Äidinrakkaus; milloin se loppuisi sinulta?

se on ainut ääritapaus, missä voisin kuvitella rakkauteni loppuvan.

Tuntuu että sellasilla ihmisillä jotka kykenee kammottavuuksiin, on mennyt jotain pieleen jo varhain. Siis kotioloissa.

miten sinä jonkun pikkutaaperon äitinä voisit mitenkään ennakoida tunteitasi vuosikymmenien päähän?

Mutta luulen, että hyvin helposti tulisi se vaihe vastaan, jolloin ei pystyisi enää olemaan lapsen elämässä osallisena vaan olisi parempi katkaista välit.



Rakastaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi toisen teot/mielipiteet.

Vierailija:

Minulla loppuisi heti jos loukkaisi toisen fyysistä koskemattomuutta tai kiduttaisi jotain toista henkisesti.

Toisaalta uskoisin sen sokin jälkeen palautuvan.



Olen aina yrittänyt jankuttaa lapsilleni, että koti on se paikka, jonne voi tulla aina, vaikka MIKÄ olisi.

silloin kun kaikki muut hylkäävät!



Minulla kolme lasta ja IKINÄ en lopeta heitä rakastamasta ennen kuin kuolen.



Ja se on ainoa varma asia tässä elämässä, onneksi!



PS. Ja minulla on hyvä elämä, mutta lapsiani en hylkää koskaan.

Myönnän, että minulla ainakin kävi mielessä, että millainen nuori voi tehdä jotain niin julmaa pienelle lapselle :-/ Tytön elämä on lopullisesti pilalla, samoin hänen perheensä elämä on sekaisin. Ja rikollinen ei edes joutunut vankilaan tai pakkohoitoon! Jälkimmäinen olisi ollut ainakin kohtuullista kaikkia osapuolia kohtaan.



Mutta en tiedä. Vaikea vannoa, että pystyisi vihaamaan OMAA lastaan edes noin järjettömän kammottavan teon jälkeen. Tekoa vihaisin ja tuntisin varmasti vihaa, neuvottomuutta, häpeää ja syyllisyyttä, jos olisin sen pojan äiti. Mutta loppuisiko äidinrakkaus kuitenkaan missään olosuhteissa? Vaikea sanoa. Ehkä jos uhri olisi toinen oma lapsi? En viitsi ajatella enempää kauhuskenaarioita, tulee paha olo :(

nyt sitä vaan ei näe.

miksi se rakkaus loppuisi siihen? Uhri on tavallaan silloin myös lapsi (aikuisenakin) itse.

vielä rakastettava lapsi?

Vierailija:

vielä rakastettava lapsi?

koska eihän kukaan etukäteen pysty sanomaan mitä tapahtuisi jos oma lapsi tekisi jotain todella pahaa.



Mutta nyt ainakin tuntuisi mahdottomalta ajatus että lakkaisin rakastamasta omia lapsiani missään tilanteessa. Ei niitä tunteita niin vaan napista painamalla saa pois päältä. Ainkin rakastaisin aina sitä pientä viatonta lasta joka lapsi on joskus ainkin ollut...

että äidit rakastavat lapsiaan ehdoitta. Se on juuri äitien voima ja yhteiskunnan suurin voimavara. Ehdoton rakkaus on myös kypsyyden merkki.

Minä uskon, että nimenomaan rakkaus lasta kohtaan ei katoaisi. Kaikki muu ehkä, jos hän tekisi jotain _hyvin kamalaa_. En voisi lastani sellaisen jälkeen enää ihailla, kunnioittaa tai tuntea hänestä ylpeyttä. En ehkä haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, en tahtoisi toimia hänen hyväkseen. Mutta sydämessäni hän olisi aina ja aina toivoisin hänelle pelkkää hyvää.

tappanut puolisonsa, omien lastensa äidin. Osaatteko yhtään, YHTÄÄN kuvitella miltä tuntuu katsella omien lastenlasten tuskaa, kun he menettävät molemmat vanhempansa kerralla, toisen ikuisiksi ajoiksi vain siksi, että isukin oli pakko ottaa rähinäviinaa? Kyllä se äiti ainakin pystyi myöntämään kuinka voimakkaasti VIHASI poikaansa tuon teon jälkeen, eikä mitenkään välit koskaan enää palautuisi ennalleen. Tietenkään.



Ihan oikeasti se on varmaan helppo kuvitella rakastavansa omaa lastaan vaikka tämä satuttaisi jotain tuntematonta, mutta entä jos oma lapsenne raiskaisi oman lapsensa? Tai tappaisi sisaruksensa... ENpä usko että siinä ihan helppoa olisi sitä rakkautta tuon asian tekijää kohtaan olisi tuntea.

Ette vaan ole vielä kohdanneet tilannetta jossa sitä tosissaan testattaisiin.

Mieti asiaa pienessä mittakaavassa: lapsesi tekee jotain tuhmaa, vaikkapa leikkelee sinun kalleimman vaatteesi palasiksi. Olet varmasti vihainen siitä, mitä hän on tehnyt. Et kuitenkaan sen vuoksi lakkaa rakastamasta lastasi.



Ja entäs sitten viha ja rakkaus? Ettekö koskaan ole kokeneet tilannetta, jossa joku teille läheinen ja rakas ihminen olisi tehnyt jotain pahaa tai loukkaavaa? Eikö ole muka mahdollista vihata hänen tekoaan tai jopa häntä itseään tuon teon tähden - ja silti tietää, että jossain pohjalla on rakkaus tai kiintymys häntä kohtaan? Eivät tunteet sulje toisiaan pois.

sanoiko se äiti siinä, ettei rakasta poikaansa enää?

Vihata voi, välit voivat mennä ikuisiksi ajoiksi... se ei silti estä rakastamasta. Eivät viha ja rakkaus ole toisensa poissulkevia tunteita... niillä on itseasiassa paljonkin yhteistä.

Itse olen sitä mieltä, että välinpitämättömyys on pahempi kuin viha... viha on sentään voimakas tunne... välinpitämättömyys on... noh, se on välinpitämättömyyttä, silloin ei enää tunne mitään...

Etkä sinä 20 tiedä yhtään sen paremmin, mistä puhutaan vain sen perusteella, että luit artikkelin... Ellei oma lapsesi ole tehnyt jotain, joka on saanut sinun äidirakkautesi sammumaan, et tiedä asiasta yhtään enempää kuin kukaan muukaan tässä ketjussa...

Asiat eivät ole mustavalkoisia... on helppo sanoa nyt, että äidinrakkaus loppuu, kun tapahtuu sitä tai tätä... onko teillä jokin nappi, josta painatte, kun se paha asia tapahtuu?

Toivottavasti kukaan teistä ei milloinkaan joudu sitä nappia etsimään.

Voimia kovasti vanhemmille, joita tällainen suuri suru koskettaa ja jotka tämän asian kanssa oikeasti joutuvat painiskelemaan.