Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (21850)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on outo kysymys: Mitä olette karsiessanne ja raivatessanne tehneet alkoholille? Meillä on yksi iso kaappi täynnä lahjaksi saatuja ja tuliaisiksi tuotuja pulloja, joista osa vuosia vanhoja. Emme ole absolutisteja, mutta eivät nämä viskit, vodkat tai erikoiset ulkomaan tuliaispullot meillä tule juoduiksi. Myydä ei kehtaa eikä kai saakaan missään fb-kirpulla,
mutta pahalta tuntuu kyllä kaadella vuosikertaviskejä viemäriinkään. Onko ideoita?
Ei yhtään outo kysymys!
Liköörit vanhenee muutamassa vuodessa, ne kaadoin viemäristä alas. Viini ja tiukat viinat tuliaisiksi. Niissä on se hyvä puoli että jos saaja itse ei käytä, niin voi viedä edelleen tuliaisiksi. Kaapin sisältö kutistui muutamaan pulloon mitä joskus tulee otettua yksi drinksu.
En enää ikinä osta yhtään pulloa tax freestä. Rahaa menee ja aina saa stressata että pysyykö pullot ehjänä. Ja ei ne pönöttää jossain hyllyllä turhan panttina. Ei enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten karsin kirjoja, ja on kyllä harmittanut toistuvasti sen jälkeen.
Vaatteita en sure, enkä astioita.Minä taas en ole yhtäkään luopumaani kirjaa kaivannut. Lukemattomia kirjojakin hyllyssä on lukemattomia.
Sama juttu. En käsitä miksi niitä olin aikanaan alkanut hamstrata, kun meillä on kuitenkin kirjastot.
Kun kirjastot menivät yllättäen kiinni kuukausiksi keväällä 2020, olin kiitollinen kirjahyllyssäni olevista sadoista kirjoista, jotka olin ajatellut myydä ja lahjoittaa pois. Kirjoja ei olisi saanut edes kierrätyskeskusten tai hyväntekeväisyyskirpputorien myymälöistä, koska nekin olivat kiinni koko kevään, eikä minulla olisi ollut varaa ostaa kaikkia lukemiani kirjoja uusina kirjakaupoista. Nyt en tiedä, uskallanko luottaa siihen, että yhteiskunta pysyy auki ja voin luopua omistamistani kirjoista. Olin ajatellut myös myydä ja lahjoittaa kaikki kuntoiluvälineeni pois, mutta kun kaikki kuntosalit ja muut sisäliikuntapaikat olivat kiinni, oli kieltämättä hyvä, että kotona oli kuntoiluvälineitä. Nyt vielä sodan uhkakin pelottaa. Haluaisin karsia vielä lisää tavaroita ja pyrkiä konmarituksen innoittamana mahdollisimman pieneen tavaramäärään, mutta olen nähtävästi menettänyt ainakin vähäksi aikaa sen turvallisuuden tunteen, joka tekisi kodin tavaroiden karsimisen mahdolliseksi. Ymmärrän nyt paremmin, miksi sotavuodet kokeneet suomalaiset eivät uskaltaneet heittää mitään pois sotien jälkeen. Ymmärrättekö te muut epäröintini?
Hei,oletko koskaan kuullut internetistä? Voi jopa lukea kirjoja siellä,tai tilata e-kirjoja yms.
Läheskään kaikkea ei löydy netistä, ei edes e-kirjoina.
eli aina löytyy hyvä syy pysyä tavarakasansa kanssa ja valittaa ahdistustaan. Tämä kuulostaa hiukan samalta kuin laihdutuskeskustelut, toisilla on aina pätevä syy miksi on liikaa, valitetaan ongelmaa mutta mitään ei voi tehdä.
Harvemmin aikuisella nyt näin tylsää tulee ettei osaa mitään tekemistä keksiä, tai sitten on harvinaisen huono mielikuvitus. Mut tosiaan pandemia ja Ukraina on joillekin hyvä syy olla luopumatta mistään, sillä 2 vuoden päästä tämä voi maksaa enemmän etc mutta tavarat kuitenkin ahdistaa. Siinä voi vähän miettiä paljonko se maksaa, että se ahdistus nakertaa jatkuvasti mielenterveyttä? aiemmin joku aprikoi vanhan talvitakin säilytystä jos uudempi hajoaa..onko siinä tilanteessa mahdollista käyttää vaikka välikausitakkia ja villapaitaa? Kenelläkään ei ole siis pakko vähentää yhtäkään tavaraa, saa olla maksimalisti koko rahalla ja sielulla, mutta tämä keskustelu on ehkä sitten väärä paikka hakea vertaistukea.
Tää on kyllä oikea pahan mielen ketju. Tulin hakemaan inspiraatiota, mutta poistun takavasemmalle.
Vähän sama tunnelma. Joillekin näiden erilaisten tulevaisuusskenaarioiden miettiminen, ainakin tämän tavarapaljous-teeman alla, on jotenkin punainen vaate. Vaikka yleensä kai on hyvä, että ihmiset jakavat ERILAISIA ajatuksiaan, siinä tuulettuvat kaikkien päät.
Ei ole ihme, jos muutenkin on maassamme semmoinen tunnelma, että ihmiset elävät talvi- ja jatkosodan aikaisia ja jälkeisiä asioita uudelleen nyt Ukrainan-sodan myötä (sama hyökkääjä silloin meillä ja nytten heillä), että tällaisessa aiheessa, jossa aina on puheena sota- ja pula-ajan eläneiden ihmisten suhde tavaraan, että nämäkin kysymykset nousevat pintaan. Nähdään yhteneväisyyksiä, tulee epävarmuus nykytilanteen jatkumisesta, sellainen ihminen on. Kun aiempi kirjoittaja kysyi, "Ymmärrättekö te muut epäröintini?", minä vastaan: ymmärrän oikein hyvin. Kyllä muuttuvat tilanteet maailmassa saavat herättää uusiakin ajatuksia (tai kaivaa sieltä vintiltä niitä vanhoja ajatuksia).
