Mitä vaaditte 2-vuotiaalta?
Tässä oon pohdiskellut lähinnä appivanhempien kommentteja kuunnellessani ja vähän siskon perhettäkin seuraillessani, että vaadinkohan 2-vuotiaalta pojaltamme liian vähän:
- Poika syö itse, mutta usein edelleen syö myös käsin, vaikka olisi lusikka/haarukkaruokaa. Ohjaan käyttämään lusikkaa/haarukkaa, mutta en vaadi lujasti tyyliin: " jos syöt käsin, niin joudut heti pois pöydästä" tmv. Jos ruokailu muuttuu pelkkäksi läträämiseksi, eli ruoka ei mene suuhun enää, niin silloin toki vien pois pöydästä.
-Poika ei tottele juuri mitään. Jos on hyvällä tuulella niin noudattaa kyllä ohjeita aika kiitettävästi. Mutta jos sillä on joku kielletty touhu menossa, niin ei kyllä lopeta kieltämällä. Ei myöskään kulje ulkona tai porataissa millään haluttuun suuntaan. En yhtään tykkää huutaa tai käskeä hirmu vaativasti. Olen kyllä mielestäni tarvittaessa lujakin, mutta aika herkästi menen vain hakemaan pojan pois pahan teosta tai ulkona nostan sylissä sisälle jos lähtee juoksemaan vastakkeiseen suuntaan tmv. En iedä pitäisikö/kannattaisiko jo enemmän alkaa vaatimaan, että suullista kieltoa on noudatettava ilman, että äiti aina nostaa pois. Appivanhemmat tuntuu pitävän pojan käytöstä ihan kauheana asiana ja jotenkin syyllistävätkin poikaa (ainakin mulle on tullut sellanen olo). Appiukkokin sanoi jotenkin siihen suuntaan, kun poika kaupassa vaan juoksi pois eikä pysynyt paikallaan, että " oletkos sinä nyt aloittamassa tuollaisen pahan teon" . Kuulosti jotenkin siltä, että on alkanut hänen mielestään jokin peruuttamaton kierre, joka olisi äkkiä katkaistava ja että poika ois jo jotenkin hirmu tottelematon. En toki antanut pojan juosta kaupassa, pidin sylissä. Aina kun laskin alas, niin tämä lähti juosta viilettämään nauraen karkuun jne.
- Meillä on menossa muutto/uuden remontointi. Remonttijuttuja on kaikkialla, myös paljon pojan ulottuvilla. Mä oon kokenut turhaksi kieltää ihan kaikesta, koska pojala on hyvin vahva luontainen taipumus kaikkiin eknisiin jutuihin. Varsinkin appiukko sanoo ja kieltelee poika hirmu jyrkästi, kun pelkää että ne välineet eivät pysy paikoillaan ja aina joutuu niitä hakemaan pitkin taloa. Oonkin sitten vaan jättänyt ite lähes kaikki hommat ja keksinyt pojan kanssa muuta tekemistä. Kun minusta tuo loputon kieltely on ohan raivostuttavaa.
Kommentit (10)
Tulipas kirjoitusvirheitä, sorry.
Selvennykseksi vielä. Toki uskon, että monet vanhemmat on lujempia kurinpitäjiä jo 2-vuotiaalle kuin mitä minä. Kiinnostaisikin tietää, että tuntuuko tuolla lujuudella saavan jotain aikaan. Kun minusta tuntuu, että se van turhauttais hirveesti, kun poika ei ehkä kuitenkaan vielä vähään aikaan oppisi tottelemaan. Ja toisaalta, jos ette ole vielä tuon ikäiseltä kovasti vaatineet suullisten kieltojen noudattamista, niin onko lapsesta sitten kasvanut rasavilli jota ei enää saakaan tottelemaan, vaika ikää olisikin jo vuos tai kaks enemmän.
Viestisi oli kannustava. Uhmaa tosiaan on tuolla pojalla. Ja sitähän tuo tottelemattomuuskin suurimmalta osaltaan on. Tai sitten vaan yletöntä kiinnostusta kiellettyihin teknisiin vempaimiin. Ei siis minusta suoranaisuutta pahuutta.
Tekniset vempaimethan on pojista tosi kiinnostavia ja vielä erityisesti, jos niihin koskeminen on kiellettyä, niin niissä täytyy olla jotain todella hienoa!!!
