2-vuotias iloinen riehuja unille hitaaaaaaaaasti - mikä neuvoksi?
Vielä kesälomalla poika nukkui matkasängyssä ja kotona pinnasängyssä. Mökillä sujuikin hienosti, kun isosisko ja pikkuveli menivät yhtä aikaa nukkumaan samaan huoneeseen. Satu, hyvää yötä ja ovi kiinni. Himmeä valo sammutettiin myöhemmin.
Kotona poika siirtyi lasten sänkyyn ja tuli loputtomiin pois sängystä. Kahden kuukauden ajan olemme nyt saaneet hänet unille vaihtelevasti. Jompikumpi vanhempi istuu viereisessä nojatuolissa ja siirtelee poikaa loputtomiin takaisin sänkyyn. Valo on himmeä, siinä voi juuri lukea sadun, muttei itse lehteä, joten meditointi ja pojan palautus jäävät ainoiksi tehtäviksi. Useimmiten menee 40 minuuttia, mutta puolitoista - kaksi tuntia ei ole harvinaista. Toisinaan poika pyytää potalle ja sinne tulee isokin asia. On hyvä käymään potalla ja jo aika kuiva, joten sitä kutsua tottelemme.
Iltarutiinit ovat hyvät ja esikoinen on aina mennyt hyvin nukkumaan. Poika on erittäin näppärä kaikissa muissa toimissaan, olemme hyvin ylpeitä hänestä. Puhuu valtavasti pitkin lausein, mahtava sanavarasto ja käyttää jutuissaan jo mielikuvitustaankin. Taitaa olla melkoinen aivomyrskykin menossa.
On melko turhauttavaa lukea netistä toisten nukuttamisneuvoja, joissa korostetaan iltarauhoittumista ja rutiineja ja todetaan, että " meillä ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia saada lapsia nukkumaan" . Olen jutellut muiden samanikäisten lasten vanhempien kanssa mm. ajoista ja päiväunista ja samanmoisia ovat, ja muutakaan syytä meidän hankaluuksille en löydä.
Nojatuoli siirrettiin kauemmaksi lukuvalon alle ja vanhempi siihen lukemaan. Poika entistä innokkaammin pois sängystä. Harjoitteli myös sylkemistä sängyn päädystä - meidän kullanmuru, joka osaa pyytää pöydässä kaikkea ja käyttäytyy joka paikassa esimerkillisesti :) Sitten kerroin katsovani mielelläni, kun poika laittaa nukkumaan. Ja etten katso pomppimista ja sängystä poistumista, vaan lähden pois. Ja lähdin ja ovi kiinni. Pikkuhuuto ja jonkin ajan kuluttua sievästi, äiti, äitiii. Menin huoneeseen ja sitten tein niin, että kerroin oven olevan auki, kun poika on sängyssä. Toisessa huoneessa sitten riitti, että tuolini narahti, ja poika aina takaisin sänkyyn. Oven suljin aina, jos tuli ovelle saakka ja avasin, kun oli sängyssä. Rampaamista juu. Pari kertaa pyrki livahtamaan olohuoneeseen.
Varmaan sata virhettä tehty, mitä tekisimme nyt? Muiden kokemuksia kaipaisin samantyyppisistä vaikeista tapauksista.
Kommentit (13)
Oven ulkopuolella oloa kokeilin yhtenä iltana, loputtomiin ovelle ja jos ovi oli kiinni, alkoi leikkiä, blaah.
Epimamma, kiitos voimantoivotuksista.
Vellipullo, hyvät sanat: " tiskausta, älä jää yleisöksi" . Tätä kokeilemme sitten, kun nukkumaanmenon perusteet alkavat olla entistä paremmin hallinnassa - tänään näkyi jo valoa tunnelin päässä, siitä tuolla lopuksi.
Pömppö, pinnasängystä se todennäköisesti tulisi vain onnelliseksi, en halua palata taaksepäin, kun olemme jo maininneet, että vauva saa sitten sen sängyn kehdon jälkeen. Joskus pari kuukautta sitten, kun poika hajotti sängyn täysin ja riehui, nostin hänet vielä huoneessa olleeseen tyhjään pinnasänkyyn ja sanoin, että siinäkö sinä haluat nukkua, onko nyt hyvä - hirmuisesti tunnontuskia tuosta :~( Onneksi itsehillintäni on nykyään todella hyvä - päätin yhtenä kamalana itkupäivänä (itkettiin isosisko, poika ja minä kaikki :), että nyt ryhtiä ja oikeaa asennetta: olen näillä töin ilman kiirettä omiin hommiin, lempeä ja päättäväinen hymyssä suin. Kyllähän lapsikin aistii kireyden. Heti meni paremmin silloin.