Ei kai sitä voi olla muuta kuin iloinen sellaisen ihmisen puolesta, joka oli suunnitellut hävittävänsä kirjansa ja liikuntakamansa mutta ei ollut sitä tehnyt ja saikin olla tuosta passiivisuudestaan iloinen silloin, kun korona pisti kaiken kiinni. Keneltä tuo nyt on pois, tuo ilo? Siis jos ensin valitetaan, ettei saada aikaiseksi, ja sitten käykin ilmi, että se aikaansaamattomuuden haitta kääntyikin iloksi ja hyödyksi? Parempihan se on iloita kuin valittaa.
Varsinaiseen aiheeseen, sitä kannattaa kyllä miettiä, mitä tekemistä itse keksii, jos joko sähkö tai edes vain netti on muutamankin viikon pois päältä. Itse ainakin harmittelisin sitä, jos olisin konmarittanut pelikorttini ja kirjani pois. Otsalampun valossa voi lukea. Jos vaikka pommisuojaan joutuu pidemmäksi aikaa. Tämä worst case scenariona, toki. Mutta ihan arkisempikin juttu voi tapahtua, joku kaapeli katkeaa vahingossa tahi muuta. Jos olet kotona, eikä netti syystä tai toisesta toimi: mitä teet? Entä jos et voi poistua kotoa, mitä teet? Annetaan nyt armoa heillekin (meillekin), jotka mietimme tällaistakin kysymystä tavarapaljouden keskellä.
Samanlaisia ajatuksia täällä.
Lisäisin vielä, että tällaisten kysymysten pohtiminen ei ole mitenkään tavarapaljouden vähentämisen kanssa ristiriidassa.
Eihän 30-luvun pula-aikanakaan ja 40-luvun sodanjälkeisinä vuosina missään tavaravuorien keskellä eletty. Puute lähinnä selkeytti, mikä on tärkeää.
Mutta itse epäilen, että meitä tällaisia asioita pohtivia katsotaan kieroon siksi, että meidän koetaan vievän sivuraiteille sitä iloista tavaroiden karsimista, mitä oli ketjun alkupäässä - tyyliin "taas sain pois viisi kassillista, jes!" Siihen verrattuna tuntuu varmastikin lannistavalta alkaa pohtia, olisiko niissä kasseissa sittenkin ollut jotain, mikä voi olla myöhemmin tarpeellista.
En tiedä, ehkä tällainen "pula-ajan minimalismi" tarvitsisi oman ketjunsa. Mene ja tiedä sitten.
En ole osallistunut aiemmin tähän keskusteluun, mutta minulle tulee lähinnä mieleen että tässä joku tai jotkut hamsterit etsivät syitä pitää kokoelmansa.
Viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet että mistään ei voi olla enää varma. Niin moni asia muuttuu nyt todella nopeasti.
Ja tässähän on juurikin kyse siitä Konmarin "huoli tulevaisuudesta" -tilanteesta.
Toisaalta voihan myös käydä niin että energiakriisin myötä osaa asunnoista ei ole enää varaa lämmittää ja valtiovalta velvoittaa ihmiset muuttamaan tiiviimmin asumaan, vaikka kimppakämppiin. Jos samalla määrättäisiin isot jätemaksut eikä tavaraa saisi hävitettyä enää yhtä helposti, niin se ylimääräinen tavara saattaisikin päätyä maksamaan paljon.
Ja jos joku nyt sanoo että ei niin voi käydä, niin kuka meistä olisi voinut uskoa kolme vuotta sitten mitä kaikkea meidät on pakotettu tekemään koronan vuoksi.No tietysti, jos kaikesta hakee aina piilomerkityksiä, niin voihan se olla niin, ettei kukaan oikeasti ole huolissaan mistään kriiseistä, vaan hakevat ainoastaan tekosyitä kaikesta. Mutta eipä tässä keskustelussa sitten mitään mieltä olekaan, jos toisen osapuolen mielestä toiset osapuolet lähtökohtaisesti valehtelevat.
En kyllä usko, että suurin osa tavarapaljouden kanssa pähkäilevistä ihmisistä kärsii mistään varsinaisesta hamstrauksesta mielenterveysongelmana. Arjen tavaraa on yksinkertaisesti kaikkialla liikaa, jo ihan kauppojen hyllyistä lähtien.
En hae kaikesta aina piilomerkityksiä, enkä ole myöskään syyttänyt ketään valehtelusta. Luet rivien välistä asioita, mitä ei ole sanottu eikä tarkoitettu.
Marie Kondo kirjoittaa kirjassaan erityisistä syistä, jotka voivat aiheuttaa tavaroista luopumisen vaikeutta. Yksi niistä on pelko tulevaisuudesta, ja nähdäkseni siitä miten poliisi ujukkä on tässä inflaatiokeskustelussa nyt kyse. En usko että hän viittaa millään lailla mielenterveyden ongelmiin, ja ihmettelen mistä tämä ajatus oikein tuli. Ei ainakaan minun kirjoituksestani.
