Lue keskustelun säännöt.
Kotiäiti olosuhteiden pakosta - mistä motivaatiota?
06.02.2008 |
Olen ollut ja joudun olemaan olosuhteiden pakosta kotiäiti, jakson pituudeksi tulee yht. noin 3.5 vuotta, vuosi nyt takanapäin. Kotona on ollut ihan ok olla, tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta kun olen ihmistyyppinä ei-kotiäiti -tyyppiä niin en saa henkilökohtaista tyydytystä tästä työstä. Kotona olo lähinnä aiheuttaa turhautuneisuutta ja laiskuutta. Ruuanlaitto, pyykinpesu, siivous, lasten kanssa leikkiminen ja askartelu ovat siis " pakkopullaa" , ei elämäni sisältö ja onnellisuuden aihe. Löytyykö kohtalotovereita? Millä olette onnistuneet motivoimaan itsenne ja selviämään ilman " hermoromahdusta" ?
Ja niille jotka meinaavat kommentoida että miksi hankitte lapsia: lapset ovat olleet toivottuja ja lisääkin haluamme jos suodaan ja kyse ei ole siitä ettenkö pitäisi lapsista, en vaan saa heidän kanssaan oleilusta motivoivaa/tyydytystä tuovaa sisältöä elämääni. Aivoni ja pääni kaipaavat haasteita/työtä/työyhteisön iloja ja suruja ja sitä ei tällä kotiäitiydellä saavuta.
Kommentit (6)
tosin kotona olen sen takia ettei löydy töitä. Ja toisalta taas en ehkä vielä kuitenkaan malttaisi lasta hoitoonkaan laittaa kun ei ole pakko. Kaksi vuotta kotitouhua takana ja todellakin... välillä puuduttaa niin vietävästi, kun tuntuu ettei aivoilla tee enää mitään. Rutiinit hoidetaan päivästä toiseen, ruuanlaittoineen, pyykkeineen jne.
Kunnes keksin alkaa harrastaa lapsen kanssa *tästä olen tosi ylpeä* Vähintään kerran viikossa lähdemme uimahalliin, lapsi nauttii ihan suunnattomasti. Tämäkin on tietysti hankalampaa jos lapsia on useampi kuin yksi. Itse en ole päässyt perille noista kerhoiluista ym. enkä oikein enää osaa lähestyä ventovieraitakaan siinä toivossa että saisi aikuisystävän. Mutta kyllä välillä joutuu käyttämään mielikuvitusta ihan tosissaan että ei muutu tyystin vihannekseksi:)))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä tollasta asennetta!
Itse missaan koko ajan lapsieni asioita: miten ne askartelee tarhassa, leipoo, leikkii, laulaa.. Menen töihin enkä halua ajatella asiaa koska ikävöin olla lapsieni kanssa.
Uusi vauvakuume miehen kanssa käynnissä ja unelmissa palaa haave SAADA olla vaan kotona lapsien kanssa! Ilman kelloa ja aikataulua. Sun tarttee nauttia siitä ihanasta vapaudesta saada olla kotona. Hiljentää vauhtia lapsien tahtiin.
Ja ottaa jotain omaa harrastusta kodin ulkopuolelta joka tasapainottaa!
Mää oon kateellinen sun kotiäidiydelle, nauti siitä!
Täällä ap yksi jolla sama ongelma. Kaipaisin vinkkejä. Miehen töitten perässä menty ja minä en ole saanut töitä täältä. Nuorin on nyt niin pieni ettei vielä voi hoitoon viedä.
Ei ole lähellä sukulaisia eikä vielä ystäviäkään kauheesti ole löytynyt. ETtä aika yksin olen. Arki on melkosta suorittamista välillä. Mies on kyllä mahtava. Iltasin ja viikonloppusin koitetaan keksiä jotain kivaa ja menoja.
Mutta kyllä ajottain tuntuu että aivot on " hyllytetty."
Opiskelu jotenki tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Siis sellanen todellinen opiskelu, et kävis tenteissä tai tekis jotain tehtäviä.
Yhtä kieltä kyllä opiskelen sillain " rennosti" aikakausi lehtiä lukien ja radiota kuunnellen.
Jos jollakin olis jotain vinkkejä niin kiitollisena ottasin minä myös vastaan.
Yksi vaihtoehto ois kyllä muuttaa takaisin " kotikonnuille" missä olisi tukiverkkoa ja enemmän mahdollisuuksia.
olosuhteiden pakosta? eikö löydy työpaikkaa, mitä vaan, vaikka ei edes oman alan? vai onko se jotenkin perheen sisäisestä työnjaosta kiinni? perhetilanteesta? lasten iästä? hoitopaikoista? Jotkut äidit saavat henkireiän jostain osa-aikatyöstä tai laittavat pystyyn jonkin nettipuodin tai tekevät verkostomarkkinointia eli vapaat työajat, joihin kotiäitiys on helpompi yhdistää ja kuitenkin on työelämää ja aikuisten maailmaa.
Kauhistuttaa ajatella, että syksyllä tämä loppuu! Kotona saa pitää omat aikataulut, laiskotella jos siltä tuntuu, kukaan ei hengitä niskaan. Käyn usein ystävieni kanssa leffassa, syömässä. kävelyllä tai ihan vaan baarissa jos siltä tuntuu.
Puistossa on tosi kiva käydä jos siellä on mukavaa seuraa. Kauheella kiireellä aina menemme sinne, äiti joukon etunenässä :D Minulle ovat ihmiset tärkeitä, se että saa avautua vaikka huonosta aamusta auttaa paljon, kuuntelevia korvia ei ole koskaan liikaa! Meillä on kyllä hienoa porukkaa tuossa lähipuistossa, onnekas olen.
Koita pitää kiinni omasta ajastasikin, tehdä ihan jotain muuta ja muualla kuin kotona. Sen jälkeen kotona oleminen on herkkua! Tuo ei ole ikuista, nauti nyt kun saat vain olla :D