Kerokaa esikoista viimeisillään odottavalle, miltä tuntui tulla vauvan kanssa synnytyssairaalasta kotiin

Pelotti että miten vauva jaksaa kotimatkan autossa, matkaa oli 75km, entäs jos vauva itkee niin mitä sitten!

Pelotti että miten kotona selviää. Entäs jos vauva vaan itkee niin mitäs sitten!



Mutta kaikki meni hyvin, vauva saattoi itkeä mutta omat vaistot toimii sen verran että osasi jotain tehdä. Mutta yleensä päällimäisenä ajatuksena, ainaki mulla oli se epävarmuus itsestä että " miten mä osaan" .

Toisaalta olin helpottunut kun pääsin omaan kotiin sairaalan levottomasta huoneesta. Mutta toisaalta olin ihan hormoonimyrskystä sekaisin ja huolissani miten ihmeessä osaan hoitaa pikkuruista vauvaani. No, olo tasoittui muutamien viikkojen aikana ja pikkuruinen esikoisvauvani on jo 8v., jolla on pienempiä sisaruksia. Jokaisen vauvan kanssa on ollut päällimmäisenä tunteena outous.

Sairaalassa sai tarvittaessa apua napin painalluksella, kotona pitäisi pärjätä omineen. Tunsin oloni turvalliseksi sairaalassa. Oli outoa lähteä sairaalasta kolmestaan kotiin... Kaikki meni kuitenkin hyvin, turhaan pelkäsin :-). Toisen lapsen synnyttyä odotin jo kovasti kotiinpääsyä, ei jännittänyt ja hermostutanut yhtään!

Mies oli tietysti siivonnut kämpän katosta lattiaan, mutta tietysti aloin heti putsia paikkoja uudestaan (vauva nukkui tyytyväisenä omassa huonessaan).



Jännitti tosi paljon imetys ja sen sujuminen (sektio takana siis), sillä maito ei vielä ollut lähtenyt nousemaan. Vauva ei tosiaan tee mitään muuta kuin nukkuu ja syö!!!!!

Ja aina kun vauva nukkui, teki mieli mennä tökkimään sitä, että onko se vielä hengissä :)... ja tietysti vauva parka aina heräsi siihen :).



Mutta aina kun vauva nukkui toivoin, että voikun se pian heräisi. Kutsuttiin myös äitini, siskoni ja siskon poikaystävä käymään kotiintulopäivänä, sillä halusin esitellä uuden perheenjäsenen heti kaikille rakkaille ihmisille.



Oikein kovasti onnea!!

hyvinhän tuo on onnistunut. jo 7v. =)

Taisin kylläkin kärsiä lievästä masennuksesta silloin ja itkin paljon, pelkäsin jäädä vauvan kanssa kahdestaan, kun mies meni jonnekin yms. Siitä se tasottui ja muistelen, että kun vauva oli jotain 2kk, niin oli jo tosi luonnollista kaikki ja rakkaus kasvanut hirmuiseksi. Sama tyttönen tuossa (3v.) vaatii nyt " kutinalääkettä" . :)

Toisen lapsen kanssa oli tosiaan ihana tulla kotiin, vaikka silloin olikin taas vähän erilaista, koska syntyi keskosena. Silti kaikki oli alusta asti rennompaa.

Yksin odottanut ja yksin synnyttänyt ja yksin koko vauvan syntymisen jälkeen, minulla vielä tosi kipeä epparihaava ja ei kunnolla pystynyt kävelemään eikä istumaan... Vauvan nostaminen sängystä syömään oli työn takana...

hyvinhän se sitten lopulta meni, nyt ikää jo 8kk..

Ne hormonit. Ja nyt taas itkettää, kun olen tytön viimeksi nähnyt elokuussa.

Myöhemmin kyllä selvisi, että oli vaan klassisesti bensa loppunut. Taisi mieskin olla vähän jännityksen vallassa, mutta siis mulla oli niin kuvitelmat millasta on astua kotiin ekan kerran vauvan kanssa, ollaan suloinen perhe ja niin edelleen ja kuva meni pieleen siksi, että

mies soitti anopin avuksi sen auton takia ja anoppi kyyditsi minut, miehen ja vauvan kotiin.

Ja tunki tietysti kotiinkin. Ei ollu mun mielikuvissa anoppi mukana...



sen muistan myös, että esikoisen syntymän jälkeen mulla oli hajuaisti tosi herkkä ja kotikin haisi jotenkin oudolle ja voimakkaalle. Sairaalassa vietetyn 7 vrk jälkeen. Oudon herkkä oli kyllä silloin.

Oli kesä, oltiin oltu sairaalassa neljä yötä ja kaikki sujui jo hyvin. Oltiin ensin hetki kotona ja sitten lähdettiin kesäaleihin shoppaamaan tyttövauvalle ihania mekkoja ja tultiin Stockan herkun kautta kotiin, ostettiin tarjoiluja valmiiksi kun tiedettiin että pian alkaa ovikello soida tiuhaan :)



Vuosi oli 2001. Kohta meille syntyy neljäs lapsukainen, nyt alkaa olla vaatteita jo sen verran ettei heti kotiutumispäivänä tartte lähteä shoppailemaan :)

pari käytännön vinkkiä:

- muista tukea käsivartesi kunnolla, kun imetät. muuten saat hartiasi jumiin alta aikayksikön. Vaikka vastasyntynyt vauva ei paljoo painakaan, mutta kun pitelet sitä monta tuntia päivässä, niin kyllä hartiat kärsii!



- kun laitat vauvan sänkyyn nukkumaan, niin vaihtele vaikka viikoittain päätä puolelta toiselle. Siis että jos nyt vauvan pää on " pohjois" päädyn puolella, niin viikon kuluttua se on " etelä" päätyyn. Siksi, että jos teet kaikki nostoliikkeet jatkuvasti samoin päin, niin sulla on pian selkäkin ihan jumissa.

Vierailija:

Ne hormonit. Ja nyt taas itkettää, kun olen tytön viimeksi nähnyt elokuussa.

Oli aivan uskomattoman ihanaa olla kotona ja huomata miten hyvin kaikki siellä sujui.

Mies ei ollu KERENNY??? siivoamaan, pölypallot nurkissa vit...ti, vessapaperia ei ollu yms...

eka imetyskerta oli kaoottinen (kotona) ajattelin imettää sohvalla, no mies vieressä neuvomassa ja koira syömässä hiuspampulaa päästä sai mut painumaan makuuhuoneeseen rauhassa imettämään.

Siinä tuli väsymyksestä ja hormooneista johtuen huudettua ja kirottua mies alinpaan helv...tiin, olisin ollu valmis lähtemään takasin sairaalaan, täydelliseen palveluun.

No kyllä se siitä tasottu, mies osti vessapaperia, rajotti neuvomista, opeteltiin yhdessä. Mut ite taisin imuroida, en muista, vai imuroikohan se mies kuitenkin???

ei ollenkaan semmonen kotiintulo kun olin ajatellu.

Seuraavana päivänä, yhteensä kolme tuntia yöllä nukkuneena olo oli jo paljon parempi ja oli ihan olla kotona.



ja niihin käytännön vinkkeihin lisäisin että muista levätä!! mulla pari ekaa päivää meni ihan höyryissä touhutessa kunnes tajusin hidastaa tahtia ja painua nukkumaan sillon ku pysty.

Kun aina sanotaan, että vauvan kanssa elämä on yhtä hulinaa... Vauva nukkui tyytyväisenä turvakaukalossaan automatkan jäljiltä ja me miehen kanssa mietittiin, että mitäs nyt tehtäisiin.

12