Lapselliset ja lapsettomat ja itsekkyys
Täällä usein kritisoidaan lapsettomia ihmisiä itsekkyydestä, siitä kuinka heidän elämänsä pyörii oman navan ympärillä ja eivät ymmärrä, että aina kaikki ei voi tapahtua kuten he toivovat. Oli kyse sitten ' onnellisista lapsettomista' tai ihan vain niistä sinkkuystävistä, niin aina ensimmäinen kuvaileva sana on itsekäs. Olen ollut ymmärtävinäni, että täällä vallitsee aika suuri yksimielisyys siitä, että äidit ovat vähemmän itsekkäitä kuin lapsettomat naiset.
Oma kokemukseni on aika päinvastainen. Ihmiset tuntuvat usein olevan itsekkäimmillään, kun lapset ovat pieniä. Jotkut toki eivät silloinkaan ole ihan niin kauhean itsekkäitä ja jotkut ovat itsekkäitä jokaisessa elämänvaiheessa, mutta leimallisesti itsekkyys tuntuu olevan juuri pienten lasten vanhempien ominaisuus. Tunnistan tämän ominaisuuden itsessänikin, vaikka en siitä erityisesti pidä.
Varsinkin vauvan äidille se vauva on usein oman minuuden jatketta ainakin jossain määrin ja koko maailmankaikkeus pyörii vauvan ympärillä. Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä vauvan tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Missä tahansa talkootyössä tai yhteisessä vaivannäössä pienten lasten perheet ovat niitä, jotka eivät osallistu. Vielä kouluikäistenkin kanssa perheille on ihan liikaa vaivaa esimerkiksi parista vuosittaisesta rahankeräystempauksesta lasten harrastusten hyväksi ja on seura-aktiiveilta (usein nuoria lapsettomia tai niitä, joiden lapset jo teinejä tai lentäneet pesästä) itsekästä vaatia vanhempia osallistumaan jotenkin. Seura-aktiiveiltahan ei tunnetusti vaadi mitään vaivaa palkattomana vapaaehtoistyönä valmentaa niitä lapsia, pyörittää seuran hallintoa ja muuta toimintaa, järjestää tapahtumia ja kilpailuja, hankkia harrastuspaikkoja ja välineitä yms.
Tässä vielä parikin sellaista omakohtaista esimerkkiä, joista olisin voinut kuvitella lukevani jälkikäteen tuohtuneen kirjoituksen täältä esimerkkeinä lapsivihamielisyydestä ja jotka minusta kertovat jostain ihan muusta. Vähän hienompaan ravintolaan tuli perhe lastenvaunujen kanssa, mukana myös n. 5-vuotias. Taaperon vaunut jäivät tarjoilijoiden kulkuväylälle, koska ulos niitä ei varastamisen pelossa voinut jättää. Hämmennys oli suuri, kun selvisi, että ravintolassa ei ollut leikkipaikkaa ja menukin oli aivan vääränlainen, eikä sieltä löytynyt mitään lapsille mieleistä tai edes halvempia lastenannoksia ja näistä sitten annettiin kritiikkiä kovaan ääneen, kun vähän sopisi ravintoloidenkin ajatella asiakkaitaan. Lapset vielä käyttäytyivät huonosti, mutta sehän tietysti olla ravintolan vika, kun sitä leikkipaikkaa ei ollut. Toinen tapaus oli tuttavapiiristä. Eräs tuttu taas sai kohtauksen, kuinka hänet yritetään tahallaan sulkea ulkopuolelle ja yhtään ei osata ottaa muita huomioon ja ollaan niin itsekkäitä, kun hänen appivanhempansa eivät suostuneet muuttamaan suvun ja perheystävien yhteisiä perinteisiä rapujuhlia täysin alkoholittomiksi, koska nuori perhe ei halunnut lapsensa näkevän humalaisia.
