Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa?
31.01.2008 |
Kaksi lasta, mies, ja yhdessä 10 v. Silti suhteen virallistaminen ahdistaa. Suhde ok, mutta naimisiinmeno tuntuu niin suurelta askeleelta. Toisaalta olisi kaikkien parhaaksi, jos avioliittoon mentäisi ( lapsille ja puolisolle turva pahimman varalta)
Mitä muut olette tehneet? Lähdenkö psykologille selvittämään ajatuksiani,menenkö maistraatissa naimisiin vai lupaanko epärehellisenä papin edessä, että haluan elää loppuelämäni ko. miehen kanssa?
Kommentit (8)
mua ei kyllä kiinnosta häät tai naimisiinmeno ylipäätänsä. Valittakoon sukulaiset ja työkaverit ja muut. En ainakaan mene sen takia, että perintöasiat jees. Mennään sitten kun siltä tuntuu molemmista, ollaan onnellisia näin ja rakkautta löytyy ilman papin aamentakin. Ja perintöasioista voi sopia muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänessä on piirteitä, joista en pidä. Ja enkä minäkään ole ihanne aina. Mutta mistä tiedän, mitä suhde voi olla?
Mies ei juo, ei petä, ei polta, ei liho, tekee kotitöitä, hoitaa lapsia ym...
Silti puuttuu yhteinen huumorintaju (useimmiten) , samat tavoitteet ja puuttuuko näiden mukana kaikki? Mikä on tärkeintä? Kertokaa te kokeneemmat. Pitääkö hylätä hyvä mies ja etsiä kuuta taivaalta, vai onko tämä sitä, mihin on hyvä tyytyä.
-ap
ainakaan tuossa tilanteessa naimisiin menisi. Olisin ja katselisin mihinpäin asiat kääntyy ja miltä myöhemmin tuntuu.
9 jatkaa.
Olittekin ollut jo 10v. yhdessä, en huomannut. Hankala tilanne, mutta jos avioliitto kuitenkin ajatuksena ahdistaa en itse menisi. Vaikea tilanne, varsinkin jos toinen osapuoli sitä haluaisi?
yh:na uutta miestä metsästämään ja rilluttelemaan? Mikseivät ihmiset tajua oikeasta onnesta mitään? Ei tule mitään sen kummempaa toisenkaan kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siitäkin eroon päsee...Jos kuitenkin olet aikeissa elää miehesi kanssa tai siis et aktiivisesti suunnittele eroa, niin senkun menet naimisiin. Mikäli avioliitosta ´siis on jotain käytännön hyötyä...Tästä elämästä kun ei koskaan tiedä, nihin päin se johdattaa (kantapään kautta opittua...)
Itseäni ei nuo naimisiin menot kiinnosta pätkääkään, vaikka mieheeni olenkin sitoutunut. Saatanpa silti vihille mennä, koska se helpottaisi elämäämme muutaman asia kohdalla.
hääpäivänä mietin että mitä helkuttia olen tekemässä. näin vain mieheni kamalat piirteet enkä niitä ihania. Mutta nyt ollaan oltu naimisissa jo 6 vuotta ja onnellisesti. Joku siinä askeleessa on joka pelottaa tosi paljon.
Itselläni on sama ongelma. Virallistaminen on välttämätöntä vain KELA:n nihilistien työllistämiseksi. Ahdistaa, kun pitäisi tietää, mitä, miten ja missä tekee loppuelämänsä. Ei sovi hetken lapselle. Eikä yhtään helpota se, että tyllit ja tiarat laukaisevat oksennusrefleksin.