Minkä ikäiselle lapselle rattikelkka? (Ja kokemuksia eri merkeistä.)
4-vuotias poika näki kaupassa rattikelkan ja sanoi, että haluaisi laskea sillä. Aiemmin meillä on ollut vain peruspulkka ja liukuri. Pulkka kului puhki viime talvena, joten ostoksille mennään joka tapauksessa.
Voisiko 4-vuotias jo laskea tuollaisilla ohjattavilla, vai kannattaisiko tyytyä vielä pulkkailemaan tavallisella? Te, joilla jo perheessä rattikelkka, niin mikähän malli on paras/huonoin?
joululahjamietteissä jo
tiukkis
Kommentit (11)
Ollut pari talvea jo ;)
Ensin mentiin vaan tasaisella, tyyliin vetäen tietä/polkua pitkin, ja sitten pieneen mäkeen yhdessä isän/äidin kanssa, ja sitten vähän isompaankin mäkeen, itsekseenkin jo ;)
Itsestään sisäänkelautuva naru kannattaa olla, sitä narua ei jaksa hullukaan pyörittää ratin ympärille joka laskun yhteydessä ;)
Jarrut taitanee kaikissa kelkoissa olla, olettaisin.
Mietin jossakin vaiheessa ratillista pulkkaakin (vaihtoehtona kelkalle), mutta kuulin, että aika huonoja ovat, ja menevät helposti puhki pohjasta, joten Stiiga oli varma valinta ;)
Toinen kelkkamme on poikien sedän (nyt 18 v) vanha, mutta varsin hyvin toimiva, siihen vaan vaihdettiin tuo itsestäänkelautuva narusysteemi (vanhoissa oli perinteinen naru vaan), ja toisen saivat mummilta lahjaksi ;)
Heti kun ensilumi maahan tuli, pojat tuumasivat, että " nyt mäkeen" :D
Odottavat pääsevänsä kelkkoinensa mäkeen ;)
11 v. pojilla on ollut pienestä asti omat Stigat, mutta eivät niitä mäkeen ota mukaan. Ovat kuulemma liian raskaita vetää perässä ja pulkka on ilmeisesti helpompi vaihtoehto. Tavallisilla peruspulkilla laskettelevat ja liukureillakin välillä.
Meillä tytöllä tosin ollut sellainen jo ihan vauvasta ja käytössä 1½-vuotiaasta. Aluksi ihan vain tasaisella ja pienen pienissä mäissä.
Stigan rattikelkka on minun vanha.
Hyvin on säilynyt 27-vuotta vanhaksi kelkaksi ja hyvin kelpaa neidille.
Mistä hommasitte vanhaan kelkkaan sen kelautuvan narun?
Myös meillä on miehen, n 27v vanha stiga ja siihen olis kanssa kiva saada se kelautuva naru.
Meillä pojilla on ollut stiga käytössä n 2v asti. Esikko sai isänsä vanhan ja nuorempi poika sai joulupukilta viime vuonna kun oli reilut 2v. Nuorimmaiselle aiotaan hommata ens vuonna oma kun on n 2v.
-A-
Meillä anoppi hankki siihen vanhaan kelkkaan sen narusysteemin, joten en ihan varmaksi mene väittämään mistä sen hankki....epäilisin/muistelisin, että Etolasta.
Voinen tarkistaa asian, lähipäivinä, ja palata asiaan, tulla kertomaan sulle ;)
Esikoinen sai 2v. jouluna Stigan, sitä ennen oli puistossa saanut lainata Stiga ja pulkat kyllä lensi kaaressa sivuun. Viime jouluna kuopus (tuolloin 1v3kk) sai oman Stigan ja laskut hoitui sitten pääasiassa sillä...
Meillä puistossa hyvä " teletappikumpu" ja paljon peltoa, jonne laskea eikä mitään puita, tolppia tms. Kuopus ei kyllä viime talvena yksin laskenut.