Olen tehnyt vuosia töitä sekä tavaroideni, että itseni kanssa. Luopumisen tuska on todellinen, eikä se katoa itsestään. Monet ovat seuranneet tätä ketjua jo vuosia ja tehneet samalla töitä tavarapaljoutensa kanssa. On myös rehellisesti vaihdettu ajatuksia siitä, mistä nämä luopumisen ongelmat omalla kohdalla johtuvat. Sen vuoksi en ymmärrä mikä tässä kirjoituksessani saa aggressiot pintaan.
Jokainen tekee tavaroilleen mitä haluaa, tämä foorumi on asiaan liittyviä keskusteluja varten. Ei ole tarkoituskaan että kaikki olisimme samaa mieltä asioista tai että kaikilla olisi saman verran tavaroita. Minulla on satoja kirjoja, mutta tosi vähän vaatteita. Jollain on toisinpäin.
On vaikea keskustella, jos pitää koko ajan varoa sanomisiaan, koska joku etsii rivien välistä asioita mistä loukkaantua. Tämä ei ole yhden mielensäpahoittajan hallitsema ketju, vaan avointa ajatusten vaihtoa varten.
Jos aiot vetää herneen nenään joka asiasta, väännellä ja toisten sanomisia ja haastaa riitaa, niin suosittelen vaihtamaan ketjua.Koska ryhdyin seuraamaan tätä ketjua vasta nyt, eikä minun ole ainakaan aivan heti mahdollista lukea koko tähänastista ketjua läpi, haluaisin kysyä kommentoijalta, joka tässä puhuu luopumisen tuskasta hyvin henkilökohtaisesti ja fiksusti (kiitos siitä), onko ketjussa käsitelty aiemmin ja/tai oletko itse miettinyt sitä, miksi ihmisillä on ylipäänsä niin paljon tavaraa, että sitä pitää konmarittaa/karsia? Miksi tavaran hankkiminen on niin helppoa suhteessa siitä eroon pääsemiseen, tunnetasolla ja muuten? Arvostan tätä ketjua ja täältä jo saamiani ajatuksia. Sekä konkreettisen tavarapaljouden suhteen ja mitä tehdä sen kanssa, mutta myös laajempana kulttuurisena ilmiönä, josta yksi on nyt tuo katastrofiajattelu. Mutta tyypillisempää taitaa olla ahdistus liiallisesta tavaramäärästä.
Joku jo vastasikin sinulle, mutta kyllä, tässä ketjussa on paljon pohdintaa tavaranpaljouden syistä ja luopumisen ongelmista.
Jos et jaksa kahlata koko ketjua lävitse, niin suosittelen esm Ilana Aallon kirjoituksia netistä. Hän käy läpi näitä asioita, ja Virve Fredmanin blogissa on vatkattu näitä ihan kyllästymiseen asti. Olen saanut apuja tästä ketjusta, näiltä kirjoittajilta ja mm YouTubesta Joshua Beckerin jutuista.
Aina kun tulee uskon puute tai raivaaminen tökkää niin haen motivaatiota näistä.
Ja itselleni paras apu luopumiseen liittyviin syyllisyyden tunteisiin on ollut Marie Kondon kirjat.
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta? Itsellä käynyt pari kertaa, mutta huimasti yleisemmin ei ole jäänyt jotain kaipaamaan tai tarvitsemaan.
Kodin tyhjennys edistyy tasaisesti ja hintojen noustessa entistä kriittisemmin mietin ennen jonkin hankintaa, että tarvitsenko ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on outo kysymys: Mitä olette karsiessanne ja raivatessanne tehneet alkoholille? Meillä on yksi iso kaappi täynnä lahjaksi saatuja ja tuliaisiksi tuotuja pulloja, joista osa vuosia vanhoja. Emme ole absolutisteja, mutta eivät nämä viskit, vodkat tai erikoiset ulkomaan tuliaispullot meillä tule juoduiksi. Myydä ei kehtaa eikä kai saakaan missään fb-kirpulla,
mutta pahalta tuntuu kyllä kaadella vuosikertaviskejä viemäriinkään. Onko ideoita?
Me pidettiin isot "viinakaapin tyhjennys bileet". Vieraat toi lantrinkeja, väkevät oli talon puolesta. Kyllä hupeni ja oli hauskaa 😄
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta? Itsellä käynyt pari kertaa, mutta huimasti yleisemmin ei ole jäänyt jotain kaipaamaan tai tarvitsemaan.
Kodin tyhjennys edistyy tasaisesti ja hintojen noustessa entistä kriittisemmin mietin ennen jonkin hankintaa, että tarvitsenko ihan oikeasti.
Pari kertaa vuosien aikana. Tässä tulee helposti ihmisille harha, että jos joskus jotain kiertoon laitettua esinettä alkaa kaivata, se helposti kääntyy perusteluksi raivaamista vastaan ja samalla unohtuu raivaamisen mukanaan tuomat hyödyt ja ne kaikki kymmenet, sadat tai tuhannet esineet, joita ei ole kaivannut tai joita ei edes muista. Usein myös keksi tavan selviytyä tilanteesta ilman kyseistä kaivattua esinettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta? Itsellä käynyt pari kertaa, mutta huimasti yleisemmin ei ole jäänyt jotain kaipaamaan tai tarvitsemaan.
Kodin tyhjennys edistyy tasaisesti ja hintojen noustessa entistä kriittisemmin mietin ennen jonkin hankintaa, että tarvitsenko ihan oikeasti.
Olen konmarittanut valtavan määrän vaatteita, ja voin rehellisesti sanoa että mitään en ole kaivannut. Enkä ole joutunut alastomana kulkemaan ;D en lähellekään vielä (eli vaatteita on yhä runsaanpuoleisesti).
