Mitä ihmettä tekisin miehen kanssa?
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 12 vuotta joista 2 naimisissa. Meillä on kaksi aivan ihanaa lasta. Ongelmana on aina ollut se, ettei mies koske ja pidä minua hyvänä juuri lainkaan, silloin kun haluaa seksiä niin alkaa hiplaaminen ja mulla heti nousee karvat pystyyn eikä vois vähempää kiinnostaa kun tietää ettei muuten koskis ollenkaan. Seksiä meillä tästä syystä on tosi tosi harvoin. Olen koko suhteen ajan miehelle hokenut että tarvitsen hellyyttä ja rakkautta ja mies lupaa kerta toisensa jälkeen että nyt hän muuttuu ja yrittää tosissaan. Nyt huomaan (vasta) että ei tämä mihinkään tästä muutu ja olen alkanut ihan vakavissani miettimään eroa. Tuntuu siltä, ettei mies välitä perheestä sillä tavalla kuin olen ajatellut että " oikea mies" välittäisi. Kyllä mies lapsiaan rakastaa, mutta mielellään ei mitään näiden kanssa tee oma-aloitteisesti. Ainainen pyytäminen ja käskeminen käy molempien hermoille. en voi vaan ymmärtää, miten voi olla ylivoimaista esim. istua lattialle ja leikkiä lastn kanssa. Mies mieluiten tuijottaisi telkkaria ja lapset huutaa ympärillä. Ruuan syöttäminen on hänelle ylivoimaista, nuorimmainen lapsista on 9kk ja mies on hänet syöttänyt kerran! ASioista kun hmiehelle sanoo, voi kommentti olla mitä tahansa, esim. haista v...u läskip..se.
Olen ajatellut,että olisiko mullakin oikeus onneen ja sellaiseen mieheen joka hellii ja rakastaa ja touhuaa perheen kanssa ja jopa itse nauttii siitä. En vaan saa aikaiseksi hakea eroa, taloudelliset syyt painaa ja kyllähän mies edes kotitöitä tekee. Varmaan olen tässä samassa tilanteessa vielä vuosienkin päästä ja entistä onnettomampana ja yksinäisempänä:( Auttakaa ja sanokaa mielipiteenne, mitä teen?
Kommentit (9)
meitä on samassa tilanteessa monia äitejä ja puolisoita.
minä olen jo tästä syystä laittanut eroa vireille.
Voimia!!
mieti, että mitä SINÄ haluat oikeasti ja mitä SINÄ kaipaat parisuhteessa. me olemme niin vähän aikaa maapallolla ja saamme nauttia onnellisuudesta?? vai mitä???
Nimittäin tämä sana SINÄ, tässä yhteydessähän sen voi suoraan kääntää sanaksi MINÄ, joka taas hyvin kuvaa tätä " nykyistä maailmanmeno" . Kuinka meistä onkaan tullut näin itsekkäitä...minä minä minä. Minne on parisuhteessa jäänyt me? Kuinka usein riittäisi pelkkä kriittinen itsetutkistelu (sama pätee puolisoon ; ) Kuinka turhaan ihmiset oikeastaan eroaa...me kaikki olemme erilaisia-ennenkaikkea naiset ja miehet ovat erilaisia, tapamme ajatella ja toimia on useimmiten täysin erilaisia. Onko siinä riittävästi syytä erota? Minusta todellakaan ei, siinä on haastetta, jota onnistuneessa parisuhteessa on aina. Yritetään ymmärtää miehiämme rakkaat romantiikan nälkäiset kanssasisareni. Ja kertoa heille suoraan mitä me heiltä haluamme, usein me naiset vain " oletamme" miehen ymmärtävän mitä kulloinkin -ajattelemme-. Usein miehen tapa osoittaa rakkautaan ja välittämistään on tuoda rahaa perheeseen, leikkiä lasten kanssa, tehdä " miehisiä" kotihommia ja joskus ehkäpä niitä " ihan oikeita" kotitöitä ja vain olla läsnä. Annetaan arvoa miehillemme heinä itsenään! Emmehän me naisetkaan suinkaan ole täydellisiä!