Renata, ovesta en halua mitään kiistakapulaa tai Aihetta. Aiemminhan kokeilin sitä yhtenä iltana ja onneksi poika unohti sen. Haluan, että voimme pitää vauvankin tultua ovea miten vain. Esikoinen oli sen kanssa tosi tarkka.
Hamu, kurjaa tuon toisen lapsenne yksinäisyys pienemmän nukkuumaanviemisen aikana :( Onneksi ikää tulee koko ajan lisää. Minä mietin, miten kestän imettäessä, jos poika huutaa kurkku suorana miehen hoidossa. Yleensä heillä menee hienosti, mutta toisinaan ei. Meillä on ollut aina käytössä himmennin, jonka voi liittää mihin tahansa valaisimeen.
Elohaikara, musiikki varmasti toimii ja hyllystäkin löytyy. Ajattelin kuitenkin, etten halua jumittua siihen - tuttavaperheessä soi lasten takia radio kaiket yöt ja siellä kyläilevä ei saa kunnolla unta.
Ellin seinä oli rajuimmasta päästä - on tullut itsellekin mieleen. Pitää kai kuitenkin pärjätä muilla keinoilla :)
Tämänhetkinen tilanne:
Viisi nukutuskertaa lattialla vieressä istuen takana. Eilen illalla yritti isä ja oli kamalaa. Menin jo parinkymmenen minuutin päästä vapauttamaan tehtävistä ja poika nukahti kohtuu pian. Tarkkailin ovenraosta isukin toimia ja kävimme kehityskeskustelun: isän pitää yrittää toimia enemmän, kuten minä. Hän puhuu liian helposti, vaihtaa itse asentoa usein ja näytti siellä suorastaan ärtyneeltä. Minussa ei ole mitään kiinnostavaa, aivan ameebana.
Tänä iltana isä oli ulkohommissa ja sanoinkin, ettei tulisi ollenkaan paikalle iltapuuhiin. Olimme normaalia nopeampia, lisäsin rutiineihin päivän mukavista asioista puhumisen ja halailun yöpuvun laiton yhteydessä ja kerroin, miten mennään mukavasti nukkumaan ja mistä äiti ei pidä ja että sadun ja laulun jälkeen himmennän vähän valoa. Työnsin kevyesti jalan takaisin kahdesti! Poika teki päiväpeitosta ja peitosta mytyn ja pyysi, että äiti auttaa useamman kerran. Autoin peiton päälle ja siihen jäi ihan pikkuhetken lauleskeltuaan. Wau... Kello oli vasta 20.50...
Eli normaalia aikaisempi sänkyynmeno, juttutuokio, haleja ja kertaus, miten nukkumaanmeno sujuu mukavasti. Plus että tänään ulkoiltiin kahdesti, mikä on poikkeuksellista meille. Mikä lie auttoi vai oliko sattumaa - se selviää lähipäivinä!
Moi!
Hyvä kun jaksat itse noin sitkeästi. Kannattaa varmasti jutella pojan (ja miehenkin) kanssa ja panostaa tohon kun teille vauvakin tulee. Myös iltaulkoilu on meillä koettu hyväksi. Puol tuntia hyppyä ja pommpua vaikka vesilätäkoissä ottaa vähän sitä puhtia pois!
Mainitsit että hermostuttaa imettäminen jos poika temppuilee. Tää menee nyt ohi aiheen mutta itse olin kovin iloinen tästä neuvosta. Ruvettiin pari kk ennen vauvan syntymää n.3h:n välein lukemaan tai jotain muuta rauhallista (muovailuvaha, piirtäminen) niin poika ehti tottua puuhailemaan itsekseen.. ja se rauha sen imetyksen (verrattuna siis esikoiseen) aikana ei kuitenkaan ollut ihan samanlaista kun toinen haluaa osallistua :) Ja muutenkin nyt on isän aika astua kehiin, ettei sitten tule yllätystä ku vauva tarvii äitiä..
Onnellista odotusta ja nautinnollisia hetkiä esikon kanssa kun ootte viel kahden.
ekalla luokalla ja tämä pikku pomppiija kaksivuotias. Isä toimii pojan kanssa mallikkaasti kaikessa muussa, mutta aina nukkumaanvienti ei ihan onnistu, joten menen apuun. Toisinaan menee hyvin.