Samoin siivosin aikanaan mm kaikki päiväkirjat ja 90% valokuvista, mukaan lukien esim. luokkakuvat. En ole kaivannut mitään. Kävin läpi keittiötarvikkeet ja valtava määrä kamaa poistui koteihin joissa niitä tarvittiin, vispilöistä yleiskoneeseen. En ole kaivannut.
Joskus muistan jotain mitä olen laittanut pois. Yleensä kyse on ilon muljahduksesta rinnanalassa. Esim. säilytin vuosia lahjaksi saamiani petivaatteita ja pyyhkeitä, joiden kuosia ja värejä inhosin niin, etten käyttänyt niitä koskaan. Kun lahjojen antajakin oli jo kuollut, pystyin vihdoin eroamaan niistä sinapinkeltaisista kukkakuoseista ja yhä, yhä rinnassa läikähtää ilo kun tiedän, että laatikoissa ja sängyssä on vain minun silmiäni miellyttäviä värejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten karsin kirjoja, ja on kyllä harmittanut toistuvasti sen jälkeen.
Vaatteita en sure, enkä astioita.Minä taas en ole yhtäkään luopumaani kirjaa kaivannut. Lukemattomia kirjojakin hyllyssä on lukemattomia.
Sama juttu. En käsitä miksi niitä olin aikanaan alkanut hamstrata, kun meillä on kuitenkin kirjastot.
Kun kirjastot menivät yllättäen kiinni kuukausiksi keväällä 2020, olin kiitollinen kirjahyllyssäni olevista sadoista kirjoista, jotka olin ajatellut myydä ja lahjoittaa pois. Kirjoja ei olisi saanut edes kierrätyskeskusten tai hyväntekeväisyyskirpputorien myymälöistä, koska nekin olivat kiinni koko kevään, eikä minulla olisi ollut varaa ostaa kaikkia lukemiani kirjoja uusina kirjakaupoista. Nyt en tiedä, uskallanko luottaa siihen, että yhteiskunta pysyy auki ja voin luopua omistamistani kirjoista. Olin ajatellut myös myydä ja lahjoittaa kaikki kuntoiluvälineeni pois, mutta kun kaikki kuntosalit ja muut sisäliikuntapaikat olivat kiinni, oli kieltämättä hyvä, että kotona oli kuntoiluvälineitä. Nyt vielä sodan uhkakin pelottaa. Haluaisin karsia vielä lisää tavaroita ja pyrkiä konmarituksen innoittamana mahdollisimman pieneen tavaramäärään, mutta olen nähtävästi menettänyt ainakin vähäksi aikaa sen turvallisuuden tunteen, joka tekisi kodin tavaroiden karsimisen mahdolliseksi. Ymmärrän nyt paremmin, miksi sotavuodet kokeneet suomalaiset eivät uskaltaneet heittää mitään pois sotien jälkeen. Ymmärrättekö te muut epäröintini?
Hei,oletko koskaan kuullut internetistä? Voi jopa lukea kirjoja siellä,tai tilata e-kirjoja yms.
Läheskään kaikkea ei löydy netistä, ei edes e-kirjoina.
eli aina löytyy hyvä syy pysyä tavarakasansa kanssa ja valittaa ahdistustaan. Tämä kuulostaa hiukan samalta kuin laihdutuskeskustelut, toisilla on aina pätevä syy miksi on liikaa, valitetaan ongelmaa mutta mitään ei voi tehdä.
Harvemmin aikuisella nyt näin tylsää tulee ettei osaa mitään tekemistä keksiä, tai sitten on harvinaisen huono mielikuvitus. Mut tosiaan pandemia ja Ukraina on joillekin hyvä syy olla luopumatta mistään, sillä 2 vuoden päästä tämä voi maksaa enemmän etc mutta tavarat kuitenkin ahdistaa. Siinä voi vähän miettiä paljonko se maksaa, että se ahdistus nakertaa jatkuvasti mielenterveyttä? aiemmin joku aprikoi vanhan talvitakin säilytystä jos uudempi hajoaa..onko siinä tilanteessa mahdollista käyttää vaikka välikausitakkia ja villapaitaa? Kenelläkään ei ole siis pakko vähentää yhtäkään tavaraa, saa olla maksimalisti koko rahalla ja sielulla, mutta tämä keskustelu on ehkä sitten väärä paikka hakea vertaistukea.
Tää on kyllä oikea pahan mielen ketju. Tulin hakemaan inspiraatiota, mutta poistun takavasemmalle.
Vähän sama tunnelma. Joillekin näiden erilaisten tulevaisuusskenaarioiden miettiminen, ainakin tämän tavarapaljous-teeman alla, on jotenkin punainen vaate. Vaikka yleensä kai on hyvä, että ihmiset jakavat ERILAISIA ajatuksiaan, siinä tuulettuvat kaikkien päät.
Ei ole ihme, jos muutenkin on maassamme semmoinen tunnelma, että ihmiset elävät talvi- ja jatkosodan aikaisia ja jälkeisiä asioita uudelleen nyt Ukrainan-sodan myötä (sama hyökkääjä silloin meillä ja nytten heillä), että tällaisessa aiheessa, jossa aina on puheena sota- ja pula-ajan eläneiden ihmisten suhde tavaraan, että nämäkin kysymykset nousevat pintaan. Nähdään yhteneväisyyksiä, tulee epävarmuus nykytilanteen jatkumisesta, sellainen ihminen on. Kun aiempi kirjoittaja kysyi, "Ymmärrättekö te muut epäröintini?", minä vastaan: ymmärrän oikein hyvin. Kyllä muuttuvat tilanteet maailmassa saavat herättää uusiakin ajatuksia (tai kaivaa sieltä vintiltä niitä vanhoja ajatuksia).