En ole itsekään vapaa tästä synnistä, vaan helposti kuvittelen maailman pyörivän kullanmurujeni ympärillä ja varsinkin nyt, kun pienimmät ovat vauvoja ja itse olen heissä niin kiinni. Silti minusta olisi kohteliasta muuta maailmaa kohtaan edes tiedostaa se oman elämäntilanteen tuoma kapeanäköisyys, eikä haukkua kaikkia muita siitä, mihin itse syyllistyy todennäköisesti enemmän kuin koskaan.
Kommentit (17)
Minulla on kuusi lasta, mutta en oleta että maailma pyörii lasteni mukaan ja ihmiset joustavat minun (lasteni) takia.
Talkoohomman myönnän, ei vaan riitä rahkeet enää ylimääräiseen.
Ja kyllä se kuule kuuluu ihan terveeseen ihmisluontoon olla jonkin verran itsekäs.
Ja vauvojen äideille siihen vaikuttaa myös hormonit.
Ja kyllä se kuule kuuluu ihan terveeseen ihmisluontoon olla jonkin verran itsekäs.
Ja vauvojen äideille siihen vaikuttaa myös hormonit.
Kun meille tuli lapsia, niin erityisesti lapsettomat sukulaiset alkoivat soittamaan tällaisia puheluja: " Eilen jo meinasin soittaa, mutta kun kello oli jo yhdeksän ja teillähän on se vauva." tai " En ole pitkään aikaan soitellut, kun teillä on se vauva ja vauvan hoitaminen vaatii niin paljon aikaa."
Siskoni saattoi sanoa: " Kävin Helsingissä (me asumme Helsingissä, hän ei), mutta en tullut kylään, etten vaan häiritsisi teitä vauvan hoidossa."
Tai kaveri saattoi sanoa:" Olisi kiva nyt tavata, mutta kun sinulla on se lapsi, niin ethän sinä nyt ex tempore voi tulla. Sehän on harmi, kun et pääse tuosta noin vain lähtemään." Minä olisin voinut tuolloin lähteä, mutta kaveri pisti minulle sanat suuhun.
Minua ainakin ärsytti, että kukaan ei ottanut huomioon, että meillä saattaa olla ihan oma rytmimme. Meiltä ei siis kysytty koskaan, mitä mieltä me olemme. Meillä ei ole ollut tapana liikkua perheenä, niinpä saatoin jättää lapset isän hoiviin ja lähteä yksin tai toisinpäin. Vauva-aikaan ei meillä menty yhdeksältä nukkumaan ja toisaalta emme ole minkään vauvan unia pelänneet. Olemme antaneet äänten kuulua, vaikka vauva onkin nukkunut. Mutta kun ihmiset vain ajattelivat meidän puolestamme sen, miten meidän pitää heidän mielestään elää, niin se ärsytti suunnattomasti.
meille kylään. Vai pitäisikö sanoa, että ajattelemattomuus. Eivät auta siivoamaan keittiöstä jälkiä, vaikka samalla minun pitäisi ehtiä heidän passaamisensa lisäksi vaihtamaan vaippaa tai nukuttamaan lapsi päiväunille. Istuvat sen aikaa vaan sohvalla. Yövieraat sotkevat ja jättävät kaikkea vaarallista lasten ulottuville. Saan kytätä, että veitsi ei jää pöydänreunalle tai mustekynä sohvapöydälle. Itse laitan toisten tavarat aina sinne mistä olen niitä lainannutkin. Tällainen huomaavaisuuden tarve korostuu jo turvallisuussyistäkin lapsiperheissä. Kyse ei ole siis siitä, että heitä orjuutettaisiin. Kunhan osaisivat huolehtia edes itsestään ilman että vaarantavat muita.
Itsekkyys on tietysti tervettä jossain määrin, mutta sillä ominaisuudella vain tuntuu olevan tapana lisääntyä lasten myötä ja silti itsekkäiksi tavataan syyttää niitä lapsettomia.
Itse en kyllä näe mitään eroa, onko se maailman napa puhtaasti oma vai oman perheen napa, jonka ympärillä kaiken tulee pyöriä. Ihan yhtä itsekästä molemmat.
