Uskallanko lähteä hoitoihin saadakseni toisen ICSI/PAS -lapsen? Muita samassa tilanteessa?
Meille syntyi marraskuussa pitkän yrittämisen ja pitkän hoitorupeaman (inseminaatio, 2 ICSI:ä ja PAS) jälkeen tyttö, joka on nyt siis 1 v 2 kk vanha. Synnytys oli raskaan odotusajan jälkeen todella vaikea ja traumaattinen, mutta lapsi on ihana! Lapsen hoitoa on vaikeuttanut tosin se, että hän on laajasti allerginen ja on hillunut yöt vuoden ikään asti - sen jälkeenkin aina kun uusia, sopimattomia ruokia testaillaan.
Haaveilemme toisesta lapsesta. Olemme ajatelleet, että menisimme hoitoihin taas ensi kesänä tai syksynä, kun lapsemme on 1,5-2 vuotta.
Uskaltaakohan sitä enää ryhtyä rääkkiin? Pelottaa miten selviäisi tuskasta, jos hoito ei autakaan. Kivut ja pettymykset hoidon aikana pelottavat myös, samoin kamala synnytys. Mitä jos toinenkin lapsi on yhtä pahasti allerginen? Miten sitten jaksaa kahden kanssa? Olen jo nyt 34-vuotias...
Onko täällä muita jotka pohtivat samaa? Oletteko itse saaneet ICSIllä tai PASilla useamman lapsen? Pakkasessa meillä ei ole alkioita lainkaan.
Kommentit (6)
Tosin tilanteemme on siinä määrin erilainen että kaikki PAS-lapsemme ovat peräisin kahdesta v. 2003 tehdystä ICSI-hoidosta, siirrot on tehty 2004, 2005 ja tämä viimeisin 2007. Lasten ikäerot on ja tulee olemaan 1v10kk-2v1kk jos tämä kolmaskin kotiin saadaan.
Kukin tietysti tietää itse parhaiten oman sietokykynsä, mutta omasta puolestani voin sanoa että olemassa oleva lapsi/lapset on olleet suurena apuna pettymyksiä kohdatessa. Koko lapsettomuusprosessi on käyty läpi kolmeen kertaan, mutta tavallaan se helpottaa kerta kerralta (ts. miten voisin olla onneton kun minulla on jo ihana lapsi/lapsia) ja pettymykset menevät ohi nopeammin.
Kyllä hoidoillakin voi tavoitella suurta perhettä ja se on täysin mahdollista. En pitäisi poissuljettuna meille neljättä lasta vaikka toki se tarkoittaisi koko hoitorumban aloittamista alusta (alkioita ei enää ole pakkasessa).
t. pöppis rv10 sekä pojat 9/04 ja 7/06.
tai veneessä, miten se sanonta onkaan. Mietin ja koetan päästä hoitoihin kesällä tai ensi syksynä. Myös meidän pienokainen syntyi 1.ivf:n 1.pas-hoidosta ja syntyi marraskuussa 06. Hänellä kanssa tempperamenttiä riittää, sairauksia on ollut onneksi koliikin jälkeen aika vähän. Itse täytin jo 36 eli mahdollisuudet on pienemmät kuin silloin nyt jo viisi vuotta sitten, kun hoitoihin lähdettiin. Turhan kauan tehtiin ns. kevyitä hoitoja ja aikaa vierähti siinä. Kovasti haluaisin sisarusta lapselle, mutta juuri jaksaminen hoitojen aikana mietityttää! (Olisi kiva vaihdella muutes ajatuksia vaikka meilillä..? )Jotenkin lapsen tulon jälkeen alkoi vasta ajatus sisaruksesta ja ylipäätään olisi kiva olla äiti vielä toisellekin lapselle. Jos niin ei käy, niin varmasti jonkinlainen tyhjä paikka jää, mutta rakkaus ainokaiseen on suuri kaikesta huolimatta ja juuri siksi.
meillähän on myös 11/06 syntynyt tyttö, mutta kylläkin ollut todella helppo tapaus koko ajan. Meille oli päivänselvää, että hoitoihin lähdetään mahdollisimman pian, ja marraskuussa tehtiinkin meidän eka ICSI ja sen PAS tehdään ensi kuussa. Jos/kun PAS ei onnistu (oli sen verran epäonninen hoito taas, että toiveita ei juuri ole, hyvä jos alkio selviää sulatuksesta), seuraava IVF/ICSI tehdään vk20.
