Miksi laitatte alle 2v lapsen hoitoon?
Käykää katsomassa päiväkodeissa niin pienen lapsen paikka ei ole olla siellä.
Kommentit (7)
ja kävin katsomassa ja olen käynyt useastikkin. Poika viihtyy todela päiväkodissa. Siellä on paljon uusia leluja ja vempeleitä pihalla mitä ei kotoota löydy. Poika on aivan rakastunut hoitajiinsa ja usein tulee itku kun haen pois hoidosta. Olisi niin kiva vielä jäädä sinne :(
no nyt päisäkoti kuitenkin loppuu kun meille syntyy toinen lapsi. Harmittaa todella pojan puolesta. Pitää koettaa löytää sille harrastuksia. Villi kun on!
Poika 1v11kk viihtyi heti hyvin pph:lla. Ja itse sain uutta energiaa ja jaksoin kotonakin taas paremmin.
meillä oli todella luotettava yksityinen hoitaja, kun lapset oli pieniä (nyt jo koulussa). Hyvissä väleissä ollaan edelleen tämän hoitajan ja hänen perheensä kanssa, tapaillaan suht usein. Ei ollut yrittäjäpariskunnalla mahdollisuutta jäädä vuosiksi kotiin.
Onko sinulla itselläsi vaikeaa olla kotona? Eikö miehesi huomioi sinua? Rasittaako köyhyys? Miksi haluat kysyä meiltä kysymystä, kun tiedät hyvin, että syitä on monia, mutta suurin osa meistä menee rahan vuoksi töihin.
Jos minä saisin päättää, kituuttaisin mielelläni vielä kunnes lapsi on 3 v. Asia ei kuitenkaan ole yksin minun päätettävissäni.
Ap:n kanssa olen samaa mieltä. Pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa vaikka omakin lapsemme on siellä. Pienten lasten viihtyminen on.. no jaa. Vaikea selittää. Vanhemmat vähän sillä kuittaa huonoa omaatuntoaan.
Pienet tarvitsevat vielä hyvin paljon huomiota ja fyysistä hellyyttä ja läheisyyttä. Kaikilta hoitajilta ei sitä saa.
Lapset viihtyy hyvin. Oma alle 2v on toisessa päiväkodissa.