Ei kai sitä voi olla muuta kuin iloinen sellaisen ihmisen puolesta, joka oli suunnitellut hävittävänsä kirjansa ja liikuntakamansa mutta ei ollut sitä tehnyt ja saikin olla tuosta passiivisuudestaan iloinen silloin, kun korona pisti kaiken kiinni. Keneltä tuo nyt on pois, tuo ilo? Siis jos ensin valitetaan, ettei saada aikaiseksi, ja sitten käykin ilmi, että se aikaansaamattomuuden haitta kääntyikin iloksi ja hyödyksi? Parempihan se on iloita kuin valittaa.
Varsinaiseen aiheeseen, sitä kannattaa kyllä miettiä, mitä tekemistä itse keksii, jos joko sähkö tai edes vain netti on muutamankin viikon pois päältä. Itse ainakin harmittelisin sitä, jos olisin konmarittanut pelikorttini ja kirjani pois. Otsalampun valossa voi lukea. Jos vaikka pommisuojaan joutuu pidemmäksi aikaa. Tämä worst case scenariona, toki. Mutta ihan arkisempikin juttu voi tapahtua, joku kaapeli katkeaa vahingossa tahi muuta. Jos olet kotona, eikä netti syystä tai toisesta toimi: mitä teet? Entä jos et voi poistua kotoa, mitä teet? Annetaan nyt armoa heillekin (meillekin), jotka mietimme tällaistakin kysymystä tavarapaljouden keskellä.
Samanlaisia ajatuksia täällä.
Lisäisin vielä, että tällaisten kysymysten pohtiminen ei ole mitenkään tavarapaljouden vähentämisen kanssa ristiriidassa.
Eihän 30-luvun pula-aikanakaan ja 40-luvun sodanjälkeisinä vuosina missään tavaravuorien keskellä eletty. Puute lähinnä selkeytti, mikä on tärkeää.
Mutta itse epäilen, että meitä tällaisia asioita pohtivia katsotaan kieroon siksi, että meidän koetaan vievän sivuraiteille sitä iloista tavaroiden karsimista, mitä oli ketjun alkupäässä - tyyliin "taas sain pois viisi kassillista, jes!" Siihen verrattuna tuntuu varmastikin lannistavalta alkaa pohtia, olisiko niissä kasseissa sittenkin ollut jotain, mikä voi olla myöhemmin tarpeellista.
En tiedä, ehkä tällainen "pula-ajan minimalismi" tarvitsisi oman ketjunsa. Mene ja tiedä sitten.
En ole osallistunut aiemmin tähän keskusteluun, mutta minulle tulee lähinnä mieleen että tässä joku tai jotkut hamsterit etsivät syitä pitää kokoelmansa.
Viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet että mistään ei voi olla enää varma. Niin moni asia muuttuu nyt todella nopeasti.
Ja tässähän on juurikin kyse siitä Konmarin "huoli tulevaisuudesta" -tilanteesta.
Toisaalta voihan myös käydä niin että energiakriisin myötä osaa asunnoista ei ole enää varaa lämmittää ja valtiovalta velvoittaa ihmiset muuttamaan tiiviimmin asumaan, vaikka kimppakämppiin. Jos samalla määrättäisiin isot jätemaksut eikä tavaraa saisi hävitettyä enää yhtä helposti, niin se ylimääräinen tavara saattaisikin päätyä maksamaan paljon.
Ja jos joku nyt sanoo että ei niin voi käydä, niin kuka meistä olisi voinut uskoa kolme vuotta sitten mitä kaikkea meidät on pakotettu tekemään koronan vuoksi.No tietysti, jos kaikesta hakee aina piilomerkityksiä, niin voihan se olla niin, ettei kukaan oikeasti ole huolissaan mistään kriiseistä, vaan hakevat ainoastaan tekosyitä kaikesta. Mutta eipä tässä keskustelussa sitten mitään mieltä olekaan, jos toisen osapuolen mielestä toiset osapuolet lähtökohtaisesti valehtelevat.
En kyllä usko, että suurin osa tavarapaljouden kanssa pähkäilevistä ihmisistä kärsii mistään varsinaisesta hamstrauksesta mielenterveysongelmana. Arjen tavaraa on yksinkertaisesti kaikkialla liikaa, jo ihan kauppojen hyllyistä lähtien.
En hae kaikesta aina piilomerkityksiä, enkä ole myöskään syyttänyt ketään valehtelusta. Luet rivien välistä asioita, mitä ei ole sanottu eikä tarkoitettu.
Marie Kondo kirjoittaa kirjassaan erityisistä syistä, jotka voivat aiheuttaa tavaroista luopumisen vaikeutta. Yksi niistä on pelko tulevaisuudesta, ja nähdäkseni siitä miten poliisi ujukkä on tässä inflaatiokeskustelussa nyt kyse. En usko että hän viittaa millään lailla mielenterveyden ongelmiin, ja ihmettelen mistä tämä ajatus oikein tuli. Ei ainakaan minun kirjoituksestani.
Olen tehnyt vuosia töitä sekä tavaroideni, että itseni kanssa. Luopumisen tuska on todellinen, eikä se katoa itsestään. Monet ovat seuranneet tätä ketjua jo vuosia ja tehneet samalla töitä tavarapaljoutensa kanssa. On myös rehellisesti vaihdettu ajatuksia siitä, mistä nämä luopumisen ongelmat omalla kohdalla johtuvat. Sen vuoksi en ymmärrä mikä tässä kirjoituksessani saa aggressiot pintaan.