Sen voin sanoa, että vaikka hoidot edelleenkin rassaa psyykkisesti, on negasta selviäminen hirveän paljon helpompaa kuin ennen lapsen syntymää, kun on jo se yksi. Itse olen " vasta" 30v., joten toki minua helpottaa sekin, että meillä on vielä vuosia aikaa yrittää. Meilläkään ei kovin paljoa ikinä pakkaseen jää, joten jokainen vauva vaatii varmasti yhden tai useamman rankan stimulaatiohoidon.
-Osse
ja pelottaa....
Olen nyt 31-vuotias ja olemme selittämättömiä lapsettomia. Meille tehtiin ensimmäinen IVF 2003 lopulla, tuloksena oli nega. PAS oli seuraavana vuonna ja siitäkin nega. Vuonna 2005 tehtiin ICSI ja siitä meille syntyi poika 03/06. Heti aloimme toisen yrittämisen luomuna, kiertokin palautui 1 1/2 kk:tta synnytyksestä. Imetyksen loputtua alkuvuodesta 2007 otimme taas yhteyden klinikalle. Silloin tuntui, että ehdottomasti haluamme uuteen hoitoon heti. Kesäkuussa 2007 oli toinen ICSI ja raskaus alkoi heti. Viime lokakuussa meille kuitenkin syntyi pieni poika vauva kohtutulehduksen vuoksi ja tietenkään pojalla ei ollut mahdollisuutta tähän maailmaan. Ajatukset kaikkea tätä elämää kohtaan oli hukassa. Henkistä apua tarvittiin ja saatiinkin ammattiauttajilta. Minä käyn edelleen terapiassa ja se helpottaa jokaisella elämänsaralla. Kuitenkin klinikalta meihin otettiin joulukuussa yhteyttä ja vaikka silloin tuntui karmaisevalta ajatella uusia hoitoja, on mietteet nyt jo kääntyneet tulevaan. Kolmas ICSI tehdään viikolla 8. Vielä en jaksa edes ajatella pettymyksen tunteita tai raskausajan pelkoja. Mieli kuitenkin tekee työtä piilossa koko ajan ja haluan uskoa vielä onneen, joten luottavaisin mielin mennään. Otetaan se sitten vastaan, kun sen aika on, mitä meille nyt elämässä tarjotaankin. Jotenkin itse ajattelen koko ajan niin, että jos lisää lapsia haluamme, on vain puksutettava eteenpäin jollain tapaa. Käsitellään asiat sitten, jos ja kun viimeinen seinä eteen tulee. Tsemppiä kaikille tässä samassa suossa ryömiville! Itsehän loppujenlopuksi päätökset joudumme tekemään.
Minä nyt haluan vain kertoa " tarinani" , kun kyselit, onko joku saanut icsillä tai pasilla useamman lapsen.
