Eroahdistukseen lievitystä onko?!
Olen 1v4kk tyttelin äiti ja muutimme perheinemme muutama kuukausi sitten väliaikaisesti ulkomaille. Asettuminen sujui hyvin, tyttö viihtyy täällä ja tutustuimme nopeasti toiseen suomalaisperheeseen, jonka kanssa sovimme hoitovaihtareista kerran viikossa. Tyttö kävi heillä ilman mitään ongelmia 1,5kk hoidossa n. kerran viikossa. Nukkui, söi ja leikki siellä hyvin. Oli kerrallaan aina noin 4-5 tuntia hoidossa. Isovanhempien vierailun takia hoitojärjestelyssä oli taukoa pari viikkoa. Sen jälkeen koko systeemi on ollut ihan kaaosta. Tyttö on ollut nyt neljä kertaa hoitopaikassa niin, että lähes koko ajan huutanut täysiä, pitänyt välillä nyyhkytystaukoja, mutta ei ole iloista naamaa näyttänyt ollenkaan. Ei suostu syömään eikä leikkimään perheen pojan kanssa, mitä aiemmin teki mielellään. Viimeksi tänään rauhoittua ainoastaan telkkarin ja piirrettyjen ääreen (kotona ei ole telkkaria).
Olemme tulkinneet tämän eroahdistukseksi, koska itku alkaa heti, kun hän tajuaa vanhempien lähteneen ja hän myös menee ovelle.
Miten olette itse tästä käsittääkseni sangen yleisestä kehitysvaiheesta selvinneet? Olemme miettineet, pitäisikö hoitoon vieminen lopettaa. Se ei tunnu kuitenkaan järkevältä, kun edessä on tarhaan meno Suomeen palatessamme. Missä menee raja lapsentahtisessa elämisessä? Antakaahan kuulua viisaiden mietteiden!
Kommentit (3)
Niin, tähän on ehkä juuri se tarve, että kun olemme ulkomailla sosiaalisten suhteidemme tavoittamattomissa, olemme ajatelleet mieheni kanssa, että on hyvä, jotta tyttö ei ole aivan älyttömän kiinni meissä. Meillä on toki myös toiveita, että pääsisimme joskus illalla käymään kahdestaan jossain, ja silloin olisi ensi arvoisen tärkeää, että olisi tuttu hoitaja/hoitopaikka. Tapaamme tätä hoitoperhettä yleensä useita kertoja viikossa, joten siinä mielessä ei tässä pitkää taukoa näkemisessä ole ollut. Mutta hyvä ajatus oli tuo, jos kokeilisikin mieluummin vaikka kaksi kertaa viikossa aina lyhyemmän ajan. Tarvetta tälle hoidolle on myös työnteon takia, joten emme siitä haluaisi luopua. Luulen, että vielä hankalampaa sitä olisi yrittää jonkun ajan päästä, jos nyt pitäisimme taukoa. Vai mitä luulette?
Meillä ainakin suunnilleen tuossa iässä oli selvä " uudelleenlähentymisenvaihe" jolloin poika halusi kokoajan äidin syliin ja vierasti yhtäkkiä aika voimakkaasti joissain tilanteissa. Nyt kun ikää on reilu 1v6kk on tällaista edelleenkin mutta ei niin voimakkaasti. Tapasin juuri 1v8kk pojan äidin joka kertoi että heillä oli myös vastaavaa n. 1,5 v iässä mutta ei enää.
Itse pitäisin ko. tilanteessa vähän taukoa hoitokuviossa (jos vain mahd) ja jatkaisin myöhemmin uudestaan. Saattaa sujua sitten taas tosi hyvin. Kehityksen vaiheet tulee ja menee ja sitten lapsi on taas kypsempi erilaisiin asioihin. En tietenkään ole varma että asia on juuri näin, mutta itse uskon ja tunnen näin.
Saman ikäinen, kuin oma tyttöni aloittaessaan perhepäivähoidossa. Enkä voi sanoa, että hän olisi sinne menosta koskaan nauttinut, vaikka tottuikin kuvioon. Tuollainen takapakki saattaa olla tyypillistä, kun lapsi huomaa, että tätä menoahan aiotaan jatkaa säännöllisesti? Meillä oli myös aina hoitoon meno vaikeampaa, kun oli pidempi tauko (ihan vain viikonloppukin). Kerran viikossa saattaa olla lapsen kannalta harvoin.
Milloin tyttösi on menossa tarhaan? En tiedä, helpottaako tämä hoidossa käynti suoranaisesti hänen tarhaansa sopeutumista, jos sitä toivot. Jos välissä on vaikka joululomaa tai kesälomaa, hoitoon tottuminen vaatii taas aikaa. Ja koska kyseessä on uusi paikka ja erilainen ympäristö, se on ihan oma prosessinsa. Tietysti se, että tyttösi tottuu olemaan jonkin muunkin kuin vanhempien kanssa välillä, voi olla ihan hyvä idea. Jos se taas on yhtä itkeskelyä, minä en ehkä raaskisi jatkaa samalla kaavalla, jos ei hoidolle ole pakottavaa tarvetta. Käyttekö muuten kylässä kyseisessä perheessä? Jos ette, niin entäs muutama kyläily yhdessä tähän väliin, ja sitten kokeilisitte uudestaan? Tai vähän lyhyempi hoitoaika?