PS: Tämä kirjoitus ei suinkaan ihmisiä pysymään suhteissa joissa on väkivaltaa(henkistä/fyysistä), alkoholismia, pettämistä, psyykkisä ongelmia jne. Kirjoitin vain " tavallisen" suomalaisen miehen puolesta.
tämän kaiken lisäksi meillä ei edes tehdä kotitöitä, ainoa mitä mies talon eteen tekee on autojen pesut sekä lumityöt talvella. Kotona istuisi vain koneella ja surffailisi, semminkin kun tulee töistä about klo 19 ja paljon ei tosiaan jää aikaa lasten kanssa touhuiluun. Syö siinä ruuan jonka olen tehnyt, painuu koneelle ja se siinä. Minä hoidan koko talouden, lasten hoitoon viemiset ja tuomiset, ruokakaupassa käymiset, siivoukset, tiskaukset, pyykit ja lasten nukkumaanmenot ja ruokien laitot. Tämän lisäksi pitäisi vielä iltaisin ehtiä opiskelemaankin, että saisi joskus vakipaikan töistä... kyllä rankkaa on. Vielä kun meidän lapset on tosi allergisia jne ja minun pitää heille hoitoonkin tehdä joka päivä ruuat mukaan. Kaiken lisäksi viime syksynä miehellä oli jotain sutinaa toisen naisen kanssa, ei kuulemma mitään " ehtinyt" tapahtua mutta kuitenkin pahalta se silti tuntuu. Oikeastaan ainoa syy, miksi jatkan on se, että uskon siihen, että on hyvä että lapsilla on isä. Yritän itse kestää läheisyyden ja seksin puutetta, se sietää alituista arvotelua siitä miten kotia ja raha-asioita hoidan. Olen kyllä miettinyt ihan vakavasti, jos sitä vaikka löytäisi jonkun viihdyttäjän itselleen, kun onhan aikuisella naisella niitä tarpeita. Se tuntuu kuitenkin väärältä, ja siksipä yritän fokusoida ajatukseni muualle ja yrittää sinnitellä...
...tämä kohta viestistäsi:
" Ongelmana on aina ollut se, ettei mies koske ja pidä minua hyvänä juuri lainkaan, silloin kun haluaa seksiä niin alkaa hiplaaminen ja mulla heti nousee karvat pystyyn eikä vois vähempää kiinnostaa kun tietää ettei muuten koskis ollenkaan. "
Mites mies sinua koskettelee enemmän, jos aina kun koskettaa, niin sinä torjut?
Tämmöinen kommentti nyt vaan, ei millään pahalla.
haluaisitko kirjoitella sähköpostia mun kanssa asiasta? osoite on pikander@gmail.com
mulla sama tilanne lähes täsmälleen. eroa en halua edes ajatella, mutta on todella yksinäinen olo tässä liitossa. mä olen yrittänyt keskustella asioista, mut siitä ei tule mitään. luulen et ainoastaan ulkopuolinen apu pelastaisi meidän liiton. tai sitten jatketaan vaan lasten takia samalla tavalla kuin nyt tässä muutenkin viime ajat...
Tuli mieleen tv-tohtori Dr. Philin lausahdus: You teach people how to treat you. Eli opetat itse toisille kuinka sinua kohdellaan.
Suhteenne on toki jatkunut jo kauan, joten erilaisia tapoja on ehtinyt muodostumaan puolin ja toisin. Itse en vaan mitenkään voisi kuvitella että mieheni lausuisi minulle vastaavan kommentin kuin mitä esitit. Tai siis että voisin olla sellaisessa avioliitossa.
Jokainen ansaitsee onnen, myös sinä. Jotenkin tuntuu, että et voi olla onnellinen tuossa tilanteessa. Kannattaisiko (hyvän sään aikana) istua miehen kanssa alas ja selvittää perin pohjin mitä sinä haluat. Älä siis aloita: kun sinä et koskaan / kun sinä aina. Vaan puhu ainoastaan omista tarpeistasi. Kyllähän aikuinen mies sen varmaan ymmärtää. Varsinkin jos käytät konkreettisia esimerkkejä. Voit aivan hyvin sanoa harkinneesi / ajatelleesi eroa jos nykyinen tilanne ei muutu. Taloudelliset seikat varmaan painaa, mutta ajattele itseäsi vanhana. Kaduttaako jos uhraat vielä lisää vuosia onnettomassa avioliitossa? Kyllä taloudelliset seikat yleensä järjestyy.
