Lapsella nielurisaleikkaus,
mitä syömistä hankkisin valmiiksi kotiin. Tietysti jäätelöä, jogurttia jne. mutta mitä muuta. Ja te kenen lapsi on ollut leikkauksessa kuinka pian sujuu normaalin ruoan syöminen. Itseäni jännittää aika lailla mutta onneksi lapset yleensä toipuu aika nopeasti. Kokemuksia?
Kommentit (26)
ei oltu yötä. poka oli noin viikon kipeän oloinen ja söi mehujäätä ja vauvan soseita. banaani mössö oli virhe antaa se kirveli niinpaljon että poika itki tuskasena yli tunnin eikä mitään laitanut suuhun. hyväksi todettiin siis mehukeitto, jäätelöt ja soseet, piimä ja viili ovat myös täyttäviä
Meillä leikattiin elokuun lopulla, silloin vajaa 3 vuotiaalta tytöltä, kita- ja nielurisat.
Leikkaus oli 12:00 ja seitsemän aikaan illalla päästiin kotiin.
Meille annettiin ohje että kipulääkettä tulee antaa säännöllisesti viikon ajan. Kipua ei siis saa päästää edes tulemaan, koska sitten se ei heti lopukaan vaikka lääkkeen antaisikin. Kipulääkkeenä oli panacodia ja pronaxenia. Annoin sitten myös ummetuslääkettä, koska tuo panacod kovettaa vatsaa.
Tyttö oli leikkausta seuraavana päivänä jo oma itsensä, piti toppuutella ettei riehaannu. Pelattiin, askarreltiin ja luettiin paljon.
Syöminen ei ollut vaikeaa (tätä pelkäsin etukäteen, koska on niin huono syömään muutenkin). Ekan viikon annoin ruoan haaleana ja aika muussattuna. Lisäksi meni paljon mehua, kiisseliä, jogurttia yms.
Peitteiden irtoamista en edes huomannut.
En olisi uskonut etukäteen että näin kivuton operaatio loppujen lopuksi oli vaikka lääkäri sanoi, että oli aika vaikea leikkaus kun tytöllä oli huomattavan suuret risat.
koko kaksi viikkoa vai lyhyemmän ajan? Ja jaksaako lapsi esim. leikkiä normaalisti vai pitääkö paljon toppuutella ettei meno mene hurjaksi.
Kolmantena päivänä nielurisaleikkauksesta söi jo näkkileipää ja muuta ihan normaalia ruokaa.
oli tooosi kipeä, tosin jouduttiin operoimaan (kai polttamaan) uudelleen kiini kun oli vuotoa. Regressoitui hurjasti, äänikin jotenkin muuttui. Kamalasti kipulääkettä josta sitten ummetus (panacod) ja peräruiskeet. Muistelen kauhulla. Ei syönyt oikein mitään. Piti aina välkisin etenkin juottaa että sai lääkkeet. Onnea!
ja verta mennyt sitten masuun, poika oksensi koko iltapäivän leikkauksen jälkeen. illalla sai sitten oksennuksen lopettavan supon. oltiin yö sairaalassa, leikattiin aamupäivällä. pari päivää kurkku oli tosi kipeä ja sitten alkoi selvästi helpottamaan. kokonaisuudessa hyvin meni ja parani hyvin. meillä leikattiin siis nielu- ja kitarisat samaan aikaan ja puhkaistiin korvat.