Lue keskustelun säännöt.
Haluan mäkin elää itselleni sitten kun omat lapseni olen aikuisiksi saanut ja omilleen elämään.
07.11.2008 |
Eiköhän se ole melko luonnollista. Sitä en sano, ettenkö voisi koskaan lapsiani auttaa mutta sen sanon, että en ryhdy aktiivisesti auttamaan heitä lastenhoidossa oman elämäni kustannuksella. Ennemmin annan vaikka rahaa maksulliseen lastenhoitajaan kun ryhdyn enää itse siihen puuhaan.
Ehkä ajattelisin toisin jos olisin itse saanut apua jostakin mutta kun en ole , olen niin väsynyt jo nyt, että joskus lohdutan itseäni ihan sillä ajatuksella, että aikansa kutakin. Etteä eläkepäivät koittanevat mullekin vielä.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska nytkin haluan että joku auttaa minua silloin tällöin että pääsemme edes joskus miehen kanssa jonnekin kahdestaan. Vaan vaikeaa se on kun on vain anoppi hoitajana!
Ajattelen niin, että mielelläni hoidan edes pari-kolme kertaa kuussa. Voin ottaa yökylään jne. Ehkä en päivittäiseksi hoitajaksi ryhtyisi, mutta kerran viikossa, miksei? Kyllä siinä on ihan tarpeeksi jo omaa aikaa silloinkin.
Enkä myöskään aio alunperinkään kasvattaa tyttäristäni jonkun varastomiehen/rekkakuskin vaimoa, joka sitten kärvistelee kädestä suuhun, kun ei leipää tule.
Etkö voi kasvattaa tyttäresi siihen, että hankkii itse hyvän ammatin niin sitten sen miehen ammatilla ei ole niin väliä. Vai ajattelitko kasvattaa tyttärestäsi siis siipeilijän, loiseläjän joka elää rikkaan miehensä rahoilla?
en mä käsitä, miksei oikeasti auttaisi tytärtäni aikanaan lasten kanssa, jos on tarpeen. Meillä ainakin suvussa se apu tarkoittaa harvakseltaan (1-2 krt/vuosi) yökylää ja sitten tarpeen tullen hoitoapua päivällä esimerkiksi lapsen ollessa yllättäin sairas ja vahemmat ei voi jäädä kotiin. Ei se mitään päivittäistä ole tai edes viikottaista vaan tarpeen tullen käytettävää tukiverkkoa. Mummujen mielestä saisi useamminkin käydä ja molemmilla mummuilla on RUNSAASTI vapaa-aikaa. Itseasiassa sitä vapaa-aikaa on joka päivä 24h. Eikä se lastenhoito estä matkustamasta tai menemästä teatteriin. Harvoin ne tarpeetkaan sattuu tuollaisten päälle tulemaan.
Täytyy kyllä myöntää, että jos lapseni hankkii joskus sanotaan vaikka 6 lasta, niin en minä varmaan hirveän mielelläni sellaista porukkaa ottaisi yökylään ilman vanhempia tms., ihan senkin takia ettei ole kokemusta niin monen lapsen hoitamisesta (pelkäisin että en ehdi vahtia kaikkia ja että jotain sitten käy). En myöskään luultavasti ryhdy mihinkään kerran viikossa yökylään mummille-tyypiksi, mutta mielelläni kyllä osallistuisin elämään aktiivisesti mutta vähän pienimuotoisemmin, tapa riippuisi ihan tilanteesta.
Meillä on mennyt niin, että jotain isovanhemmista nähdään 1-2 kertaa kuussa, puhelimessa puhutaan useammin, se on minusta ihan hyvä määrä. Ollaan kaikki (siis sekä vanhemmat että isovanhemmat :) työelämässä, ja kaikilla on omiakin harrastuksia ja ystäviä joita tavata. Tämä on mun mielestä ihan toimiva systeemi, lapsi näkee isovanhempia tarpeeksi usein ja kaikilla jää aikaa muuhunkin.
Enkä myöskään aio alunperinkään kasvattaa tyttäristäni jonkun varastomiehen/rekkakuskin vaimoa, joka sitten kärvistelee kädestä suuhun, kun ei leipää tule.