Stigat ostettiin kun oma stigani edelleen serkkujeni käytössä ja hyvässä kunnossa, vaikuttaa suht ikuisilta ja Stigoihinhan saa vara-osia niitä myyvistä liikkeistä (tai ainakin joista, mutta olemassa on, esimerkiki tuon KELAUTUVAN NARUSYSTEEMIN voi hankkia).
Mallit löytyvät Stigan sivuilta http://www.stigagames.com/index.asp?Page=products&Prod=steelracer
Meillä molemmat Stiga GT. Tuo kelautuva narusysteemi kannattaa olla, lisäksi näissä pienetkin ovat pysyneet (ainakin meillä) suht hyvin kyydissä.
Prismassa on ollut ennen joulua stigatarjouksia...
Ja tuo Stigan käyttöaste on varmaan tyyppikysymys; naapurin 6-v. poika laski ihan innoissaan viime talven pulkalla meidän poikien laskiessa Stigoilla eikä missään nimessä halunnut laskea stigalla yksin vaan vain jos tuolloin 3-v. esikoinen ohjasi..
mun vanhan stigan käyttöön. ei toki laskenu sillä ite yksinään, mutta siinä on paljon parempi istua (tukeva hyvä asento) ja mikä parasta siinä on tosi hyvä vetää muksua mukana, kun käydään lenkillä, tms. ja siihen on helppo aikuisenkin sitten mennä mukaan, kun mäkeä lasketaan. ei tarvi mamman mönkiä pulkan pohjalle :)
en kyllä usko, että pitkään aikaan uskallan antaa pojan sillä itse laskea mäkeä, mutta " kimppa" käytössä ja kauppareissuilla loistava. sitä kelautuvaa narua ollaan harkittu, mutta ainakin viime talvi meni hyvin vanhallakin narulla. ehkä se on sitten enemmän ajankohtainen, kun poika laskee sillä itsekseen.
Vihdoin viimein pääsin Etolaan asti (eilen), ja näin niitä itsestään kelautuvia vetonarusysteemeitä siellä :)
Hintaan 15,95 e.
Semmoinen neliskanttinen " möhkylä" , mikä kiinnitetään kelkan " etusukseen" .
Oletettavasti löytyy kaikista Etoloista, mutta eilinen näkemäni oli Suutarilan Etolassa ;)
Sori viivästeinen vastaus, mutta...eikös ole parempi myöhään kuin ei milloinkaan? ;)
Mukavia kelkkailuhetkiä kaikille! :)
Laski tietenki vielä yhdessä äidin kanssa, mutta mäkeen menessä istui koko matkan yksin kyydissä ja " ohjasi" itse.
Isi laski tytön kanssa rattikelkalla viime talvena yhdessä, enkä tänä talvenakaan anna tytön yksin sillä vielä laskea..paitsi ihan pikkumäkiä. Rattikelkassa on hyvä istua ja se on kovassa käytössä muutenkin, kun pihamaalla vedän siinä tyttöä ja 1-vuotiasta pikkuveljeään.
Meillä on sellainen malli, jossa naru kelautuu itse, eikä jää laskiessa roikkumaan tielle. Ratti on sellainen " puolikas" tai siis ei tavan pyöreä, vaan muotoiltu. Mallista en osaa sen paremmin sanoa, mutta ei siis ole ihan halvin versio stigoista ja tosi hyvä on ollut!
Stiga kannattaa ostaa.
4-vuotiaalle ok menopeli, sitä pienemmälle en ostaisi. Aika hurja menopeli on kuitenkin.
Itse tykkään sellaisesta, jossa on jalkajarrut ja sellaisesta, jossa naru kelautuu itsekseen sisään.
Haaveissa meillä on King Size. Onko joku nähnyt sitä pääkaupunkiseudulla? Itse olen kerran ko. kelkan nähnyt, mutta hivenen harmitti, kun se oli meidän Tukholman reissulla, niin ei viitsinyt ottaa moista reppuun kannettavaksi.