Mitä inhoat / inhosit lasten ensinmäisen vuoden aikana.

sitä vaihetta kun liikutaan, mutta järkeä ei ole...



ALan oikeasti nauttia lasten kanssa olemisesta siinä 1-v8kk-2-v välisenä aikana, jolloin taaperosta kasvaa pikkulapsi (ainakin meillä)-

inhonnut, mutta en kyllä mitään siltä ajalta kaipaakaan. Musta on ihanaa kun lapsi kasvaa ja vauva-aika on muisto vain.



Eli ei enempää vauvoja mulle, kiitos.

En suoraan sanottuna ymmärrä terv 2 x äiti

ei vain sovi mulle. Mutta silti vauvakuumetta taas pukkaa. On se ihmismieli niin outo

sitä kun ei voi järkeillä eikä selittää lapselle mitään.



saamatonta miestä, jonka mielestä mun on ihan ookoo tehdä kaikki myönnytykset ja kaikki hommat koska hänellä on isän identiteetti vielä hakusessa. läheltä piti ettei ollut kämppäkin hakusessa.



yksinäisyyttä.

Miehellä oli aina uutta puhuttavaa kun tuli töistä, minä olin vain imettänyt ja kattonut telkkaria koko päivän...

inhon tunteita. Ei kerrassaan mitään. Ihanaa aikaa mielestäni.

ja soseiden kanssa säätämistä. Onneksi sitä kesti vai pari kk (6kk-9kk, sitten söi jo aika tavallista ruokaa, tosin muusattua toki).

Esikoisen kanssa valvottiin 9kk, kuopuksen reilu 1v. Täysin terveitä (onneksi), eivät vaan nukkuneet kuin erittäin vähän ja pienissä pätkissä.



Ajatus kolmosesta tuon takia hyllyllä, mun pää eikä meidän parisuhde kestäis kolmatta samanlaista vauvavuotta..

lapsi nyt 5kk ja ei ole varmaan ensimmäisen kuukuauden jälkeen halunnut nukkua päikkäreitä ei sitten millään.... Sai joskus lepuuttaa itseänsä päivälläkin... Sitten illalla kympiltä vasta yöunille ja itsellä sitten viimein lepoa lapsesta niin kukun varmaan aina klo yhteen ja sitten aamuyöstä taas mukava herätys..... Mutta kaip tämä tästä...

Maidosta täysiä rintoja ekat 6kk.

ja totaalista oman ajan puutetta

Muuten kaikin puolin ihanaa aikaa!

kauheeta. Missään ei ole hyvä, unet on pikkupätkiä. Öisin kyllä nukkuu putkeen 9 tuntia, mutta päivisin ja iltaisin tuo itku... poika on nyt 4 kk.

Tällä tarkoitan siis sellaisia kaikki tietäviä vastauksia.. Näin sitä ennenkin on tehty! Tai että väkisin pidetään nälkää huutavaa lasta sylissä ja yritetään todistella omaa erinomaisuutta hyssyttämällä vauva muka hiljaiseksi! Eikä anneta äidille vaan sanotaan, että kyllä se tästä kun minä vähän kantelen.. Ei sillä mikään nälkä ole ja ei se aina tarvitse joka pieneen itkuun reagoida!!



Siinä sitten puoliväkisin repimään nälkää huutavaa lasta ja kas kun rauhoittui!



Perskules.. Muuta en inhonnut!

Väsymystä ja sitä, ettei voinut tehdä asioita loppuun kerralla/silloin kun haluaa. Normaalisti nautin kotitöistä, nyt kaikki jäi vähintäänkin kesken jos sattui jotain aloittamaan. Eikun imettämään, tai heijaamaan, tai laittamaan nukkumaan tai nostamaan ylös.



Äkkiähän se sitten helpotti, näin jälkikäteen ajateltuna. Silloin ahdisti, kun oli monta vuotta tottunut toimimaan oman aikataulun mukaan, ja suunnittelemaan tekosensa jollain lailla etukäteen.

Kuopuksen kohdalla sitä kun, poika oli niin huono nukkumaan. Valvotti melkein vuoden ikäiseksi asti, jonka takia olin alituiseen väsynyt. Eli sitä väsymystä inhosin.

siis niitä alkuvaiheen, kun viihdyttäminen on vaan sitä lelujen heiluttelua ym. _tosi_ tylsää, yksinkertaista ja ikuisuuksiin samaa rataa toistuvaa.