Miten kasvattaa 1,5 v uhmaikäistä??

Itse tekisin vielä noin pienen kanssa niin, että vähentäisin EI-sanan käyttöä silloin kun lapsi ei ole todellisessa vaarassa, esim. tippumassa tai polttamassa itseään. Menisin paikalle, nostaisin/ohjaisin lapsen pois tekemästä kiellettyä asiaa ja keksisin jotain mielenkiintoisempaa tilalle.

Muista myös antaa positiivista palautetta aina kun siihen on aihetta. ja harhauta pois tuhmista touhuista.

ja toi pureminen on käsittämätöntä, aina kielletään ja puree heti perään. Ihan uskomatonta, kun ei voi tehdä mitään.. Mutta taidan mennä lukemaan MLL sivuja :)

meillä alkoi 1v uhma ja vielä jatkuu sama meno 6v : )

menee seisomaan tv-tasolle ja katsoo vanhempia, että varmasti huomaavat ja sitten kielletään ja torutaan ja lapsi tekee sen vaikka sata kertaa uudestaan..Repii verhot j kataaa ruoat lattialle ja nauraa, kun kielletään...Musta se on kyllä uhmaa, koska lapsi sisäistää, että niin ei saa tehdä, mutta tekee silti

poskista kiinni ja katsotaan tiukasti silmiin. Samalla sanotaan tuimalla äänensävyllä " nyt lopetat" . Lasta tuijotetaan niin kauan että kääntää katseensa pois. Kun lasta alkaa hävettää, niin oppi on mennyt perille.

1,5 v on täysin normaali uhmaiän alkamisikä, ei mitenkään erityisen varhainen, neuvolan oppaan (MLL) mukaan sen pitäisi mennä ohi jo 2,5 vuoteen mennessä, josta kyllä itselläni ei ole kokemusta

joten jotain tolkkua tähän on saatava, sillä ei lapsi voi saada tehdä mitä haluaa. Lapsella on kova oma tahto ja tahtoo koetella vanhempiens hermoja toden teolla. Mutta taidan ottaa tuon katsekontaktin käyttöön...

pienen uhmaajan kanssa.

Puremisen suhteen toimin niin että pidän lasta olkapäistä kiinni ja niin etäällä itsestäni että ei ylety puremaan. Jossain vaiheessa kyllästyy yrittämään ;)

Verhojen repimisen ratkaisin nostamalla verhot ylös, otan ne sitten takaisin alas kun tilanne helpottaa. Muutenkin olen raivannut kotia lapsiturvalliseksi.

EI on meillä minimissä. Oikeastaan meillä on vain kaksi isoa EI:tä, fyysinen väkivalta ja ruuan tuominen pois keittiöstä. Muuten saa mellastaa melko vapaasti ;)



Samat systeemit on olleet käytössä isompienkin lasten uhma-aikoina ja hyvin käyttäytyviä lapsia heistä on kasvanut.

Kun tässä tarttee olla ihan peruskäytäntö AINA.



Musta tuntuu että lapsella ei ole " kunnioitusta" teitä kohtaan, puuttuu auktoriteetti jos vielä nauraa päälle.



Se lapsi EI MENE kiellettyyn paikkaan. Piste. Mene luo, ota puhutteluun ja siirrät sen pahanteosta. Puhuttelu tarkottaa lyhyt ja napakka: " Jaakko, ei! Toi on kiellettyä. Uuni on äidin. Ei saa koskea!" Ei muuta jauhamista.

Sitten keksit lapselle jotain tekemistä. Vielä parempi jos menet lapsen kanssa touhuamaan.



Jos lapsi on ihan kamala ja ikä alkaa tosiaan läheneen 2- vuotta niin nurkkaan vaan. Ei sielä tartte kauaa seisottaa, mutta se on selkee häpeä.

Epäilen syvästi joittenkin vanhempien tuijotuskilpailua! Jos lapsi nauraa sun kielloille niin sehän on tottunu jo pompottaan teitä.



Jos sää annat periksi lapsen kielletyille asioille niille pienillekin niin se alkaa pomottaan kun tietää että saa periksi.



Kamalimmillaan huomionhaku on sitä että lapsi tekee pahojaan koska tietää että sillä saa huomiosi.



Meillä on nuorempi lapsi 2- vuotias ja tasan tietää ettei uuniin koske koska se on äidin, ja telkkaritaso on kiellettyjen listalla myös.

Mää myös ajattelen että lapsen kasvatus vastaa koiran kasvatusta: kiellät ne kielletyt ja tarjoot sallittua perään.



Meilläkin uhma on tuttujuttu, se on ihan normaalia. Mutta kun joku on kielletty ja lapsi vielä nauraa päälle niin se ei ole uhmaa vaan suoranaista vittuilua sun käskyille.

se mikä lienee itsellesi rankinta on se, että nyt olet itse kasvamassa vanhemmaksi, nyt alkaa ajanjakso joka ei pääty, sinulla ja lapsellasi on eri mielipiteet ja omat erilliset tahtotilat ja sen kanssa täytyisi luovia niin, että homma toimii ja ihmissuhteet pysyisivät kunnossa, se on sitä äitiyttä ja se tekee siitä rankkaa



hyvä siitä tulee

Olin olevinani loistava äiti, heti kun esikoinen tuli uhmaikään tajusin, miten valtava määrä opittavaa mulla oli. Nyt hävettää se kirkasotsaisuus. Tää ei siis ap:lle vaan itselleni.

Lapsi tosin muutaman kuukauden vanhempi. Ei onneksi koko ajan ole tekemässä kiellettyjä asioita, mutta silloin kun tekee (esim. kääntelee uunin nappuloita tai repii CD-telineestä levyjä alas), kehoitukset, kieltämiset ja käskyt eivät todellakaan auta. Lapsi ei edes reagoi niihin, vaikka menisin viereen sanomaan. Jatkaa tyynen rauhallisena tekojaan ja hymyilee ovelan näköisenä. Eli meillä ei auta muu kuin konkreettisesti viedä lapsi pois siitä kielletystä paikasta. Se onkin sitten eri asia, miten lapsen saa pysymään pois siitä kielletystä paikasta, jos on päättänyt, että aikoo sen asian tehdä. Meidän lapsi on ainakin tosi sitkeä ja menee sinne kiellettyyn paikkaan monta monta kertaa aina vaan uudestaan, vaikka hänet hakisi sieltä joka kerta pois. Ja yleensä joka kerta seuraa kamala huuto ja raivari (siis lapsella).



Muutenhan toimisi hyvin se, että kiinnittäisi lapsen huomion johonkin muuhun asiaan ja menisi leikkimään lapsen kanssa, mutta yleensä tollaista tapahtuu just silloin, kun äidin on pakko tehdä esim. ruokaa, pestä kakkavaippaa (kestot) tai olen lukemassa vanhemmalle lapselle kirjaa. Kun en voi ihan koko aikaa leikkiä pelkästään ton nuoremman lapsen kanssa. Joskus jos lapsi tekee jotain tosi kuritonta (esim. puree), laitan jäähylle eli eteisen tuolille minuutiksi istumaan. En kyllä tiedä, auttaako tollainen alle 2-vuotiaan kanssa, mutta vanhemmalla ainakin auttaa (ainakin joksikin aikaa).