Onko äitiys ollut sinulle pettymys? Minulle on.

olen se huoliteltu ja rento nainen jota ap haikailee, kieltämättä kyllä ;-)

Mulle ei ole ollut pettymys, pikemminkin positiivinen yllätys (vaikka kyllä meilläkin kaaoksessa rämmitään aina välillä). Mutta mulla ei ollutkaan mitään ruusunpunaisia unelmia äitiydestä....



Neuvoksi kuitenkin sanon: ei ne ulkoiset puitteet ja kiiltokuvat ole tärkeitä, vaan juuri se perheen sisäinen fiilis ja lämpö! Etköhän ole ihan hyvin hommasi hoitanut, jos kuitenkin lapsiasi rakastat, se kai se tärkeintä on.

Kuvittelin että lapset pärjäävät ilman seurustelua, siis esim. voin lukea päivät pitkät romaaneja ja lapsi lukee omaa kirjaansa vieressä. Lapsi ei siis kärtä lukemaan hänelle tai leikkimään tai muuten vaan höpötä joutavia. En ole nääs yhtään seurallinen ihminen.

Mutta se pettymys oli jo ekan kanssa. Tein neljä lasta siksi että heillä olisi höpöttämistä keskenään ja lakkaisivat häiritsemästä minua. Ja tepsihän se.



Toinen ongelma on vielä kyllä jäljellä, eli miten saa lapset tekemään kaikki kotityöt (inhoan niitä). siivooja kyllä vähän auttaa asiassa.

jokaisessa perheessä jos vain lapsia saadaan. Toinen tehtiin, koska tyttökin olisi kiva. (tuli kyllä poika) Kolmas tehtiin koska mies sanoi että kyllä tässä vielä yksi menisi, ehkäpä se on tyttö. (ei ollut). Neljäs tehtiin koska erosin, eikä uudella miehelläni ollut lapsia ollenkaan. Ja viiides koska nelosella täytyy kaveri olla kun isoihin poikiin on kymmenen vuoden ikäero. ;) -ap-

kun enemmänkin puhut siitä, miten et ole sellainen huushollinpitäjä kuin toivoisit. Tarkoittaako äitiys sulle siistiä kotia?

mikä puuttui. Nyt minulla ei ole mitään kiirettä, kaikki tärkeä on tässä. Enkä ole mitään äitityyppiä, huushollin pito on vähän miten sattuu, enkä pidä lasten kanssa leikkimisestä, lukemisesta ja ulkona remuamisesta toisaalta pidän.

huoli lapsesta ja sen terveydestä (vaikkei meillä ole ollu kun näâ tavalliset korvatulehduskierteet jne ettei onneksi mitään vakavaa) ja koen myös että olen hirveesti joutunu antamaan periksi oman työelämän ja uratoiveiden suhteen, kun mies taas on tehnyt uraa tavallaan perheen kustannuksella.

Ap, hienostihan tuo teidän perhe-elämä tuntuu sujuvan. Opetat (pakotat) pojat vaan siivoamaan. Saa sitten meidän tytöt hyvinkasvatettuja sisäsiistejä miehiä.

Onnellisuus lähtee tyytyväisyydestä. Pitää osata olla tyytyväinen siihen mitä on saanut ja siitä mihin itse pystyy. Jos ei ole tyytyväisyyttä, ei ole onnellisuutta. On vain hyväksyttävä, ettei kaikki voi olla niin täydellistä VARSINKAAN lapsiperheen arjessa.



En yhtään ihmettelisi, jos tämä on provo. Eikai kukaan tällaisessa maailmassa voi ajatella noin naivisti äitiydestä?

