Mitä lisäkkeeksi makkarailtaan?
Teemme kaverini kanssa vaimoillemme makkaraillan, joissa on tarkoitus maistella eksoottisia makkaroita (chorizo, lampaanliha jne.) ja erilaisia oluita. Jotain lisäkettä olisi kiva saada myös. Pestoperunasalaatti on jo listalla ja erilaisia sinappeja. Olisiko kellään ehdotuksia mitä vielä voisi lisäkkeeksi tehdä, jotta ei olisi liian raskas kokonaisuus. Parhaat ruokakaupat on lähellä, joten eksoottisetkin raaka-aineet käy.
Niin ja tämä makkarailta ei ollut pelkästään meidän miesten idea jos joku sitä epäilee.
Kiitos
Kommentit (16)
Pitääkö olla tölkkiherkkusieniä?
Ap
sopii hyvin rasvaisen makkaran kanssa.
Esimerkiksi fetaa ja paria erilaista melonia tai erilaisia salaatteja (ei mitään jäävuorisalaattia), kurkkua, kesäkurpitsaa ja ananasta/nektariinia/viinirypäleitä. Hyvää oliiviöljyä kastikkeeksi.
mutta ehdottomasti tee tuoreista herkkusienistä ja mausta vaikka tuoreilla yrteillä (ja valkosipulilla ehkä) mieluummin kuin aromisuolalla.
Sopii ne yhteen makkara ja salaatti. Alkaa kaivata jotain kevyttäkin makkaran seuraksi.
Voisi sopia noiden herkkusienien kanssa? Sormisuolaa käytämme yleensä tollaisissa jutuissa.
persilja sopii muutenkin mun mielestä makkaran kanssa, sitä vois vaikka laittaa johonkin salaattiinkin.
Erilaisia makkaroita
Ehkä muutama karitsan kyljys
Erilaisia sinappeja
Hapankaalia
Valkosipuli-persilijaherkkusienet
Tomatti-mozzarellasalaatti
Viinirypäle-melonisalaatti
Olisko jälkiruokaehdotuksia kellään?
Ap
Creme brulee (sorry, en jaksa miettiä aksenttien paikkoja), pannacotta pakastevadelmien kanssa tai sorbettia.
Kaikki helppoja ja nopeita tehdä, sorbetin tietty voi ostaa kaupastakin.
itse jättäisin makkaroiden kanssa juustot pois -- ovat nekin varsin raskasta herkkua.
meillä menu olisi:
- makkaroita
- perunasalaattia (balsamico tai pesto tms.)
- marokkolaista appelsiini-greippisalaattia
- vihreää salaattia melonilla ja rypäleillä ja paahdetuilla auringonkukansiemenillä höystettynä
- jotain herkullista maalaisleipää jolla kaapia herkkusinappeja ja salaattien liemiä
- niitä herkkusieniä, paistettuna hyvässä oliiviöljyssä, joukkoon tuoretta basilikaa, sormisuolaa ja pari tippaa sitruunamehua ja pari balsamicoa
- balsamicosipulit (ihania, makeita ja pehmeitä, lammasmakkaran kanssa varsinkin tosi herkkua -- suikaloidaan 500 g sipulia, laitetaan teflonkattilaan ja päälle 1, 5 dl vettä, 0,5 dl balsamicoa ja 0,5 dl sokeria. keitetään kunnes sipulit ovat pehmeitä ja kauniin ruskeita balsamicosta)
Nämä tarjolle kauniisti, juomaksi kivennäisvettä, olutta, jopa viiniä -- rutikuiva skumppa on aina oiva valinta!
jälkiruoka voi olla kahvi ja pari laatukonvehtia tai sitten jos olette oikein viitseliäitä, teette creme brulén. Tai ostatte Frödingen mutakakun, tarjoatte sen kanssa limellä ja sokerilla maustettua ranskankermaa ja kohmeisista pakastevadelmista sauvasekottimella tehtyä kastiketta. On loistava yhdistelmä vaikka valmiskakku onkin, uskokaa pois!
Tuohon pestoperunasalaattiin tulee muistaakseni peruna + feta + pesto (itsetehty tietysti; basilika, oliiviöljy, pinjansiemenet, se kova italialainen juusto).
Mozzarella ei mielestäni ole liian raskas juusto makkaroiden kanssa.
Creme brulé on meillä jäänyt aina veteläksi. Tiedä sitten missä vika. En uskalla sitä alkaa tekemään. Itse en tykkää raskaista jälkiruista, joten jää naisiltakin mutakakku saamatta. Ei saa haukata liian suurta kakkua tässä kun se toinen mies on keittiössä aika olmi.
Noi balsamicosipulit voisi olla hyvä yllätys vaimolle. Saisi ihmetellä, että mistä tollaisenkin kaivoin esiin. :)
Ap
Vai mistä ihmeestä tuollaisia herkuttelijamiehiä oikein sikiää? Meilläkin kyllä kaveripiirissä ainakin yksi, mutta jotenkin outoa on.
Mies siis. Kokkaillaan vaimon kanssa kerran kaks viikossa pitkän kaavan mukaan. Ja just oltiin espanjalaisen keittiön kurssilla yhdessä. :)
Kyllä miehetkin siis oppivat :)
Ap
Voisitko kenties täsmentää mitä tarkoitat?
T. Ap
että miksiköhän minua ei mieheksi uskota. Mutta mutta... Voin myös keskustella arvon epäilijän kanssa mm. seuraavista aiheista:
- ruiskuvalumuotin rakenteesta
- alumiinin suurnopeuskoneistuksesta
- eri muovilaatujen ominaisuuksista
- ekstruudattujen alumiiniprofiilien muotovaatimuksista
- skenaarioharjoittelun merkityksestä itsepuolustuksessa
- merikajakkien pohjamuotojen merkityksestä melontaominaisuuksiin
- progression merkityksestä voimaharjoittelussa
- eri kamppailulajien eroavaisuuksista
:)
T. Ap
Mozzarella-tomaattisalaatti.