Poika on aivan mainio puuhailemaan itsekseen, joten saattaapa mennä imetyskin ihan mukavasti. Meillä vain vauvat ovat rinnalla tuntitolkulla, kun emme käytä tuttia ja imetän mahdollisimman lapsentahtisesti eli en ole heti yrittämässä irrotusta. Mielenkiintoista tulee olemaan. Pojan hoito kun sujui loistavasti, kun oli esikoinen apuna tuomassa ruokaa ja juomaa ym. Mutta emmeköhän me aamupäivät pärjää, koska silloin poika on parhaassa omatoimisessa leikkivedossa :) Olen aina imettänyt paljon makuullaan, joten nyt täytyy kai olla aika paljon istuma-asennossa, sillä siitä pääsee liikkeelle katsomaan, mitä poika puuhaa.
Kaksi viimeistä unillemenoa loistavia: vain 0 - 7 jalan nostoa ja ei yhtään huutoa. Just kun tilanne on pahin, tuleekin helpotus. Mutta ei olisi tullut ilman tänne kirjoittamista ja ankaraa miettimistä ja vinkkien lukua. Ilmeisesti poika tykkää kovasti siitä pikkuläheisyydestä, mitä nyt annan, kun ennen olin aika rutiininomainen, vaikkakin lämmin. Tänäänkin sanoin, että jutellaan ja sanoin, että olipa kivaa, kun saatiin leikattua uusi hieno tukka ja kylpykin oli. Poikakin, että jutellaanko? Sitten pussailin varpaita ja sanoin, että nyt nekin alkavat kuunnella iltasatua.
No, miestä pyysin tänäänkin puuhaamaan ulkona, olikin hommia siellä. Hän kävi vain toivottamassa lapsille hyvät yöt ja pus pus, kun olimme iltapalapöydässä. Ajattelin, että meillä on joka kerta mennyt hyvin, kun olen tehnyt hommat yksin. Mies on jo aiemminkin puhunut, että siksiköhän monet työkaverit käyvät kotona lasten hereilläoloaikaan, mutta palaavat töihin iltaseitsemän jälkeen. Olemme kaikki niin kovia juttelemaan, että rauha on helposti tipotiessään. Yksin pystyn pitämään aika hissukan meiningin yllä. Miehelle pahoittelin, että eihän me tietenkään aina voida näin tehdä :D Minä vielä hoidan huomenna, että päästääm varmasti homman ideasta kiinni ja mies aittaa pojan päiväunille (helpommat) lauantaina ja vaikka myös iltaunille. Olen yrittänyt selventää, että en todellakaan liiku siellä, enkä pyörittele silmiäni tai puhu, jotta hänkin toimisi samalla tavalla. Jalkani puutuvat, kuten peppukin, niskaan sattuu ja vaikka mitä, mutta kun jaksan parikymmentä minuuttia, homma on valmis. Pitää siis itse vähän kärsiä:)
Milloinkahan pääsisimme vaiheeseen, jossa lapsi jää itse nukahtamaan ja miten? Pitäisikö peruutella pikku hiljaa ovea kohti tyyliin liikkuva tuoli? Vai puhua asia valmiiksi jonain päivänä ja sitten vain joskus toivottaa hyvää yötä ja äiti lähtee nyt itsekin lepäämään/siivoamaan keittiötä? Syömään tai vessaan ei ehkä meillä kannata puhua menevänsä, poika on niin innokas itse molemmissa puuhissa :D Tai tietokoneelle, tulis innoissaan katsomaan vauva-lehden palstan vilkkuvia mainoksia tai äidin digikuvia...
Esikoinen jo tässä iässä osasi. Muistan kyllä, että opetimme mm. niin, että laitoimme itsekin " nukkumaan" eli koko talo yökuntoon ja kun tyttö kävi kurkkaamassa, esitimme nukkuvaa. Tai ehkä veimme takaisin tai kehotimme häntä joskus menemään nukkumaan. Nyt vain jännittää enemmän, kun on tuollainen kekseliäs tahtopoika meillä.
Eiköhän se siitä, tehän edistytte huimaa vauhtia. Itse kuuntelen täällä juuri päiväunia kiekuvaa ukkelia joka huutelee oven takaa. Äsh että nää uniasiat on rasittavia! Jos se menee noin hyvin nyt niin en vielä poistuisi huoneesta..meillä vaan villiinnytään lisää jos siellä olen. Tosin uhma on juuri nyt aika voimakkaana.