Niin. Ehkäpä se vaan kirpaisi äidin herkää sydäntä, kun tuntui että omaa vielä niin pientä poikaa, syyllistetään " pahaksi" . Kaippa ei appiukko vaan oikein osaa nähdä asioita ihan oikealta tasolta, pienen pojan näkövinkkelistä. Toki poika tekee usein pahuutta ihan tahallaan, mutta tuntuu vaan niin pahalta, kun joku toinen toruu sitä kovasti.
eikä sinänsä tee oikeastaan pahaa, vaikka aikuisen silmissä se näyttää siltä. Isovanhemmat ei sitten taas oikein muista, kuinka pieni ja ymmärtämätön 2-vuotias on ja vaativat siksi parempaa käytöstä, kuin mitä sen ikäiseltä voi odottaa. Ajattele asiaa niin, että on hyvä, että isovanhemmat näkee sen, ettei mitä tahansa saa tehdä. Kun sitten on niitäkin, jotka antaa lastenlasten käyttäytyä vähän miten sattuu ja silloin niitä vaaratilanteitakin tulee helpommin.
Mulla on tyttö 2 v 2 kk. Hänelle ei ainakaan vielä mitkään kiellot mene perille pelkällä sanomisella. Totta kai hän ymmärtää jo puhetta hyvin, mutta jos hänen haluaa lopettavan jonkun pahanteon (esim. isosiskon lyömisen) on hänet kyllä nostettava pois pahantekopaikalta!
Syömisen suhteen tyttö on aina ollut omatoiminen (niin myös pukemisen, pesemisen ynnä muunkin suhteen) eikä hän aina edes anna auttaa itseään. Yleensä hän syö pöydässä itse sen vähän minkä syö - annan syödä sormin, koska niin yleensä tulee vähemmän sotkua kuin lusikalla! Mutta välillä suostun kyllä syöttämäänkin, jos ei muuten syö.
minustakin tuo käytös on ihan normaalia parivuotiaan käytöstä, varsinkin kun uhmaa varmasti mukana, ainakin noissa karkuun juoksemisissa ja kiellettyihin tavaroihin koskemisissa.
Minua välillä ärsyttää, kun varsinkin vanhemmat ihmiset sanovat että lapset ovat pahoja tai tuhmia. Itse käytän mielummin sellaista ilmaisua että " teitpäs tuhmasti" tms. eli pyrin kertomaan että teko oli tuhmasti tehty ei niinkään että lapsi on tuhma...olipas sekavasti selitetty ja varmaan joidenkin mielestä ihan saivartelua.
Jatkuva kieltäminen ei minusta toimi, pitää valita ne asiat jotka on ehdottomasti kiellettyjä ja muista sitten neuvotellaan. Ja monille tuon ikäisille ei oikeasti mitkään sanalliset kiellot/ohjeet auta, vaan pitää yksinkertaisesti katkaista tilanteet ja viedä lapsi pois niistä.
Mitä sitten itse vaadin omalta 2v 3kk pojaltani?
Syödä hän osaa itse, mutta joskus autan syöttämällä. Sormin söi pitkään ja se on edelleen sallittua, mutta jos homma menee ruuan heittelyksi tai sillä aletaan vaikka " maalaamaan" ruokapöytää, silloin poistetaan pöydästä.
Sen verran pitää osata käyttäytyä, ettei toisia lyö tai muuten vahingoita. On sellainen perusvilkas poika, välillä osaa olla enkeli ja välillä sitten saa uhmiskohtauksia. Jonkin verran olen käyttänyt jäähyjä, jos meno menee turhan villiksi, mutta pyrin siihen että ne harvat kiellot menisivät sitten perille. Siihen kieltämiseen nimittäin turtuu ja kyllä minusta lapset saa olla lapsia. Siis toisia ei saa vahingoittaa ja tavaroita ei tahallisesti saa rikkoa. Mutta mitään armeijakasvatusta ei meillä harrasteta :-)
Poika ei osaa pukea itse, tai osaa auttettuna ottaa jotain vaatekappaleita pois. Ei ole osoittanut vielä mitään suurempia " minä itte" -elkeitä, joten en kauheasti ole tähän vielä panostanut. Joskus tuntuu että pitäisi alkaa opettaa tuotakin, mutta kun on niin paljon muutakin mitä lapsen (mukamas) pitäisi alkaa osata...
Minusta lapsia tulisi viedä erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin (ravintolaan, perhejuhliin, museoihin, kirkkoihin, kirjastoon jne.) ja paikkoihin, jotta he oppisivat käyttäytymään. Kuitenkaan lapsilta ei minusta pidä vaatia liikoja eli on ihan ymmärrettävää ettei pieni lapsi jaksa montaa hetkeä olla hiljaa ja arvokkaasti. Näitä tilanteita varten minulla on mukana joku kiva lelu tai kirja ja sitten olemme myös käyttäneet sellaista taktiikkaa, että menemme hetkeksi vaikka ulos tai toiseen huoneeseen (näin tein viime kesänä yksissä häissä, kun poika pitkästyi ja alkoi kiukuta) ja sitten tulemme takaisin, kun tilanne rauhoittuu.