Vierailija:
Ja kyllä se kuule kuuluu ihan terveeseen ihmisluontoon olla jonkin verran itsekäs.
Ja vauvojen äideille siihen vaikuttaa myös hormonit.
Me olemme mieheni kanssa tahattomasti lapsettomia ja elämäämme kuuluu matkustelu, syöminen ravintoloissa, sisustus, teatteri, yms., joka varmasti luokitellaan " oman navan ympärillä" hääräilyksi. No, sanokaa, että mitä meidän pitäisi sitten tehdä?! Jäädä kotiin kökkimään ja surkuttelemaan omaa kohtaloamme? Itkeä kavereille päivästä toiseen, että " Voi, kun me ei saada lasta?" . Miten se helpottaa meidän lapsettomuuttamme, jos elämämme ei pyörisikään oman napamme ympärillä? Vai helpottaisiko se kenties lapsellisten elämää, jos näkisivät, miten kurjaa meidän elämä voisi olla?
Odotan mielenkiinnolla vastauksia.
Olen usein miettinyt itse samaa. Että missä on se pyhyys ja " ihmisenä kasvaminen" , jota äidit aina mainostavat. Moni äitituttuni on henkisesti täysin kakaran tasolla ja osa tulee vielä kaukana kakaran jälkeenkin.
Tämä ominaisuus tulee paremmin esiin kun on pieniä lapsia. On totuttu siihen että lapsiperheitä huomioidaan ja heille suodaan etuja. Sitten ollaan sitä ekstraa vaatimassa joka paikassa.
On muuten huvittavaa huomata kuinka moni äiti pitää itseään automaattisesti epäitsekkäänä vain siksi että on vanhempi. Työkaverini minulle joskus selitti kokemuksen syvällä rintaäänellä (minulla ei ollut vielä lapsia) kuinka lapset saatuaan joutuu luopumaan itsekkyydestä ja elämään lasten ehdoilla. Tämä saattaa päteä heillä äidin ja lapsen suhteessa, mutta muuten tämäkin äiti olettaa että koko muu maailma pyörii heidän perheensä ympärillä.
Ihmiset, joilla on lapsia ovat pääsääntöisesti itsekkäämpiä kuin ne, joilla ei ole lapsia.
Ne joilla on lapsia, erehtyvät usein pitämään lapsettoman elämää itsekkäänä, usein sen takia heillä että on MAHDOLLISUUS tehdä erilaisia asioita. Sillähän ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa.
miettien, miten voisit helpottaa Miia-Mikon äidin äitiyttä ja tuottaa heidän perheelleen mahdollisimman paljon iloa. Et saa itkeä lapsettomuuttasi (se on itsekästä) vaan sinun tulee iloita kaverisi lapsista ja auttaa heitä kaikin tavoin kuitenkin liikaa tunkeilematta. Lisäksi sinun pitää empaattisesti kuunnella Miia-Mikon äidin valitusvirisiä äitiyden kauheudesta ja lohduttaa, kuinka sinä niin kadehdit jokaista korvatulehdusta ja koliikkia.
Vierailija:
Me olemme mieheni kanssa tahattomasti lapsettomia ja elämäämme kuuluu matkustelu, syöminen ravintoloissa, sisustus, teatteri, yms., joka varmasti luokitellaan " oman navan ympärillä" hääräilyksi. No, sanokaa, että mitä meidän pitäisi sitten tehdä?! Jäädä kotiin kökkimään ja surkuttelemaan omaa kohtaloamme? Itkeä kavereille päivästä toiseen, että " Voi, kun me ei saada lasta?" . Miten se helpottaa meidän lapsettomuuttamme, jos elämämme ei pyörisikään oman napamme ympärillä? Vai helpottaisiko se kenties lapsellisten elämää, jos näkisivät, miten kurjaa meidän elämä voisi olla?Odotan mielenkiinnolla vastauksia.