Itse myös samanlailla lapsentahtisesti imetin esikoista, kuopus osoittautui tuittupäiseksi ja vaati omaa rauhaa (veli silloin 1,7kk) jota ei tietysti ollut. Sinniteltiin puoleen vuoteen ja sit oli pakko antaa välillä pullosta maitoa, kun meinas kaikilta kolmelta mennä hermot. Teillähän on ihan eri tilanne ja kuulostat itse niin rauhalliselta että varmasti menee hyvin.
Onnellista odotusta edelleen!
Voisit koittaa, siinä vaiheessa kun poika tuntuu tottuneen pysymään sängyssä, sitä että poistut lyhyiksi ajoiksi tekemään jotain (pojan mielestä tylsää).
Alussa niin lyhyitä pätkiä, että on helppo malttaa pötköttää ja pääsee näkemään, että aiti todella tulee ilman että pompitaan perään. Vähitellen pidennät aikaa, kunnes ei enää tarvitse palata.
Jos poika pomppii perään, palautat mahdollisimman neutraalisti ja sanot että pitää hetki pötköttää, niin äiti tulee sitten taas. Pyrit siis siihen, että et " palkitse" ylös pomppaamista jäämällä seuraksi vaan pötköttelyn.
Joskus harvoin menee vain muutama minuutti, kun poika menee päiväunille. Iltaunille meno on vaikeampaa. Poika juttelee ummet ja lammet sängyssä, laulelee, koska osaa jo pitkiä lauluja. Mitä tahansa hommaa vain keksii. Sinisiä punaisia ruusunkukkia kannan käsissäni... Ja tänäiltana jutteli, että voitas mennä viinimarjoja poimimaan, huoh.
Ihan viihteellistä, mutta me vanhemmat vain emme viitsisi jutustella tuohon aikaan illasta ja emme tietysti juttelekaan. Jonkin verran tulee puhuttua, jos tuntuu, että tilanne ei parane vaikenemisella ja pojan palauttamisella ruotuun. Ja koska hän tuntuu aika terävältä pojalta, olen pyrkinyt järkiperusteluin ja ovelin positiivisin vedoin puhumaan nukkumaanmenosta sopivaan sävyyn. Tyyliin " pidä hyvin omaa tyynyä, se on sinun oma tärkeä" - kun poika heittelee tyynyä pois sängystä. Tai " tässä keskellä on pehmeää ja hyvä olla" - kun kolistelee itseään tai putoaa ! sängystä pikana ja valittelee sitä. Kun sanon, että " ai sinä putosit sängystä" ja nostan hänet sinne takaisin, hän tietysti sanoo, että " en pudonnut" . Kaikkeen mahdolliseen sanoo sängyssä ei, vaikka päivisin on aika kätevä poika, eikä ihan mahdoton inttämään tuota eitä.
Miten olisi mahdollista olla välinpitämätön monesta paikasta luetun ohjeen mukaan? Kun sylkee, heittelee petivaatteita, työntää sänkyä seinästä jaloilla ja menee seisomaan syntyneeseen rakoon, seisoo sängyssä, kiipeilee päädyissä, kieppuu reunalla, on putoamaisillaan sängystä, hölpöttää loputtomiin, koskettelee lähellä olevaa nukkekotia, koskettelee nojatuolia ja vanhempia ym. Senkun hölpöttää, mutta osa noista on aika vaikeita asioita. Siinä saa olla aika reipas touhuaja tämä äiti, jolla on muuten laskettu aika parin kuukauden päästä :) Ja isällä on ihan samanlaista, ellei vaikeampaa.
Tänään kokeilin entisiä tapoja, kunnes menin istumaan sängyn viereen lattialle keskelle reunaa ja palautuin jalkoja ja käsiä, kunnes poika nukahti. Ennenkin on istuttu lattialla joskus siinä, mutta se on todella raskasta hommaa verrattuna nojatuolissa oloon.
Edelleen muiden kokemuksia toivoen...
Sama homma meillä kesän jälkeen. Aina mennyt kiltisti pinnikseen nyt lastensängyn kanssa ihan hirveää. Verbaalinen ja kekseliäs jätkä täälläkin, 2,5v. Tosin nyt ihan järkyttävää riehumista. Ollaan todettu että parempi komentaa oven ulkopuolelta kuin istua sisällä. Mitä enemmän uhmaikää pukkaa, sen enmmän haittaa nukkumaanmenoa. Ei olla kuitenkaan luovuttamassa, nyt saattaa jopa kerta viikkoon mennä ihan yhellä komennolla. Ja mä vannon säännöllisten iltarutiinien nimiin myös nykyään.
