Tamperelaiselta henkilöltä on löytynyt tartuttava tuberkuloositapaus. Tampereella on edessä poikkeuksellisen suuri ihmisten etsintäkierros, sillä kaikki mahdollisesti altistuneet noin 50 henkilöä on tavoitettava.
- En muista, että olisimme joutuneen käymään läpi näin suuren joukon ihmisiä, toteaa Taysin infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio.
Lumion mukaan riskiryhmässä ovat ne, jotka ovat yöpyneet samassa paikassa tai olleet muuten läheisissä tekemisissä sairastuneen kanssa.
Tavallisen tamperelaisen ei sen sijaan tarvitse huolestua.
Taysin keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Iiris Rajalahti rauhoittelee, että kyseessä on tietty piiri, johon altistuneet kuuluvat. Hänen mukaansa riskiryhmä on päässyt kasvamaan suureksi, sillä sairastunut ei ole hakeutunut hoitoon ajoissa.
Etsintää hankaloittaa se, että kaikilla henkilöillä ei ole asuntoa.
- Kun henkilöt löydetään, heidät tutkitaan ja katsotaan, onko uusia tapauksia, Rajalahti kertoo.
Taysin lääkärit pitävät asiasta kokouksen keskiviikkona. Tällöin myös etsittävien ihmisten määrä tarkentuu.
Lääkkeillä kuriin
Iiris Rajalahden mukaan Suomessa tavataan vuosittain noin 300 uutta tuberkuloositapausta, joista kolmasosa on edennyt tartuttavaan vaiheeseen.
Pirkanmaalla tuberkuloosia löydetään vuodessa noin 15-25 ihmiseltä, ja heistä reilun kymmenen tauti on tarttuva.
Jukka Lumio muistuttaa, että Suomessa lähes kaikki tuberkuloositapaukset saadaan lääkkeillä aisoihin.
Tuberkuloosia tulee Suomeen myös ulkomailta, mutta Lumion mukaan enemmistö tartunnoista on kotimaista alkuperää. Vanhus on esimerkiksi saattanut saada taudin nuoruudessaan, mutta se puhkeaa vasta 70-80-vuotiaana.
Tays etsii kymmeniltä tuberkuloosia
29.01. - 21:22 (Luotu: 21:20)
Altistus: Sairastuneen lähipiiri käydään läpi