Mutta lähinnä se, ettei kukaan kertonut että oma elämä loppuu täysin kun saa lapsia. Kaikki pyörii vain ja ainoastaan perheen ympärillä!



t. eräs jolla 3 lasta, kaksoset ja yksönen ja toinen kaksosista vielä erityistarpeinen lapsi (=vaatii lisäaikaa ja energiaa)

mielestäni ne jotka eivät osaa pitää huushollia järjestyksessä, eivät sitä osaa vaikka yksin sinkkuna olisivat. Ehkä siksi koen että se on äitiys missä en ole onnistunut, kyllähän kunnon äiti tekee vaikka suursiivoksen, laittaa ruoan ja pitää leipomispäivänkin tenavat jaloissa. Siis äidin pitää järjestää siistit puitteet lapsille muun ohessa tietenki. Muuten meilllä menee hyvin, ehkä siksi lapsia onkin viisi. Olen lto ehkä koulutuksenkin myötä tulee paineita, joihin peilailen. ap

On mm. ollut pettymys huomata, kuinka paljon ennakkoasenteita ja tabuja äitiyteen liittyy yhteiskunnassa. Sitä en osannut ajatella ennen lapsia.



Samoin olen ollut pettynyt siitä, että äiti=perheen palkaton työorja. Synnytyksestä lähtien äidin pitää jaksaa loputtomasti. Keitään muita kuin äitejä ei taatusti heitetä sairaalasta kotiin hoitamaan jotain toista ihmistä (=vauvaa, isosisaruksia).



Lasteni suhteen ja suhteessa heihin ei ole ollut taasen mitään pettymyksien aiheita.

Vierailija:

Tein neljä lasta siksi että heillä olisi höpöttämistä keskenään ja lakkaisivat häiritsemästä minua. Ja tepsihän se.

No, ei sentään..

Kun en alunperin halunnut äidiksi ylipäätään, en asettanut sille mitään odotuksia. Yllätysraskauden ilmetessä raskausaika meni lähinnä hämmästellessä, sopeutuessa ja käytännön asioiden järjestelyssä.



Alku oli hiukan kankeaa. Rakkaus lapseen heräsi vasta myöhemmin ja on kasvuvaiheessa edelleen (onko kaikilla äideillä niin, että rakkaus lapseen kasvaa koko lapsen kasvu-/eliniän ajan, vai onko se rakkaus puhjennut täyteen kukkaansa jo lapsen ollessa pieni ja rakkauden määrä pysyy samana jatkuvasti?).

Vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut sopeutua jonkinasteiseen äitiyteen. Roolistani en erityisemmin nauti, enkä usko, että koskaan tulen nauttimaan. En kyllä tätä vihaakaan. Tämä vain on asia, joka nyt kuuluu elämääni ja se on kestettävä.

Olet tainnut katsella maailmaa vaalenapunaisten lasien läpi. Eihän voi odottaa, että viisi lasta kun hankkii niin vielä ladylikena hipsuttelisi aina puhtaassa kodissa. Valintoja tehdään ja sinä olet valinnut tulla raskaaksi 5 kertaa. Jos haluat tuon muun, niin olisi pitänyt naida miljonääri, hankkia kodin- ja lasten hoitajat ja lisäksi personal assistent. Hienoa silti, että rakastat lapsiasi!

Vierailija:

Kuvittelin aina että äitiys on semmoista kun vehnäjauhomainoksissa, leivotaan pullaa lasten kanssa ja edes sotkua ei tule. Nykyään minulla on 5 lasta ja elämä ei ole heidän kanssaan ollut yhtään pullantuoksuista. Rakastan lapsiani yli kaiken mutta äitinä olen lähinnä vain kahlannut kaaoksessa kaiken aikaa. Enkä ole edes äitityyppiä. Olisin halunnut olla aina laitettu, hillitty ja hallittu, koti tip top ja lapset puhtaissa vaatteissa, ruoka valmiina kun mies tulee töistä jne mutta aika ei ikinä riittänyt edes että olisi kahvinsa rauhassa juonut. Joskus mietin ettei noilla seikoilla ole väliä, kunhan lopputulos on hyvä, lapsista kasvaa kunnon kansalaisia mutta joskus syyllisyys painaaa.