Tsemppiä ja sisua teille, me vuorotellaan. Sänkyyn kantaminen ei auta, vieressä olo ei auta, poika tekee ihan samoja temppuja ku teillä. Tyynen rauhallinen komentaminen toimii parhaiten (ja samoin jos meijän vauva sattuu olemaan hiljaa..)
Voimia, t. vauhtiveikon mamma
Meillä auttoi niinkin ihmeellinen asia, kun huoneen muutto. Ennen nukutin aina samassa huoneessa, sitten sai oman huoneen ja äiti sai kuulemma mennä omaan sänkyynsä nukkumaan.
Teillä olikin kai jo oma huone? ehkä kannattaisi sanoa vaan, että tästä lähin äiti tiskaa keittiössä sillä aikaa kun sinä olet ihan hiljaa täällä. Ja jos/kun tulee pois, niin vie vaan mitään kommentoimatta takaisin sänkyynsä. Älä jää yleisöksi, vaikka aluksi olisikin vaikeata.. tsemppiä.
Jos unillemenon helppouskin on teille tuttua, voisiko kokeilla uhkailua...
Eli ennen nukkamaanmenoa kertoisi että jos uni ei maistu isojen poikien sängyssä, tuodaan vauvasänky. Sängynhän voisi hakea jo valmiiksi tai kokeilla ekana iltana riittääkö pelkkä uhkaus. Jos riehunta tosiaan jatkuu, tyynesti vain kertoo että " huomenna äiti laittaa sinut nukkumaan vauvasänkyyn... piste." Muuta ei kannate puhua koko iltana... ei vastata kysymyksiin yms. Seuraavana päivänä sitten taas selittää että " koska ilta meni niin huonosti, seuraava yö nukutaan vauvasängyssä" .
Jos uhkaus ei riitä, vaihtakaa tosiaan seuraavana päivänä pinnasänky käyttöön... uhkauksethan pitää toteuttaa ;)
Meillä sitä kesti pari kuukautta ja todella meinasi pinna palaa (ja paloikin välillä) sekä minulla että miehellä. Sitkeästi kuitenkin veimme pojan takaisin sänkyyn ja sanoimme vain, että nyt pysytään sängyssä ja nukutaan. Huh, vieläkin tulee hermostunut olo kun muistelee tuota aikaa. Semmoinen periaatepäätös meillä tehtiin, että lapsi saa jutustella ja lallatella mikäli ei nouse sängystä. Hänelle ei myöskään koskaan vastattu, eikä huoneessa käyty ellei noussut sängystä. Sitkeys kuitenkin palkittiin ja pikku hiljaa poika hoksasi että vanhemmat eivät anna periksi ja ramppauskerrat vähenivät oltuaan pahimmillaan yli kahdenkymmenen per ilta. Kun poika nousi ylös enää joitain kertoja illassa, huomasimme että oli aika tehokasta uhata oven sulkemisella (meillä oli ovi aina hieman raollaan) jos nouseminen ei lopu.
ailuk:
Varmaan sata virhettä tehty, mitä tekisimme nyt? Muiden kokemuksia kaipaisin samantyyppisistä vaikeista tapauksista.
Varmasti jokainen jolla on huonostinukahtava lapsi tekee virheitä. Ainakin ulkopuolisten silmin.
Meillä ongelmat alkoivat kesän alussa, kun kuopus luopui tutista, eli n. 1v11kk iässä. Pinniksestä lasten sänkyyn oli siirrytty jo aiemmin. Ennen poika jäin nukkumaan iltasadun jälkeen tosta noin vain. Mutta pari viikkoa tutista luopumisen jälkeen alkoivat ongelmat.
Välillä istuimme pojan vieressä, kunnes nukahti. Se vain on joskus vähän hankalaa, sillä vien usein miehen iltavuorojen takia lapset yksin nukkumaan ja esikoinen sai sillä aikaa pelkokohtauksia omassa huoneessaan. Ja lisäksi esikoisen nukkumaanmeno venähti, kun istuin pojan vieressä (jos siis aikaa meni 20-30 min.).