Jokainen tekee tavaroilleen mitä haluaa, tämä foorumi on asiaan liittyviä keskusteluja varten. Ei ole tarkoituskaan että kaikki olisimme samaa mieltä asioista tai että kaikilla olisi saman verran tavaroita. Minulla on satoja kirjoja, mutta tosi vähän vaatteita. Jollain on toisinpäin.
On vaikea keskustella, jos pitää koko ajan varoa sanomisiaan, koska joku etsii rivien välistä asioita mistä loukkaantua. Tämä ei ole yhden mielensäpahoittajan hallitsema ketju, vaan avointa ajatusten vaihtoa varten.
Jos aiot vetää herneen nenään joka asiasta, väännellä ja toisten sanomisia ja haastaa riitaa, niin suosittelen vaihtamaan ketjua.Koska ryhdyin seuraamaan tätä ketjua vasta nyt, eikä minun ole ainakaan aivan heti mahdollista lukea koko tähänastista ketjua läpi, haluaisin kysyä kommentoijalta, joka tässä puhuu luopumisen tuskasta hyvin henkilökohtaisesti ja fiksusti (kiitos siitä), onko ketjussa käsitelty aiemmin ja/tai oletko itse miettinyt sitä, miksi ihmisillä on ylipäänsä niin paljon tavaraa, että sitä pitää konmarittaa/karsia? Miksi tavaran hankkiminen on niin helppoa suhteessa siitä eroon pääsemiseen, tunnetasolla ja muuten? Arvostan tätä ketjua ja täältä jo saamiani ajatuksia. Sekä konkreettisen tavarapaljouden suhteen ja mitä tehdä sen kanssa, mutta myös laajempana kulttuurisena ilmiönä, josta yksi on nyt tuo katastrofiajattelu. Mutta tyypillisempää taitaa olla ahdistus liiallisesta tavaramäärästä.
Joku jo vastasikin sinulle, mutta kyllä, tässä ketjussa on paljon pohdintaa tavaranpaljouden syistä ja luopumisen ongelmista.
Jos et jaksa kahlata koko ketjua lävitse, niin suosittelen esm Ilana Aallon kirjoituksia netistä. Hän käy läpi näitä asioita, ja Virve Fredmanin blogissa on vatkattu näitä ihan kyllästymiseen asti. Olen saanut apuja tästä ketjusta, näiltä kirjoittajilta ja mm YouTubesta Joshua Beckerin jutuista.
Aina kun tulee uskon puute tai raivaaminen tökkää niin haen motivaatiota näistä.
Ja itselleni paras apu luopumiseen liittyviin syyllisyyden tunteisiin on ollut Marie Kondon kirjat.
Minulle isoin tajunnan avartaja oli Fumio Sasakin kirja Goodbye, Things. Siinä käydään enemmän läpi sitä miksi me keräämme tavaroita, miten rakennamme imagoa itsestämme vaikkapa kirjahyllyn sisältöön ja miten sellainen keinotekoinen esittäminen syö meidän sieluamme sisältäpäin (*sisältää omaa tulkintaani :)).
Kuuntelen joskus minimalistien podcasteja tai katselen tuben, tiktokin ym kuvia ja videoita, mutta aika nopeasti kyllästyn niihin. Moni pyörittää samoja asioita edestakaisin ja joskus tulee sellainen fiilis, että sisältö on hukassa ja talo on jo siivottu viimeistä vessapaperirullaa myöten niin, ettei enää ole mistä tehdä uutta postausta. Toisinaan asioissa on ristiriitaa ja huopaamista, mutta se taitaa olla inhimillistä.
Itse asiassa Fumion kirjasta tuli mieleen taolaisen filosofian opit, joissa on jotain minuun vetoavaa ja samanlaista. Toisaalta vakava sairastuminen on sellainen pieni läpsäisy ihmisen poskelle, että se laittaa asiat kertaheitolla tärkeysjärjestykseen. Sitä tajuaa yhtäkkiä, ettei niitä varmuusvarastojaan tai kauniita kenkiä saa mukaansa vaikka kuinka haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on hienoja pohdintoja, kiitos niistä! Nyt olen taas pienen tauon jälkeen aktivoitunut marittamaan tavaroita. Kun ikää on jo rapiat 60 v, on ehtinyt jo elää monta vaihetta elämässään ja samalla on kertynyt niihin liittyviä tavaroita. Vaatteista olen pystynyt luopumaan ihan kevyesti, mutta nyt ryhdyttyäni karsimaan jo toista kertaa kirjahyllyäni olen oppinut paljonkin itsestäni. Minun on vaikea luopua joistakin kellastuneistuneista niteistä, jotka tavallaan ällöttävät vanhan ulkonäkönsä takia (pidän uuden ja siistin näköisistä esineistä), mutta sisältö on ehkä vieläkin kiinnostava. Olenko pinnallinen vai syvällinen 😁😅? Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa siten, että luen näitä kirjoja läpi ja laitan kirjaston kierrätyskärryyn ja muutaman harvan säilytän.
