Mies yksinhuoltajana?
Voisitko ajatella miehesi lastenne yksinhuoltajaksi tai siksi vanhemmaksi jonka luona lapset pääasiassa asuvat jos teille tulisi ero?
Oma mieheni on paljon parempi vanhempi kuin minä enkä näkisi sitä ollenkaan kummallisena että hän ottaisi päävastuun lapsista jos meille sattuisi avioero tulemaan. Mietinkin nyt vain sitä miten tämä vaikuttaisi lapsiin... Tekeekö äiti anteeksiantamattoman teon jos lähtiee kävelemään ja ryhtyy " viikonloppuäidiksi" ?
Miksi yhteiskunnassamme on hyväksyttävämpää että äiti on se lähivanhempi eikä isä?
Kommentit (7)
Tätä minä en just tajua. Miksi se tekee äidistä huonomman jos lapset jää isälle?
Aika usein päätöksiä tehdään vanhojen kaavojen mukaan, eikä oikeasti katsota että kumpi vanhemmista olisi parempi päähuoltaja.
Oma kaverini on yh isi ja lapset on kyllä ihan perusjormiajaminnoja. Ei äitikään mitenkään huono äiti ole mutta heidän tapauksessaan isällä oli enemmän aikaa töiden ohella kuin äidillä,joten lapset jäivät automaattisesti isälle.
Yksi ystävistäni taas on se äiti jonka lapsi on isällä. Ystäväni oli kertakaikkisesti liian msentunut eron aikaan etei olisi pärjännyt. On jälkeenpäin sanonutkin että paras päätös oli jättää tyttö isälleen, lapsi siinä olisi kärsinyt.
On paljon lapsia, jotka ovat jääneet äidin kuoleman takia isälle, ja hyvin on mennyt - toki vanhemman menetys jo itsessään, niinkuin avioerokin, on isoja asioita lapselle. Itse sain vanhempieni erotessa valita asumispaikan; valitsin äidin mutta aika ajoin olen katunutkin päätöstäni. Silloin se vain tuntui käytännössä järkevämmältä, koska isäni ei esimerkiksi osannut laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä. Sinänsä kasvatus, vuorovaikutus, yhteinen tekeminen ym. olisi voinut olla isän luona jopa parempaa.
Omalta kohdaltani ajattelen niin, ainakin näin vauvaa odotellessa, että mieheni tulee olemaan ihan yhtä hyvä vanhempi kuin minäkin. Haluaisin erotessa olla läsnä lapsieni arjessa, mutta uskon, että niin miehenikin haluaisi. Päätös pitäisi sitten tehdä sen mukaan, mikä on lapsen edun mukaista sillä hetkellä, esim. työajat, asumispaikka, vanhemman psyykkinen tilanne, lasten oma tahto jne. jne.
Monesti ajatellaan, että ' nainen heittää miehen pihalle' tai ' mies lähtee ja jättää perheen' , mutta eiväthän erotilanteet oikeasti niin yksioikoisia ole. En lähtisi tuomitsemaan, että äiti on hyljännyt lapsen; voihan olla, että isä on hakenut eroa ja huoltajuutta; voi olla, että äiti on tehnyt järkevän päätöksen ajatellessaan, että isä on jostain syystä sillä hetkellä parempi kasvattaja (esim. äidin masennus..)... mutta taitaa se niin olla, että helpommin yleisesti tuomitaan ' lapset jättänyt' äiti kuin isä.
en uskoisi, että lapset siitä niinkään kärsivät jos lähivanhempi on isä ja etävanhempi äiti. Mutta äiti voi kyllä joutua kärsimään yhteiskunnan ja tuttavapiirin asenteista johtuen...
Eron sattuessa ei kaikkien mielestä hyviä ratkaisuja usein olekaan, mutta jos toinen vanhemmista selkeästi haluaa enemmän lähivanhemmaksi ja toinen etävanhemmaksi niin tuntuisi jotenkin järkevältä tehdä niin sukupuolesta riippumatta.