Viestistäsi käy ilmi mitä sinä odotat parisuhteelta, mutta entä miehesi. En oikein usko, että miehet olisivat pelkkiä " köyriöitä" . Oletko keskustellut miehesi kanssa siitä mitä hän tärvitsee ja odottaa parisuhteelta. Miten hän näkee roolinsa isänä ja aviomiehenä. Kerrot itse omista tarpeistasi ja siitä mitä sinä haluat. Tasa-arvoiseen parisuhteeseen kuuluu yhtälailla läheisyyden antaminen ja saaminen. Usein huomaan näillä sivuilla, että hellyyden ja läheisyyden antaminen (ei pelkästään seksi) on miesten velvollisuus. Korstan sanaa velvollisuus. Toisin sanoen miehen tulee olla unelmien rakastaja, se romaanttinen " prinssi uljas" , joka elää vain puolisoaan varten elämänsä loppuun asti. Saman aikaan hyvä isä, joka hellii ja rakastaa lapsiaan aivan yhtäpaljon kuin vaimoaan. Tasa-arvoinen perheenjäsen, joka hoitaa kotihommat (pesee pyykit, silittää vaateet, käy kaupassa ja laittaa ruuan, silloin tällöin yllättää vaimon kynttilä illallisella, muistaa syntymäpäivät ja hääpäivät). Käy töissä ja pyrkii suoriutumaan siitäkin kiitettävästi tuodakseen tasa-arvoiseen suhteeseensa taloudellista turvaa. Lasten olessa vauva-iässä valvo yöt ja painuu aamulla työnsä ääreen. Siis miehiin asetettavat rooli odotukset ovat aika kovat, mutta keskustelun ulkopuolelle jää miehen tarpeet ja näkemykset omasta roolistaan siis se mitä mies haluaa...
Ikävää on ehkä se kun mies jää huomiotta ja tarpeet jää kuulematta, niin suhteet päätyvät avioeroon. Joka johtaa miehen katkeroitumiseen, petymiseen mikä toistuu seuraavissa suhteissa. Ennen kaikkea miehelle tärkeä ja myös lapsille tärkeä isän rooli muuttuu viikonloppuisän rooliksi.
toki meidän miesten ongelma on vaikeus puhua tunteista ja tarpeista, mikä osaltaan johtaan keskustelun typistymiseen tyyliin " älä akka jäkätä" ... Oman kokemukseni mukaan keskustelu on muutenkin vaikeata, koska meillä kaikilla on mielikuvamme unelma perheestä ja mielikuvamme on ristiriidassa arjen todellisuuden kanssa, niin vaikeuksia tulee. Kaiken lisäksi vielä kannamme mukanamme sitä takkaa, jonka omilta vanhemmiltamme perinnöksi saimme. Siis tapamme toimia ihmissuhteissa ja ikävä kyllä se ei välttämättä ole tietoista.
auttaisiko parisuhdeneuvonta tai muu vastaava?
Jos mies ei ymmärrä sinun tarpeitasi ja sinä et miehen mielestä varmaan hänen tarpeitaan (?), on suhteessa jotain pielessä. Tai siis minusta parisuhteen pitäisi olla mahdollisuuksien mukaan " tiimityötä" , jossa yritetään ottaa toinen huomioon ja tehdä hänen elämästään vähän helpompaa ja mukavampaa, jossa jaetaan arjen ilot ja surut ja työt ja tehtävät ja kunnioitetaan toisen tarpeita ja työpanosta.
Tietty pitkissä suhteissa tulee helposti sellaisia " vakikysymyksiä" , joista aina riidellään ja lopulta ne tulehtuvat niin että jos toinen vaikka vaan sanoo sanankin aihepiirin suuntaan niin heti ollaan karvat pystyssä. Eikä arki ole aina hohdokasta eikä aina tunnu siltä että toinen edes muistaisi kuunnella. Mutta jos toisen ihmisen kunnioitus ja kuunteleminen alkaa olla tosi matalalla, kannattaa ehkä hakea apua, ehkä joku asia joskus muuttuisi?
Jos ei muutu niin olet ihan oikeassa siinä, että olet ansainnut suhteen jossa sinunkin tarpeitasi ja tunteitasi otetaan huomioon ja sinua kuunnellaan. Jos ei miehesi siihen pysty niin sitten ei varmaan ole kuin yksi vaihtoehto.