Jossain vaiheessa tilanne meni siihen, että puolikaan tuntia ei riittänyt. Siinä vaiheessa siirryimme oven taakse. Eli poika nukkumaan normaalirutiinein, sitten isä/äiti seisomaan oven taakse ja palauttamaan jätkää takaisin. Joskus riitti kymmenen palautusta, joskus ei satakaan (no ei me ihan niin monta kertaa). Toisinaan kymmenen palautuksen jälkeen, menin istumaan viereen ja lapsi nukahti kahdessa minuutissa.
Seuraavaksi taklasimme valot. Meilläkin on aika voimakasvaloinen yövalo lapsella. Sellainen " jouluvaloketju" katonrajassa. Emme enää sytyttäneetkään sitä. Vaan jätimme pojan ulkoa tulevan valon varaan.
Mutta syksyn myötä ulkona onkin pimeää, eikä onnistu lainkaan tämäkään. Ostimme sitten himmeän pöllön mallisen yövalon, joka on tositosi himmeä. Huone on käytännöllisesti katsoen pimeä, mutta lattian rajassa on sen verran valoa, että näkee kulkea.
Tällä hetkellä tilanne on se, että poika laitetaan nukkumaan. Viimeisenä halaan häntä ja sanon tiukasti:" Nyt ' Roope' käy nukkumaan. Äiti menee olohuoneeseen." Tai jotain tuon tyyppistä. Ja odotan että poika vastaa:" Joo." Sen jälkeen toivotan vielä hyvät yöt. Yleensä hän ei enää sen jälkeen tulekaan huoneestaan pois, jos tulee, palautamme hänet takaisin pari-kolme kertaa. Sitten taas tuo tiukka komento nukkumaan. Huoneessa on pöllövalo, mutta lisäksi ne " jouluvalot" , mikäli poika ne haluaa. Ennen kuin menen itse nukkumaan, käyn sammuttamassa ne kirkkaammat valot (meillä kun on yölläkin nukkumisongelmia, jotka väheni, kun on huoneessa pimeämpää).
Poika kiristää hermojamme todella. Nimittäin nukkumaanlaitosta nukahtamiseen voi mennä tunti. Mutta muistamme myös hyvin, että esikoisella oli myös nukahtamisongelmia pienenä. Nyt viisivuotiaana nukahtaa viidessä minuutissa oikeastaan AINA. Joten toivoa on. Jo joskus kolmen vuoden iässä esikoinen alkoi nukahtamaan paremmin. Hänen kohdallaan oli käytössä lievä lahjominen. Kuopukselle en moista ole edes harkinnut - vielä. Sitten vähän vanhempana ehkä.
... kunne sälysin kysyä neuvoa lastenhoitaja-tädiltäni. Hänellä on yli 30-vuotinen kokemus pikkulasten hoidosta päivähoidon merkeissä ja häneltä sain vinkin, joka toimi meillä:
Iltasadun jälkeen meillä yleensä lauletaan ja lapsi pyytää ykki laulu, kakki laulua... niin monta kuin ikinä jaksaa laulaa ja siihne hän EI nukahda. Mutta toisen laulun sijaan laitoimmekin CD-soittimeen Ocean Waves -levyn, eli luonnon rauhoittavia ääniä! Tämä levy vain sattui löytymään hyllystä ja näyttää toimivan (nyt takana 2 viikkoa).
Tätini suositteli mitä tahansa tällaista rentouttavaa - oli se sitten klassista musiikkia (rauhallista sellaista ilman forte fortissimoja), alltojen ääniä, dilfiinien jutustelua, hypnoosilevyjä (sellaisiakin on lapsille!!). Heillä työpaikalla viimeinen " niitti" on levy, jonka nimi on Kohdun ääniä, sillä taintuu kuulemma eskari-ikäisetkin.
Tiitiäisemme jää sitä sänkyyn ihmettelemään, myllää kyllä ympäriinsä ja yleensä yön aikana (jos käymme katsomassa häntä) nukkuu mitä ihmeellisimmissä asennosisa mykkyrällä jsosain sängyn nurkassa. Muttei siis huutele, ei juokse ympäriinsä. Vaikka päivä aikaan vaikutta olevan yhtä aktiivinen taapero kuint eidänkin tenavanne.
Eli eikun kokeilemaan! Tsemppiä teille!!
Meillä siirryttiin pinniksestä tavalliseen sänkyyn ja monta tuntia ravattiin viemässä tyttöä takaisin sänkyyn, kun aina tuli juosten pois. Hankittiin minikids.fi sivuilta irtolaita sänkyyn..on aika korkea ja sopii kaikkiin sänkyihin. Sen jälkeen mennyt hienosti kaikki..=)