Yleisesti, siis ihan erillään ap:n tilanteesta, olen sitä mieltä, että sillä, joka lapsista ja kodista on kantanut päävastuun arjessa, pitäisi olla eron hetkellä vahvempi asema päätettäessä siitä, miten vastuu lapsista jakautuu eron jälkeen (yleensä kai näin myös tapahtuu, olen käsittänyt). Ja jos vastuu on todellisuudessa jaettu tasan niin myös päätösvalta on sitten tasa-arvoinen.
Olen sitä vain lähipiirin erotilanteissa ihmetellyt, että jotkut vanhemmat ihan sukupuolesta riippumatta katsovat lapset " oikeudeksi" eron jälkeen, ja oltuaan ensin arjessa äärimmäisen epäkiinnostuneita lasten kasvatuksesta (paljon töissä ja poissa ja muualla ja harrastuksissa ja toinen hoitaa arjen kokonaan) ilmoittavat sitten eron hetkellä, että nyt ottaisin 50% tapaamisista kiitos, koska minulla vanhempana on siihen " oikeus" .
No, tämä meni vähän ohi otsikosta. Hauskaa joulua kuitenkin kaikille, ja ihmisillä hyvä tahto! :)
Ei siksi, etteikö pärjäisi. Vaan siksi, että haluan elää lasteni kanssa. Itse olen kasvanut siten, että isäni oli kotona ja äitini teki uraa työelämässä. Ei se nyt mitenkään yhteiskunnan tuomitsemaa ollut, ehkä se ajatus tuomiosta tulee kuitenkin jotenkin sisältäpäin etä-äidistä itsestään. Joutuuhan sitä varmasti vastailemaan ihmettelyihin, jos itse äitinä suorastaan hakeutuu eroon lapsistaan, mutta ei siitä mitään julkista lynkkausta seuraa. Helpompi on tilanne, jos on esim. töissä toisella paikkakunnalla, voi asua siellä ja selittää, että haluaa pitää lapsilla tutun päivähoidon/koulun eikä siksi ota lapsia asumaan luokseen, ja kun muistaa valitella jatkuvaa ikäväänsä, niin selitykset kelpaavat hyvin. Toinen juttu on sitten, miten valmistautuu kohtaamaan lapselta itseltään aikuisena tulevat kysymykset, missä äiti olit kun olin lapsi. Samaan kysymykseen vastaa kyllä isäkin, joka ei ole mukana lastensa elämässä. Mutta kirjoittajahan nyt puhuikin päävastuusta eikä siitä, että kokonaan ulkona lasten elämästä.
Sun lapsilla on sentään molemmat vanhemmat kun tuollaista mietitte. Ehkäpä kannattaisi pohtia asiaa lasten kanssa keskustellen. Kuunnelkaa lapsiakin, kenen luona haluavat pääasiallisesti asua.
Siis ainakin siina mielessa etta mieheni on varmasti ihan yhta hyva vanhempi kuin minakin (jotenkin itse naen taman lapsenteon perusedellytyksena; eli siis jos minulle sattuisi jotain niin olisi kauheaa jos lasten isa olisi sellainen ettei hanen voisi kuvitellakaan parjaavan lasten kanssa yksin...). MUTTA tastakin huolimatta jos meille tulisi ero niin kylla itse haluaisin vahintaankin 50% lasten ajasta, ja mieluummin olla se " paavanhempi" ; ei siksi etta mieheni olisi tassa asiassa jotenkin huonompi vaan koska _mina_ haluan olla lasteni arjessa lasna. Minusta onkin enemmankin erikoista jos ei vanhempi, oli han sitten aiti tai isa, ihan ilman mitaan mutinoita luopuu lapsistaan suurimmaksi osaksi aikaa; jotenkin ajattelen etta silloin taustalla taytyy olla jotain muutakin, vaikka omaa uupumusta tai jotain vastaavaa. Miehillehan nain monesti kay avioeron myota, mutta tiedan etta ainaakaan oma mieheni ei siihen hevilla suostuisi.