Päiväkodissa lapset lyövät toisiaan päivittäin!
Erityislapsista keskustelua luettuani, haluaisin muistuttaa, että jokaisessa päiväkotiryhmässä on vähintään yksi, usein useampikin lapsi, joka on ns. normaalilapsi, mutta silti lapsi lyö, puree, tönii jne. muita. Osa näistä kuuluu normaaliin kehitykseen osa taas on " huonoa" kasvatusta ja osa kuluu lapsen impulsiivisuuteen ja tempperamentiin. Lastentarhanopettajan ja lastenhoitajien tehtävä on tietenkin puuttua satuttamiseen ja ehkäistä se parhaimpansa mukaan, mutta kun lapsia on ryhmässä yleensä 21 ja aikuisia kerrallan 2-3 paikalla, niin jokainen tajuaa, ettei jokaista lasta pysty valvomaan niin, ettei vahinkoja tapahdu. Ne vanhemmat jotka tätä surullista tosiasiaa eivät siedä, on valitettavasti keksittävä joku muu hoitomuoto lapsilleen.
T:LTO, Espoosta
Kommentit (7)
sellaista se kasvaminen on, kaikki ei ole aina oikein ja postiviista, mutta ei kai sen varjolla voi kieltäytyä sosiaalisista kontakteista
Hoitaja ei tosiaan joka tilanteeseen ehdi mukaan kun vahdittavia on niin monta. Ja vaikka olisi vain kaksi lasta hoitajan kanssa, ei voi olettaa, että hoitaja on koko ajan puolen metrin päässä molemmista valmiina estämään puremiset sun muut.
Omaa lastani päiväkotikaveri puri toistuvasti, mutta olin tutustunut tyttöön ja äitiinsä ja tiesin ettei vika ollut kasvatuksessa. Oli vain vahvan temperamentin omaava niin pieni lapsi, ettei vielä joka tilanteessa osannut temperamenttiaan hallita, kun otti yhteen toisen vahvatahtoisen (omani) kanssa. Ajan kanssa ongelma hävisi.
en pidä niin pahana, kuin jos vieras muksu tekisi tuota. Toki aina kielletään lyömästä, mutta perille ei tunnu menevän.
Pääsee elämässä helpommalla kun ei joka hipaisusta ota nokkiinsa. Myös ympäristö pääsee helpommalla, näitä prinsessoita jotka pahoittaa mielensä ilkeästä katseestakin kun on aika hankala suojella.
Tuli vaan mieleen, että lastani on viime aikoina lyönyt Maija ja Kalle sekä useammin erikoislapsi Teo. Koskaan minulle ei ole kerrottu mitään. Maijan äiti kertoi itse asiasta, Teon olen nähnyt jo kolmasti huitomassa ja kuullut paljon huhuja sekä Kallesta kertoi lapsi itse.
Nimet on muutettu. Tarina on tosi. Miksi minulle ei ole kerrottu? Liittyykö se taas jotenkin salassapitovelvollisuuteen vai unohtuiko vain?
Meidän päiväkodissa selvät tapaukset raportoidaan kummallekin osapuolelle. Mutta vähäisiä tönimisiä ei muista kaikkia kertoa, koska niitä on kymmeniä päivän mittaan ;o( valitettavasti! Jos on toistuvaa ja rajua, niin pitäisi kertoa osapuolien vanhemmille.
T:AP
hoidossa, jotka eivät pysty huolehtimaan lapsieni fyysisestä koskemattomuudesta!