotain elektroniikkaa tms, no ihan hyvä joo kun on varaa ja aiemmin ollaan oltu ilman hienouksia kun ollaan oltu ihan peeaa aina,



ja aina se sanoi että haluanko mä mitä kun hän ostaa tän ja tän, en mä osannu haluta mitään, kengät valitsin hyvät ja muuta en osannut kaivata, lapselle uudet rattaat,



mies toi mulle paljon kalliita koruja jne, ihania ja toki olen kiitollinen,



mutta mä olisin halunnut vaan pitää sen oman rakkaani mikä mulla aiemmin oli.



Nyt tää meni mun henkilökohtaiseksi terapiasessioksi, anteeksi, moikka :)

niin olen kyllä mielummin rikas ja hoikka kuin köyhä läskäri.