mies syyttää minua lasten
sairastelusta. Hän pitää tavallisia flunssia ruttoon verrattavina tauteina, joista lapset kärsii suunnattomasti. Lapsemme sairastavat noin 8-10 flunssaa vuodessa, joista suurin osa on harmitonta nuhaa ilman kuumeilua ja muita oireita. Silti, joka kerta, kun heidän nenänsä alkaa vuotaa, kotonamme alkaa kauhea selvittely: taas te kävitte siinä kerhossa, et varmaan edes huolehtinut etteivät lapsemme tule nuhaisten lasten viereen istumaan (hän siis sanoo minulle). Jos toimisin hänen vaatimusten mukaisesti, olisimme koko ajan kotona, emme todellakaan kävisi kerhoissa, synttäreissä ym, kävisimme vain ulkoilemassa lyhyitä aikoja todella hyvin pukeutuneina.
Pelkään näitä hänen raivonpurkauksiaan niin paljon, että lasten terveenäpitämisestä on tullut minulle pakkomielle. Pelkään kaikkea, mikä voi aiheuttaa nuhaa: lapseni vieressä aivastunutta lasta puistossa, avointa tuuletusikkunaa kylässä ollessamme, muiden lasten lapsilleni antamia tavaroita (niissähän voi olla viruksia!). Pelkään siis 24 tuntia vuorokaudessa, kaikkea ja kaikkia. Tuntuu kuin eläisin vankilassa.
Olemme keskustelleet asiasta kymmeniä kertoja, mutta en voi horjuuttaa hänen vakaumusta siitä, että lapset voi ja pitää kasvattaa ilman sairastelua. Minä kärsin valtavasti, puhumattakaan lapsistamme. kommentteja?
Kommentit (4)
vaikka mitä tekisitte, ette voi suojella lapsia siltä etteivät koskaan sairastuisi. sitäpaitsi sairastelut kasvattavat vastustuskykyä, mikä on myös tärkeää tulevaisuutta ajatellen.
voisitteko puhua asiasta jonkun kolmannen tahon kanssa, esim. ottaa asian puheeksi neuvolassa. saisi miehesi vähän muualtakin faktaa. vaikka tottakai on tärkeää myös pukea lapset hyvin ja ei kannata mennä tahalleen esim. vesirokkoa sairastavien kanssa leikkimään, mutta tuo kuulostaa menneen jo niin yli että häiritsee normaalia elämistä.
olisi hyvä mennä ihan ammattilaisten kanssa selvittämään tätä asiaa. En kyllä osaa neuvoa miten saat miehesi hakemaan apua, jos itse uskoo käytöksensä olevan ihan normaalia.
Esim. hiljan oli tutkimus, jonka mukaan yli 7 sairastettua flunssaa alle 2-vuotiaana vähentää eläinallergiariskin puoleen.
Hanki miehellesi tästä asiasta tietoa mustaa-valkoisella, jos ei usko sinua asiassa. Ja sano, että et voi elää tuollaisessa tilanteessa. Hulluksihan tuosta tulee!