Kuinka jaksatte vilkkaan yksivuotiaan kanssa?
Meillä poika 1 v. ja 1 kk. on varsinainen " Touhupetteri" . Onhan meillä kaksi poikaa ennestään ja keskimmäinen oli vilkas myöskin mutta tämä vie kyllä voiton kaikista. Viime aikoina on tullut todellisia vaaratilanteita vaikka kuinka katsoisi pojan perään. Esim. veitsi oli jäänyt keittön sivupöydän reunalle niin, että eiköhän poika saanut napattua sen ja juoksi sen kanssa menemään. Sitten eräänä iltana oli kaikkien huomaamatta oppinu aukaisemaan ulko-oven ja käveli pimeässä sukkasillaan ulkona. Silloin pojalla tuli kyllä itku, kun säikähti. Vessanpöntössä lorkitaan vähän väliä, astiat vedetään pöydiltä alas jne. Kyläänkään ei tee mieli mennä kun joutuu koko ajan kulkemaan metrin pojan perässä. Ja poika on tosi nopea ja ketterä liikkumaan.Vaikka kuinka yritän mennä perässä ja kieltää, niin ei auta. Viimeksi hermostuin, kun nousi koko ajan syöttötuolissa seisomaan ja otin lujasti kädestä kiinni ja pakotin istumaan. Silloin poika pisti kädet nyrkkiin ja alkoi karjumaan minulle niin että silmät salamoi! Joten luonnetta löytyy. Aika raskaalta tuntuu tämä vaihe, vaikka tietää sen olevan ohimenevää. Kotitöitä ei kyllä voi tehdä muuta kuin pojan nukkuessa. Mutta välillä kyllä nuo tilanteet naurattaakin. Kuten eilen illalla, kun veti kulhollisen puolukoita lattialle niin, että ne levisivät pitkin keittiötä. Poika luisteli paljain jaloin mehuisella lattialla ja ilme oli näkemisen arvoinen =)
Mutta kuinka jaksatte vuosikkaidenne kanssa? Löytyykö vinkkejä jaksamiseen?
Kommentit (11)
etenkin Lyytikin teksti, paitsi että meillä on 1,5-vuotias TYTTÖ. Tuo vauhdikas kuopus vaatii siis aivan valtavasti huomiota ja rauhallinen eskoinen jää helposti sivuun :( Yritänkin siis mahdollisuuksien mukaan tehdä juttuja isomman kanssa kahdestaan, esim. käydä kirjastossa tai kaupoilla. Ja onneksi nukkuu 1-2 tunnin päiväunet tuo pikkuinen, niin jää sitten aikaa isosiskolle leikkiä ihan rauhassa :)
meillä tuo karkailu ratkaistiin ulko-oven turvaketjulla, sellaisella avainversiolla, jonka aikuinen saa ulkoakin päin auki. Oikeastaan sitä on tarvittu enemmän sitten seuraavien uhmaikien iskiessä ;-o
Monet sanovat ettei kotia pidä riisua/varustaa lapsen ehdoilla vaan opettaa lapsi tavoille. Joo-o, helppo sanoa! Meillä poistui viherkasvit, koriste-esineet, pöytäliinat jne eivätkä ole oikeastaan koskaan tuleet takaisinkaan.....
Keittiö on vaarallinen paikka. Opettelin silloin vilkkaan pojan vuoksi muuttamaan omia tapojani ja edelleenkin käännän kattilan rivat hellalla sisäänpäin, kaikki veitset heti telineeseen, kipot ja kapot pÖydällä keskelle ja työtasolla seinän viereen jne. Se auttaa hetken, kunnes lapsi oppii kiipeämään tuoleille ja käyttämään niitä hyväkseen.
Tsemppiä! Lapset todellakin kasvaa ja viisastuu .... tai ainakin ongelmat muuttavat muotoaan :)
Meillä esikoinen oli tuollainen, vilkas poika, joka ehti ja keksi!! Toinen lapsi oli rauhallinen tyttö, ja nyt kuopus on taas tuollainen toivoton duracell-pupu jolla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan kokoajan. Kuopus on nyt 1v3kk, lähti kävelemään 10kk ja kiipeilykausi oli aivan päätöntä noin 1v. Nyt alkaa jo vähän olla taitoa ettei putoile ihan jatkuvaan enää.. Mutta mistään kotihommista ei tule mitään koska pojan perässä on ihan pakko olla kokoajan, jos meinaan hengissä hänet saada pysymään! Ja kun hän nukkuu en jaksa tehdä mitään, kirjaimellisesti istun tai makaan ja lepuutan hermojani.