Vierailija:
Sinkkujen itsekkyys näkyy hyvin selkeästi esim silloin kun tulevat
meille kylään. Vai pitäisikö sanoa, että ajattelemattomuus. Eivät auta siivoamaan keittiöstä jälkiä, vaikka samalla minun pitäisi ehtiä heidän passaamisensa lisäksi vaihtamaan vaippaa tai nukuttamaan lapsi päiväunille. Istuvat sen aikaa vaan sohvalla.
Silloin kun meillä oli vauva, en heiltä mitään muuta ja kävin nukuttamassa, en mitään muuta kuin tuota sohvalla istumista odottanutkaan. Itse olen aina elänyt niin, että kun tulee viraita, heidän _ei_tarvitse_ tarjoutua tekemään yhtään mitään, paitsi jos kyse on jostain nyyttäriestä tms.
Eli kyse voi olla tässä asiassa ihan vaan erilaisesta kokemuspiiristä, ei niinkään lapsettomuudesta.
Fletch:
miettien, miten voisit helpottaa Miia-Mikon äidin äitiyttä ja tuottaa heidän perheelleen mahdollisimman paljon iloa. Et saa itkeä lapsettomuuttasi (se on itsekästä) vaan sinun tulee iloita kaverisi lapsista ja auttaa heitä kaikin tavoin kuitenkin liikaa tunkeilematta. Lisäksi sinun pitää empaattisesti kuunnella Miia-Mikon äidin valitusvirisiä äitiyden kauheudesta ja lohduttaa, kuinka sinä niin kadehdit jokaista korvatulehdusta ja koliikkia.
tämä keskustelu.
En usko lapsien vaikuttavan niinkään kun perusluonteen. Jos on sitä mieltä että vieraiden käydessä on heitä " passattava kun vaan sohvalla istuvat" niin kannataako ketään kutsuakkaan? Meillä en anna vieraiden siivota keittiötä, hehän ovat vieraita ja saavat omassa kodissaan tarpeeksi siivoilla.
Tuntuu että Suomessa lapsiperheillä on vaan oikeuksia muttei velvoitteita. Kaikkien ravintoloista busseihin on toimittava lapsien ehdoilla. Ja ehkä juuri siksi mielestäni Suomessa ihmiset ovat ynseitä ja sulkeutuneita lapsia kohtaan. Englannissa ei niitä oikeuksia juuri ole mutta ihmiset luonnostaan auttavat ja juttelevat ja vilkuttavat vieraillekin lapsille vaikka siellä metrossa. Ehkä se onkin asennekysymys eikä itsekkyyskysymys?
Kyllä suurin osa niitä hankkii koska ITSE (itsekkäästi) niitä haluaa ja ajattelee niistä olevan iloa ITSELLEEN.
Sekä aloitus että tää jatko.
Yksinkertainen saa ihminen olla, jos kuvittelee voivansa suoraan niputtaa asioita " lapsettomat ovat sellaisia" jne. IHan sama, kuin että äidit automaattisesti ajattelisivat lapsensa oman itsensä jatkeina. En tunnista tuota ajatusta ollenkaan.
Fletch:
Itsekkyys on tietysti tervettä jossain määrin, mutta sillä ominaisuudella vain tuntuu olevan tapana lisääntyä lasten myötä ja silti itsekkäiksi tavataan syyttää niitä lapsettomia.Itse en kyllä näe mitään eroa, onko se maailman napa puhtaasti oma vai oman perheen napa, jonka ympärillä kaiken tulee pyöriä. Ihan yhtä itsekästä molemmat.
Vierailija:
Ja kyllä se kuule kuuluu ihan terveeseen ihmisluontoon olla jonkin verran itsekäs.
Ja vauvojen äideille siihen vaikuttaa myös hormonit.
itsekkäitä ja epäitsekkäitä on niin lapsellisissa kuin lapsettomissakin. ei lapsettomuus tai lapsellisuus korreloi millään tavalla suoraan itsekkyyden tai epäitsekkyyden kanssa.
kyllä se on ihmisen perusluonne joka jyllää.