Miehesi suku vs. sinun sukusi?
Kumpi ompi parempi? ;) No jaa, sitä ei ole tarkoitus selvittää, mutta kiinnostaisi tietää, että kuinka sukunne eroavat toisistaan noin tapakäytöksen suhteen? Esim. tänään olen vastaanottanut koko illan uudenvuodentoivotuksia, miehen puolelta ei ole tullut mitään. Jouluna sama juttu, tosin lisäksi se että vaikka olin juhla-aterian yksin tehnyt miehen suvulle, kukaan(!) ei sanonut kiitosta. Tunnen usein itseni elitistiksi, kun tälläisistä valitan, mutta mielestäni huonoa käytöstä miehen suvun puolelta ynnä kaikki. Kuinka on muiden av:laisten laita?
Ps. Miehen suku on tiiviimpi kuin omani, mutta huomattavasti varattomampi. Vaikuttaako tämä käytökseen mielestänne?
Kommentit (17)
minun sukuni on monen polven ajalta akateemista ja kirjaviisasta. Miehen suku on maalta ja alhaisesti koulutettua.
Kummatkin suvut ihan ok, mutta onhan se painajainen, kun kutsutaan molemmat vanhemmat samaan aikaan joulupäivällisille. Kaikki kyllä keskustelevat sujuvasti ja ovat kovia puhumaan, mutta se keskustelun taso ei vain kohtaa.
Eivät kiitä joululahjoista, lasten valokuvista yms.
käyvät teatterissa, yms, kulttuuriväkeä.
Kylmiä ihmisiä tunnetasolla.
Ei ole kehumista isovanhemmissa..... ;)
Olen kumminkin valokuvia lähetellyt lapsista.
Miehellä kuitenkin normaali. Aika vähän tekemisiisä oleva suku. Varsinkin miehen äidin suku.
Miehen isänpuolinen suku on enemmän tekemisissä ja ihan täyspäisiä ovat.
Mun suku, se on niin noloa, että yhteiset sukujuhlat kauhistuttavat minua. Tosin sukuni on tosi pieni ja vähän keskenään tekemisissä, että ei niitä yhteisiä juhlia kovin montaa ole. Nekin vähät, niin eniten minun vamhempani hävettävät minua. Mutta sukulaisilleen ei voi mitään.
Meillä taas näin. Mieheni suku on melko duunarivoittoinen. Minun sukuni on hyvin talonpoikainen, monesti akateemisesti koulutettua (agronomeja on) ja varallisuutta on useammassa sukupolvessa, mutta jollain lailla tunneköyhää. Asioista ei puhuta, mutta ei kyllä riidelläkään.
Saamme mieheni suvulta aina kaikki onnittelukortit (hääpäivä, synttärit, joulu ja mikä tahansa merkkipäivä). Oma sukuni ei muista enää aikuisia sen kummemmin, paitsi jouluisin.
En vetäisi kovin jyrkkiä johtopäätöksiä luokan (=mitä se nyt sitten oikein tarkoittaakaan) ja käyttäytymisen välille.
mun eduksi. En kumminkaan leuhkimaan kävis.
Minun maalaista alempaa keskiluokkaa. Miehen suku käyttäytyy kyllä ns. sivistyneemmin, mutta on sanottava, että omasta perheestäni löytyy enemmän lämpöä.
Minun suku on täynnä kaikenlaisia " rontteja" . Taiteilijoita, rikollisia..No on siellä muutama kunnollinenkin. Ja olen kaikenlisäksi maalta.
Miehen sukua en juuri tunne..Anoppi tuntuu olevan varaton hienostelija, sisarukset jokseenkin tyhjäntoimittajia.
Mieheni nälvii minua sukulaisistani. Minulle ei ole väliä minkälaisia ovat, ovat mukavia ja hyväsydämisiä ihmisiä, ainakin sukua kohtaan. Mieheni näkee vain ulkokuoren.
Nyt loppui nälviminen kun viimein tapasin appeni!! (mieheni vanhemmat eronneet, isä muutti toiselle paikkakunnalle, eikä ole pitänyt yhteyttä lapsiinsa vuosikausiin)
Siinäpä vasta itseään täynnä oleva ihminen. Säilytti lompakossaan laminoitua valokuvaa itsestään!!!!!
En ole tuon tapaamisen jälkeen kuullut pahaa sanaa omasta suvustani.