Lukija jo monta vuosikymmentä kirjoitti:
Tässä ketjussa on hienoja pohdintoja, kiitos niistä! Nyt olen taas pienen tauon jälkeen aktivoitunut marittamaan tavaroita. Kun ikää on jo rapiat 60 v, on ehtinyt jo elää monta vaihetta elämässään ja samalla on kertynyt niihin liittyviä tavaroita. Vaatteista olen pystynyt luopumaan ihan kevyesti, mutta nyt ryhdyttyäni karsimaan jo toista kertaa kirjahyllyäni olen oppinut paljonkin itsestäni. Minun on vaikea luopua joistakin kellastuneistuneista niteistä, jotka tavallaan ällöttävät vanhan ulkonäkönsä takia (pidän uuden ja siistin näköisistä esineistä), mutta sisältö on ehkä vieläkin kiinnostava. Olenko pinnallinen vai syvällinen 😁😅? Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa siten, että luen näitä kirjoja läpi ja laitan kirjaston kierrätyskärryyn ja muutaman harvan säilytän.
Ymmärrän oikein hyvin, koska rakastan kirjoja. Minä siivosin varastoni aikoinaan. Suurin osa kirjoista poistui, mutta säilytin muutaman tärkeän kappaleen. Yhteensä ehkä noin 30 kpl. Mukana on lapsuuden helmiä, jokunen todella vanha ja kulunut kirja, pari rakasta kirjaa joita luen uudestaan aina silloin tällöin jne.
Kirjoissa tärkeintä on kuitenkin lukeminen eli kulutan äänikirjapalveluja ja käyn kirjastossa ahkerasti. Silti, ymmärrän niin hyvin se fyysisen kirjan arvostamisen. Joskus fantasioin siitä, että olisin rikas ja minulla olisi mm. vanhoja käsinkirjoitettuja teoksia keskiajalta :D tai että voisin käydä jossain ikivanhassa kirjastossa (kenties kuningatar Elisabethilla olisi vanhoja kirjojakin kruunujen, korujen ja hevosten lisäksi?) ja saisin vain istua ja selailla KAIKKEA..
Sinä saat päättää mitä laitat pois ja mitä et. Jos kirjat ovat sinulle rakkaita, pidä ne. Tai siivoa vain osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on outo kysymys: Mitä olette karsiessanne ja raivatessanne tehneet alkoholille? Meillä on yksi iso kaappi täynnä lahjaksi saatuja ja tuliaisiksi tuotuja pulloja, joista osa vuosia vanhoja. Emme ole absolutisteja, mutta eivät nämä viskit, vodkat tai erikoiset ulkomaan tuliaispullot meillä tule juoduiksi. Myydä ei kehtaa eikä kai saakaan missään fb-kirpulla,
mutta pahalta tuntuu kyllä kaadella vuosikertaviskejä viemäriinkään. Onko ideoita?
Olen laittanut saamani lahjapullot eteenpäin eli antanut niitä lahjoiksi, vienyt tuliaisiksi, antanut kiitoksena työkavereille jne. Alkoholi on kyllä hyvä esimerkki tavarasta, jota ei ehkä kannata ostaa tuliaiseksi jos se päätyy viemäriin :D Jos ei satu omistamaan viinikellaria niin ehkä niitä ei kannata itse ostaa lisää?
Tuo kaapintyhjennysbileet oli kyllä hauska idea myös!
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta? Itsellä käynyt pari kertaa, mutta huimasti yleisemmin ei ole jäänyt jotain kaipaamaan tai tarvitsemaan.
Kodin tyhjennys edistyy tasaisesti ja hintojen noustessa entistä kriittisemmin mietin ennen jonkin hankintaa, että tarvitsenko ihan oikeasti.
En ole vielä kertaakaan kaivannut mitään myymääni tai lahjoittamaani tavaraa. Ehkä se johtuu siitä että on niin monta kertaa jättänyt tavaran kaapin perälle miettien että ehkä tätäkin tulee vielä käytettyä. No eipä ole tullut ja sitten sen on voinut seuraavalla kierroksella laittaa eteenpäin. Kun ei se sittenkään ole ollut käytössä.
Mitä enemmän aikaa kuluu sen vakuuttuneempi olen siitä että tosi vähällä tulee toimeen. Kun suurinta osaa kaapeissa olevista tavaroista ei vaan oikeasti tule käytettyä. Silloinhan on parempi ratkaisu laittaa ne kiertoon, itselle huojentunut olo ja jollekin toiselle käyttökelpoista tavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta? Itsellä käynyt pari kertaa, mutta huimasti yleisemmin ei ole jäänyt jotain kaipaamaan tai tarvitsemaan.
Kodin tyhjennys edistyy tasaisesti ja hintojen noustessa entistä kriittisemmin mietin ennen jonkin hankintaa, että tarvitsenko ihan oikeasti.
Olen laittanut kuorma-autollisia tavaraa.
Ensiksi meni oma koti, sitten ex appivanhempien mökki ja koti, mm työkaverin äidin koti.
Mm olin yhdessä projektissa, n 10 kuolinpesää.
Viimeinen, todella iso projekti oli kauppiaspariskunnan kodin läpikäyminen.
Tammikuusta heinäkuun alkuun 7 pakettiautollista, n 700 banaanilaatikollista. Pariskunnalla on iso omakotitalo, 3 aikuista lasta, ei oikeastaan ikinä karsittu. Urakka oli iso ja aika hölmö.
Kun on näitä kuolinpesiä tyhjennellyt, olen aina tyytyväinen, kun kuorma lähtee ja kirppistavaroiden säilytystila on tyhjä.
Vierailija kirjoitti:
Ostin uudet pussilakanat, tulivat tarpeeseen kun vanhat olivat ihan loppuunkäytetyt. Ostamisesta tuli niin hyvä mieli, on ihanaa saada jotain uutta! Haluaisin ostaa myös uusia vaatteita, selailen nettikauppoja ja aleja. Miksi tuntuu niin hyvältä saada jotain uutta?