ELi täällä on yksi hoidoilla suurperheytynyt. Nimimerkkini pikkukakkonen on peräisin vuodelta -02, jolloin aloitimme hoidot pikkukakkosen toivossa. Tällä hetkellä odottelemme jo pikkuviitosta =)
Kaikki lapsemme ovat icsin tuoresiirroista, pakkaseen emme ole alkioita aikaisemmin saaneet. Aika kova henkinen rupeama on ollut aina lähteä nollasta liikkeelle, mutta kuten muutkin on todenneet, olemassaoleva(t) lapsi/lapset kyllä siinä vaiheessa auttaa aika kovasti. Vaikka toisaalta siinä kyllä jo todella tietää, mistä joutuu luopumaan, jos hoito ei johda toivottuun tulokseen. Tämä on ollut minulle (pikkutytöstä asti suurperheestä haaveilleena) kova pala purtavaksi. Mutta pää kylmänä vaan on menty hoitoon. Ja me olemme olleet todella onnekkaita, sillä jokaisesta siirrosta olen tullut raskaaksi. 1. icsistä tuli keskenmeno, toisesta icsistä saimme lapsen, kolmannesta icsistä kaksoset ja neljännen icsin tulosta tässä odotellaan raskausviikolla 38+. Ja tuosta neljännestä icsistä muuten saimme alkioita pakkaseen, juuri nyt, kun ajattelimme perhekoon ja meidän ikämme vuoksi tämän olevan viimeinen...
Mielestäni sun ikä ei ole mikään este eikä hidaste, tuossa iässähän normaalistikin monesti saadaan lapsia. Itse olen kaksi vuotta vanhempi, enkä koe olevani liian vanha tähän hommaan. Toki on yksilöllistä, mutta etköhän jaksaisi kahden kanssa siinä missä pari vuotta takaperin yhdenkin kanssa. Rutiinejakin on kuitenkin tullut edellisen vauvan jäljiltä aika tavalla, kaikki ei ole enää uutta. Ja sulla kun on kokemus vieläpä allergialapsesta, toinen voi olla huomattavasti " helpompi" .
Minä sanoisin, että ei muuta kuin uskallusta kehiin ja hoitoihin. Silloin ei ainakaan tarvitse sitten myöhemmin harmitella, ettette yrittäneet enää. Sellaistakin olen tavannut lähipiirissäni, ja sille ei sitten enää mitään voi...
Onnea matkaan, mitä sitten ikinä päätättekin!
Pikkis
Me oltiin samassa tilanteessa vuosi sitten, että jokos aloitetaan hoidot pikkukakkosen toiveissa. Meille se tuntui päivän selvältä, että hoitoihin lähdetään. Pitkä on ollut meidänkin taival. Esikoista toivottiin 3,5vuotta. Meille tehtiin 1.ICSI, 1.PAS, 2.ICSI, 1.PAS, jotka kaikki negoja. Sitten 3.ICSI:n tuoresiirrosta kauan odotettu plussa ja rakas poikamme näki päivänvalon joulukuussa -05. Kesällä -06 luomuylläri, joka meni kesken rv6+.
Meille on poikamme syntymän jälkeen tehty 3.ICSI:n 1.PAS, 4.ICSI, 1.PAS ja 5.ICSI, kaikki negoja. Viimeisin hoito oli mulle kaikista kivulian, mitä on ikinä ollu. Nyt tuli piste ii:n päälle...ei ikinä enää. Pakkasessa hytisee vielä 7 alkiota, jotka kyllä joskus siirrellään jos selviävät sulatuksesta. Mutta ensin toivon, että pääsisin laparoskopiaan uudelleen, koska luulen että endo on taas tehnyt niin paljon tuhojaan että kiinnittyminen on mahdotonta.
Rohkeasti vaan hoitoihin. Sen voin omasta kokemuksesta kertoa, että pettymykset = negat on nyt paljon helpompi ottaa vastaan, kun on yksi lapsi jo suotu. Tottakai se harmittaa joka kerta, kun vetää hormooneja, kärsii kivut ja kiukut sekä kaiken lisäks viel rahat palaa. Mutta minkäs teet, kun sitä toista lastakin niin kovasti haluaa. Toki me kaikki ollaan yksilöitä ja koetaan asiat eri lailla.
Itse en omalla kohdalla enää onnistumiseen usko, joten olen tässä viime aikoina tehnyt jo jonkinasteista " luopumistyötä." Ollaan todella onnellisia, että meille on edes yksi lapsi suotu.
Tämmöisiä ajatuksia täällä...
Tsemppiä hoitoasian työstämiseen!
Hansuliini