Meillä ollaan aika tarkkoja käytöstavoista, muistetaan ja otetaan huomioon toisia, ollaan läheisiä. Miehen suvussa ruoan ja juoman määrä taitaa olla se tärkein, on sitten joulu tai pääsiäinen. Heillä ei kiinnitetä mitään huomiota tunnelmaan, esillepanoon, käyttäytymiseen. Mistään ei koskaan kiitetä eikä ketään muisteta kuin satunnaisesti. Jos joskus heiltä jonkun lahjan saa, niin pelkkä kiitos ei riitä vaan sitä on sitten kehuttava ja ihasteltava joka kerta tavatessa. Itse eivät saamiaan lahjoja koskaan kommentoi sanallakaan, ei edes sillä kiitoksella.
on ollut uudessa työssä jo 4 vuotta, nyt jouluna se sitten anopille selvisi...
Mies ja minä molemmat ollaan sukujemme ensimmäiset ylioppilaat. Miehen suku on kuitenkin fiksumpaa ja heillä on lämpimät välit keskenään, minun sukuni on täynnä alkoholisteja eikä kukaan pidä yhteyttä toisiinsa. Kiva että miehen kautta sain " normaaleja" sukulaisia :)
Minä en laske koulutuksen varaan, vaan sen miten käyttäydytään toisiamme kohtaan. Miehen suku sanoo olevansa avuliasta ja hyväsydämistä väkeä. Kuitenkin ovat jättäneet mieheni ongelmiensa kanssa yksin. Miehelläni on vakava sairaus ja kun se selvisi, niin eipä hänen sukunsa ole enää välittänyt meistä. Se tuntuu TODELLA pahalta.
Omalta suvultani taas en voi edes odottaa apuja missään tilanteessa. Se tuntui pahalta niin kauan, kun luulin mieheni suvun olevan hienotunteisempaa ja parempaa väkeä tässä asiassa. Kun jäimme yksin mieheni kanssa, ajattelin että on parempi kun ei edes odota suvultaan mitään, jotta ei tule pettymyksiä. Siinä mielessä aloin arvostaa taas omaa sukuani enemmän.
Miehen suku täynnä mielisairaita, alkoholisteja, tunnevammaisia ja muuten vain kieroutuneita, pettäviä, sekä yksinkertaisesti juntteja ihmisiä. Ja poikkeus vahvistaa säännön, eli löytyy mieheltäni yksi fiksu ja mukava täti.
Sellasta hienostoporukkaa..Oma sukuni ihan varakasta porukkaa, mutta ei hienostelevia vaan aitoja ja lämpimiä. Osaavat tietty käyttäytyä, mutta eivät ole selaista " kermaa" ..
Mieheni suvussa käytöstavat ovat tietenkin hallussa, mutta niiden turvin ollaan todella tahdittomia ja harjoitetaan henkistä väkivaltaa. Omassa suvussani ei edes yritetä olla kohteliaita, vaan välit saavat reilusti lähes katketa - ei teeskennellä, että oltaisiin ystävällisiä. Eli kummassakaan suvussa ei ole ketään, johon voisi oikeasti luottaa.
koulutetumpaa jo useammassa sukupolvessa, sivistyneempää jne. Omani taas on pääasiassa duunaritaustaista ja jonkin verran maalaisiakin. Tapakulttuurissa tämän huomaa suvuissamme jossain määrin, mutta yllättäen vanhempiemme sukupolvessa ja varsinkaan meidän sukupolvissamme niissä lähimmissä " sukuhaaroissa" erot ovat enää hyvinkin pienet. " Sivistyneempi suku" on ehkä hieman kiinnostuneempaa kirjallisuudesta ja historiasta, mutta siihen erot aika lailla jäävät. Tuntuu, että yksilöerot ovat nyt suurempia.
Itselleni tuntuu joskus jotenkin kummalliselta, kun on tavallaan eri tapakulttuurien välissä, mutta kaikkien kanssa tekemisissä. Kaikki tavat tuntuvat tavallaan kotoisilta, mutta joskus täytyy oikein miettiä miten missäkin pitää käyttäytyä tai pukeutua, jotta ei vaikuta liian huonosti tai hienosti pukeutuneelta tai käyttäytyvältä. (Tämä ei tosin koske vain sukuja vaan ihan omiakin kaveripiirejäkin, ne kun ovat jostain syystä harvinaisen erilaisia keskenään.)