Kyllä pistää taas vihaseksi!!!!!!! Iltalehti:
Isänsä moottorikelkalla kodin lähellä ajellut yhdeksänvuotias poika loukkaantui hengenvaarallisesti, kun kelkka kaatui hänen päälleen pojan noustessa kylätielle Puolangalla sunnuntaina. Lähes 100-kiloisen kelkan alle puristunut poika kuljetettiin ambulanssilla Ouluun hoidettavaksi.
- Poika on kriittisessä tilassa teho-osastolla Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, vanhempi konstaapeli Jari Juntunen Suomussalmen poliisista kertoo.
Onnettomuus sattui puoli kahdentoista aikaan päivällä. Yhdeksänvuotiaan kuljettaman kelkan perässä oli reki, jossa istui kaksi alle kouluikäistä lasta. He selvisivät rytäkästä ilman vammoja.
Kellään lapsista ei ollut kypärää päässään.
Miksi vanhemmat antaa lastensa ajaa moottorikelkoilla ja mönkijöillä!!!!!!
Kommentit (2)
mutta liian vaarallista. Ihmeen vähän on sattunut onnettomuuksia. Tämä tapaus on hyvä varoitus kaikille!
ettekö osaa lukea????