Eikös siellä kaupassa voisi lasta laittaa vaikka kärryyn istumaan, niin ei juoksentelisi? Ja voisiko pojalle ostaa omat työkalut, joiden kanssa voisi olla apuna remonttihommissa?
Mä teen niin, että kiellän pahanteosta tms. ensin sanallisesti monta kertaa ja katson silmiin, vasta sitten haen pois, jos ei muuten usko. Alan vähän kerrassaan opettamaan, että pitää uskoa sanaakin. Ja mitä tulee tollaseen tavaroiden levittämiseen jne., niin siihen tehoaa lähinnä kai se, että ne kielletyt tavarat on sellasessa paikassa, ettei lapsi niihin yllä. Ymmärrän kyllä appiukon harmin, jos joutuu kamojaan koko ajan jostain etsimään ja kiukan äitiin, joka ei lapsen perään sen verran valvo, mutta siis toisaalta oma vika, kun jättää ne lapsen käsiin. Meillä nimittäin tehty remppaa myös, ja ei niitä kamoja voi ihan mihin tahansa vaan kyllä jättää...
T: Piia x 3 muksua
Meillä jos remonttia mies tekee, niin minä lähden lasten kanssa suosiolla evakkoon. Ovat meinaan sen verran vaarallisia vempaimia ja siinä ei saisi hetken rauhaa vahtimiselta. Parempi siis poistua tilanteesta :)
Minun 2v2kk tyttö syö itse kyllä. Mutta lusikan mallista ja väristä, mukista ja kaikesta semmoisesta pienestä sitten kinataan. Mukista kaatoi jokin aika sitten mehut lattialle ihan tahallaan ja päivittäin. Se oli rasittavaa! Nyt onneksi loppunut. Silloin kyllä ärähdin kerran jos toisenkin. Syöttää ei kyllä anna.
Tuota juoksentelua meilläkin. En voi yhtään luottaa, että esim. autosta nostettaessa pysyisi vierellä tai vaikka kadulla kävelisi sievästi vierellä. Ja nauraen karkuun painellaan jos kielleytään. Ihan kuin olisi pikkuisen kuitenkin hellittämässä.
Fyysinen satuttaminen ( kohdistuu yleensä isoonsiskoon ), tavaroiden heittely ja rikkominen meillä kiellettyä. Varoitan ja kiellän, sitten poistan tilanteesta. Illalla meillä riehutaan kovasti. Hyppimistä sohvalla tai sängyllä, juoksemista. Sen lopetan ottamalla syliin. Siihen ei puheet kyllä auta.
Pukeutua ja riisuutua haluaa itse. Ihan kokonaan ei tietenkään onnistu ja auttaa saan vasta kun itse pyytää. Jos kiire lähtö ja ei ennätä neuvotella, niin sotahan siitä tulee!
Tarpeeksi monta kieltoa kun tulee lyhyellä aikavälillä, niin ei muuta kun vaatteet päälle ja pihalle tai sitten jotain muuta tekemistä keksimään.
Meilläkin appiukko aika kärkäs kieltämään ja 4 vuotias tyttöni ei siitä ollenkaan tykkää. Pienempi ehkä vähän hämmästyy, muttei välitä. Minun ei tarvitse asiaan puuttua, koska anoppi aina äkkiä hyssyttelee ja puuttuu asiaan :)
Minsku
Minusta tekstisi vaikutti ihan normaalilta 2-vuotiaan käytökseltä. Meillä ollaan jo pian 3 ja asiat jotenkin parin kuukauden aikana on hieman alkaneet helpottaa. Meillä saatetaan kuitenkin joskus syödä edelleen sormin. Kiellän sen, mutta en nosta asiasta numeroa, koska sehän on kiva uhmata äitiä ja sitten ainakin syödään sormin jatkossakin. Vielä muutama kuukausi sitten lapsi saattoi juosta eri suuntaan jo ihan pelkästä periaatteesta. Kun kerran se oli kielletty, niin piti kokeilla, mitä tapahtuu, jos ei tottele. Ja itsekin olin ja olen vielä edelleen ajoittain nostelemassa lasta pois paikoista, joihin ei mennä. Koska kuitenkin se pitää osoittaa, että vanhempi todella tarkoittaa, mitä sanoo. Eikä se niin varmaa edelleenkään ole, etteikö salaa yrittäisi ottaa niitä tavaroita, joita on kielletty ottamasta, vaikka tässäkin suhteessa asiat on selvästi helpottamassa.