Olen nyt hillinnyt itseni, enkä osta mitään muuta, mutta se on tosi vaikeaa.
Kunpa tavarasta luopuessa tulisi yhtä hyvä olo kuin uutta hankkiessa.
Tavarasta luopuessa tulee yhtä hyvä olo kuin ostaessa kun siitä saa rahaa riittävästi. Joskus jopa parempi kun myydessä saa enemmän kuin itse aikoinaan on maksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Konmarituksen idea on helppo omaksua, jos on joutunut tekemisiin kuolinpesien kanssa. Olen valitettavasti jo nuorena tyhjentänyt sekä äitini (leski) ja sisareni kodit. Sitä jotenkin oppii, että täältä ei tosiaan saa mitään mukaansa kun viimeiselle matkalle lähtee. Eivätkä ne läheiset ihmiset tule takaisin, vaikka säilöisin kaikki heidän tavaransa. Alkushokin surussa säilöin lähes kaiken, mutta ajan mittaan pystyin luopumaan esineistä surun hellittäessä. Toki säilytin muutamia muistoja, mutta muistaisin heidät ilman niitäkin.
muistot jäävät kirjoitti:
Konmarituksen idea on helppo omaksua, jos on joutunut tekemisiin kuolinpesien kanssa. Olen valitettavasti jo nuorena tyhjentänyt sekä äitini (leski) ja sisareni kodit. Sitä jotenkin oppii, että täältä ei tosiaan saa mitään mukaansa kun viimeiselle matkalle lähtee.
Olen varmaan sanonut tämän aiemminkin ketjussa, mutta siksi juuri minä haluan tavaraa nyt, kun olen hengissä. Kuollessa niistä ei ole iloa eikä hyötyä, mutta nyt on.
Ei muistojakaan saa mukaan hautaan, ei saa ystäviään tai perhettä, ei kokemuksiaan matkoista, harrastuksista, konserteista, ei yhtään mistään. Kaikki se häviää mielestä (tai ei häviä, jos uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, mutta toisaalta silloinhan voi myös kuoleman jälkeen omistaa paljon tavaraa).
Miksi eläisin nyt kuin olisin jo kuollut?
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta?
Koko ajan. Muistelen usein vanhoja tavaroita, joita ei enää ole. Siksi en enää poistakaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin uudet pussilakanat, tulivat tarpeeseen kun vanhat olivat ihan loppuunkäytetyt. Ostamisesta tuli niin hyvä mieli, on ihanaa saada jotain uutta! Haluaisin ostaa myös uusia vaatteita, selailen nettikauppoja ja aleja. Miksi tuntuu niin hyvältä saada jotain uutta?
Olen nyt hillinnyt itseni, enkä osta mitään muuta, mutta se on tosi vaikeaa.
Kunpa tavarasta luopuessa tulisi yhtä hyvä olo kuin uutta hankkiessa.Siis jotain uutta. Tottakai voit ostaa jotain uutta, oli se sitten vaatteita tai mitä vaan. Tavaroiden karsiminen ja järjestelmällinen elämäntapa ei tarkoita sitä ettei saisi ostaa mitään muuta kuin vain akuuttiin tarpeeseen rikkimenneen tilalle. Itsekin karsin tavaroita ja ostan huomattavasti vähemmän kaikkea kuin ennen. Mutta silti olen ostanut tänä vuonna esim. yhdet housut ja jopa 4 paitaa! Aivan yhtälailla olen kuluttanut puhki vanhoja farkkuja ainakin kolmet ja muita vaatteita ihan roskisluntoon. Kun säilyttää hyvän tasapainon uuden ostamisen ja vanhan pois heittämisen ja säilyttämisen välillä niin se on mielestäni se tärkein pointti tässä.
Minulla on niin paljon kaikkea ja luopuminen on vaikeaa. Haaveilen tyhjemmästä kodista. Olen kyllästynyt siihen, miten paljon aikaa menee tavaroiden kanssa, niiden järjestämiseen, huoltoon, karsimiseen yritän siis ostaa vain tarpeeseen, vaikka haluaisin ostella kaikenlaista.
"Olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että koti on parhaimmillaan silloin, kun kaikille tavaroille on oma paikkansa, koti on kokoajan perussiisti ja piristykseksi riittää vaikka kimppu kukkia silloin tällöin."
Samaa mieltä. Helpompi siivota ja vähemmän stressiä. Ostan vain sen mitä tarvitsen ja sellaisena kuin haluan, vaikka olisi kalliimpi. Karsimista tärkeämpää on paikka tavaroille ja tarpeellisuus ja laatu. Voi olla yksi laadukas sisustusjuttu sen sijaan että olisi monta halpaa
Tänään lähti tarpeettomana jääpalamuotti. Meillä on pakastekaapin ovessa integroituna härveli jääpalojen valmistusta varten.
Viimeksi ostin Fiskarsista Iittalan astian. Mukava ostaa välillä jotain uutta, kunhan pitää huolta siitä, että tavaran määrä kotona ei lisäänny.
Saan nykyään enemmän iloa tavaran karsimisesta kuin ostamisesta. Ennen ostin paljon uutta sisustuskamaa ja kuvittelin sillä tekeväni kodista viihtyisän.
Olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että koti on parhaimmillaan silloin, kun kaikille tavaroille on oma paikkansa, koti on kokoajan perussiisti ja piristykseksi riittää vaikka kimppu kukkia silloin tällöin.
Tähän tilanteeseen pääseminen on vaatinut turhista tavaroista luopumisen ja se taas on jatkuva prosessi.