Poika on myös haka vessanpöntön kimpussa, sörkkii siellä taukoamatta, hakee jopa kupilla vettäkin sieltä ja yrittää juoda (yök), syöttötuolissa ei pysy lainkaan, seisoo ja rientää siitä ruokapöydälle heti. Meillä on kulmasohva jolla poika juoksee kuin päätön kana, trapetsitaiteilee selkänojalla, kiipeää tv tasolle roikkumaan telkkarissa, kiipeää kirjahyllyn tapaiseen hyllyyn niin että se piti pultata seinään jne jne..Meille syntyy jonkin ajan päästä vauva ja jo kauhulla mietin miten tulen selviämään tulevasta!? Esikoisen muistan lengailleen kattolampussa kerran kun imetin vauvaamme (esikoinen oli 1v2kk tuolloin), kiipesi ruokapöydälle ja sieltä lamppuun roikkumaan. Kerran hän pääsi pinnasängystä jotenkin ihmeesti pois kun olin suihkussa, ja oli sillä välin heittänyt vedenkeittimen vauvan sänkyyn, ja pessyt koko eteisen tapetit käsipumppusaippualla! Ja kun kynän sai käteen oli seinät aina vaarassa, meidän makkarin tapetin saumat piirsi ylhäältä alas (sen mitä yletti) kuulakärkikynällä, " maalasi" koko lastenhuoneen kaikki seinät sekasotkuympyröitä täyteen kun erehdyin kahvia juomaan ystäväni kanssa..silloin taisi olla jo 2v..
Tämä kupus myös häärää keittiössä taukoamatta, 2 kertaa on ollut puukon kanssa vaaratilanne kun isommat lapset unohtavat toisinaan puukkoja pöydän reunalle. Muutoin puukot ym terävät säilön nykyisin yläkaapissa, ruoat teen vain hellan takalevyillä koska yltää eturivin kattiloihin ja pannuihin. Ovet on takalukossa aina..
Nyt tuo esikoinen on jo 3lk ja todella fiksu ja omaa valtaisan mielikuvituksen ja on erittäin älykäs! Ehkäpä se ennakoi sitä =D.
Tsemppiä! Samassa suossa täälläkin siis ollaan..
Voin vain sanoa, että ajan myötä helpottaa :) Nyt poika on 1v 9kk ja edelleen löytyy vauhtia, mutta myös hiukan enemmän järkeä. Puhekyky auttaa myös kovasti. Toisaalta tietysti taidot ovat karttuneet ja käyttää erittäin näppärästi esineitä hyväkseen esim. päästäkseen käsiksi houkuttelevaan esineeseen. Olemme tehneet kuten edellinen vastaaja; kaikki vaaralliset esineet täysin ulottumattomiin, kaikki potentiaaliset vaaratilanteet minimoitu. Säästää omia hermoja.
Ulkoilemme paljon _aidatuilla_ alueilla (ilman aitaa hermot menee alta aikayksikön, kun leikkipaikka ei kiinnosta lainkaan...). Joskus kun hermot ovat mennä, olen pakannut lapsen vaunuihin ja lähtenyt pitkälle kävelylenkille " katsomaan busseja" . Bussit ja kaivinkoneet motivoivat poikaa pysymään rauhassa vaunuissa ja omat hermot saavat levätä :) Useamman lapsen kanssa tietysti hankalampi lähteä " tilanteesta pois" .
Meille on syntymässä pikkukakkonen ja mietin tupsahtaako sieltä samanlainen vilpertti kuin esikoinen. Toisaalta poika on ihana juuri sellaisena kuin on ja yhden lapsen kokemuksella selviämme varmaan hengissä toisenkin lapsen taaperoiästä ;) Kunhan pystyn pitämään mielessä sen, että kyseessä on melko ohimenevä vaihe, tai ainakin ajan kanssa helpottava vaihe. (Sitten tulee tietysti uusia haasteita, mutta se onkin jo toinen juttu ;)
Lähdin töihin kun poika oli 1v 4kk ja häpeän tunnustaa, mutta sillä hetkellä se oli suorastaan helpotus. Päivät pojan kanssa olivat kaaosta, kun kotitöistä ei tullut mitään jatkuvia vaaratilanteita estäessä. Lähdin todellakin " töihin huilimaan" (työnteko tuntui lepolomalta kotielämään verrattuna) - ja illalla jaksoi taas hyvin olla pojan kanssa. Yhteisestä ajasta nautti aivan eri tavalla.
meillä ihan samanlaista ja poika 1v. 1kk. ihan mahotonta tää touhu...ainut mikä meillä " rauhottaa" poikaa edes jotenkin on se että leikin hänen kanssaan paljon, heitän palloa, rakennan palikoita yms. Tosin omat hommat jää siinä sivussa----:( ja toinen me ulkoillaan paljon, saa tuulettaa höyryt sinne.....
jakselkaahan...voisikin melkein perustaa sellasen ryhmän kun vilkkaiden poikien kerhon!!!!!!!!!!!!!
