Miksi et ala-asteella halunnut lähteä kouluun?
Kun oma poikani ei halua kouluun lähteä, niin mietin millaisia syitä siihen voi olla (oma lapsi ei kerro mitään syytä).
Kommentit (12)
minua syrjittiin koulussa. Ei siis mitään väkivaltaa tai sellaista, mutta ei otettu mukaan, pilkattiin. Syytettiin siitä, että kiusasin muita, vaikken kiusannut. Ei ollut kiva mennä.
Lisäksi mua tylsi kun siellä ei ollut mitään mielenkiintoista. Meillä oli juoppo ope, joka ei paljon opettanut. En vain nähnyt, miksi sinne pitäisi mennä.
Samat syyt oli muuten yläkoulussakin. Siellä tosin opet ei olleet juoppoja (paitsi yksi) mutta yhtä vähän niillä oli silti annettavaa.
Yläasteella vasta tajusin että toiset lintsaa.
olin aina ihan yksin välitunneilla, se oli tosi kamalaa :((. Jos tiesin että tämä kaverini on poissa, yritin kyllä aina vetkutella ettei olisi kouluun tarvinnut mennä.
Siksi kun minua kiusattiin koulussa!Liikunta tunneille+matikan tunneille en halunnut mennä koska olin oikeasti tosi huono niissä.Liikunnassa olin kilpailuissa aina viimeinen ja ope suosi lapsia jotka kotona harrastivat jotain lajia,ei auttanut vaikka kuinka yritti niin numero ei noussut.Matikan tunnilla vaan aina hävetti kun ei jäänyt mitään päähän!
Ahdistusta aiheuttivat (ja olisin mielelläni jäänyt pois) 1) kun ensimmäisenä päivänä koulussa, jotkin isommat pojat löivät, 2) täytyi laulaa luokan edessä yksin (en ole hyvä laulamaan) 3) hammalääkäri porasi ilman puudutusta 4) opettaja suuttui kun kysyin miten Afrikan nälkäänäkeviä lapsia auttaa se että me syömme täällä enemmän, eikö se ruoka kannattaisi lähettää sinne Afrikkaan. Tätä ennen hän oli siis perustellut näillä nälkäisillä lapsilla sen miksi minun tulisi ottaa enemmän ruokaa lautaselleni.
Nämä siis ekalla luokalla.
pienen lapsen olla mahdoton itse analysoida. Eli voi olla, että hän ei OSAA vastata. Tai sitten ei HALUA vastata, koska ajattelee sen huolestuttavan sinua.
Minusta sinun kannattaa ap ilman muuta pyytää tapaamista opettajan kanssa ja pohtia asiaa hänen kanssaan. Voi olla, että lastasi kiusataan. Voi olla, että hän jännittää koulussaoloa jostain muusta syystä (kokee, ettei pärjää jossakin asiassa tai muuten stressaa jotain tilannetta siellä). Voi olla, että koulu tai välitunnit tai koulumatkat ovat jostain ihan muusta syystä epämiellyttäviä tai pelottavia.
Itse muistan jännittäneeni pienenä lapsena moniakin asioita, mm. koulun retkiä. Siis päivätolkulla! Enkä olisi halunut sen vuoksi lähteä niille, mutta pakottauduin menemään kuitenkin.
esitelmiä, laulamista, terveystarkastusta.... Olin kova jännittämään jo pienenä. Ala-asteen loppupuolella tuli ihan fyysiset oireet, kädet vapisi, ja silloin oli aina paha paikka, kun tiesin, että hammashoitaja kiertää luokassa niiden pikkukipposten kanssa, joissa oli jotain fluoria vai mitä olikaan. Kuitenkin silloin halusin aina jäädä kotiin, se oli niin kamalaa ottaa se pikkukipponen siitä tarjottimelta kun kädet vapisi.
En olisi halunnut mennä kouluun ja jalat painoivat sata kiloa aina kouluun mennessä.
Ala-asteella ei suoraan kiusattu, mutta epäsuorasti kylläkin. Myöhemmin minulla oli jonkin aikaa vaikeuksia myös opettajan kanssa, ja silloin olin usein "kipeä" tai sanoin äidilöle suoraan, etten mene kouluun enää.
Yläasteella minua kiusattiin ja murrosikä oli myöhässä, tunsin itseni rumaksi. silloin menin kyllä aina kouluun vaikkein olisi halunnutkaan. Lukiossa lintsasin, koska koulussa oli aika turhaa.
pahaakin. Silloin annosteltiin ruoka lautaselle valmiiksi ja se oli pakko syödä, pystyi tai ei.
kotona isä oli alkoholisti ja olin kertakaikkiaan niin väsynyt ja jälkeenpäin ajatellen masentunutkin että fyysisesti tuntui raskaalta ajatukselta raahautua kouluun. Silti aina menin.
ja luokalla oli oppilaita joiden kanssa en tullut toimeen.