Meidänkin pojasta löytyy vauhtia aika lailla. Tiedän tunteen että kylään ei viittis aina mennä, kun siellä vasta kokeillaan kaikenlaista ja tulee stressin tuntu kun koko ajan saa vahtia. Nyt olen juuri viime aikoina huomannut, että jo alkaa huimasti helpottaa. Poika nyt 1v7 kk.
Tuli mieleen pari juttua mitkä auttoi vauhdikkaisiin päiviin:
-Joka päivä metsään kävelemään. Siellä pehmeällä mättäällä poika sai mennä ja kiipeillä, mutta liian lujaa ei kuitenkaan päässyt ja rauhoitti selvästi mieltäkin. Teemme edelleenkin tosi paljon metsäretkiä. Muutenkin olemme mahd paljon ulkona.
- Kotitöihin niin paljon mukaan kun mahdollista. Tuoli tiskipöydän viereen ja oma harja käteen. Imurin varteen vaan kiinni. ja pyykkejäkin on kiva pöyhyttää esim ammeessa kun itse ripustaa märkiä. Usein myös laitoin pojan selkään rinkkaan, josta rakasti katsella kokkausta varsinkin kun sai itse välillä pudottaa jotain pannulle.
- Oma lepo päiväuniaikaan hyvällä omalla tunnolla!!!! Mulla periaattena on, että päiväunien saapuessa (joskus huokaisee helpotuksesta kellon ollessa jo tarpeeksi;) ensin juon teetä ja lueskelen lehtiä tai otan nokoset. Sit jos riittää puhtia teen kotihommia. Mulle tuo aika on ollut tosi tärkeä.
- Koti tosiaan sellaseks, että mitään pahaa ei pääse tapahtumaan, mutta siellä sitten esim yks taso kirjahyllystä mitä saa järjestää ja keittiössä yks kaappi missä saa kanssa peuhata.
- Käynti lähellä jossain mukavissa uusissa paikoissa. Meille ovat olleet aika lailla luontokohteita.
-Pitkät iltakylvyt!
-Olen myös syöttänyt iltapuuroa lastenohjelmien kera. Suu aukeaa nätisti eikä ehdi hötkyillä ;))
-Huumoria ja aina vaan huumoria. Niinkuin itsekkin sanoit, kyllä useimmiten touhut ovat aika huvittavia ja itse olen jaksanut aina naurun avulla pitkälle (itkeäkkinsaa elämässä ihan tarpeeks!!) Joskus olen myös oikein joutunut muistuttamaan kuinka hyvä kuitenkin on, että poika menee rohkeasti eteenpäin ja keksii tosiaan aika välkkyjäkin juttuja kaiken sekoilun lomassa
Tsemppiä
deux ja poika
touhutoope kuin muillakin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, MUTTA ennenkaikkea olen huolissani siitä että poika huuutaa niin paljon kun haluaa saada jotain että se on jo kiristäny meidän koko perheen välejä toisiimme. Kuopuksemme ei saa periksi huutamisellaan (toki ehkä joskus on saanu mutta harvemmin) ja silti huutaa. Kun esim yritän keskustella vanhempien lapsieni kanssa jostakin tärkeestä asiasta niin kupus ikäänkuin tahallaan alkaa karjua ettei kukaan kuulisi toistensa puhetta. Tämä on kauheaa enkä tiedä kuinka ratkaisen asian. Kun esikoinenkin pyytää apua läksyjen teossa niin siitäkään ei tahdo tulla mitään kun toinen terrorisoi koko ajan vieressä huutamalla. Videoita ei tämä " touhutoope" katso ja leikkiä ei suostu jos huomaa että äidillä on muiden auttaminen tai keskustelu meneillään. Hän on siis mustasukkainen isommista sisaruksistaan enkä saisi heidän kanssaan viettää aikaa, lukea, keskustella tai tehdä ylipäätään yhtään mitään. Mutta taas jos laitan ruokaa niin sen saan tehdä ja imuroida ja pyykätä.
Tuntuu että vanhemmat lapseni kärsii tästä tilanteesta ja niin minäkin ja olen hermoromahduksen partaalla kun en saa antaa heille yhtään huomiota ilman kuopuksen kauheeta huutoa. Muut lapset iältään 7 v ja 4 v. Onko teillä apukonsteja tähän ongelmaan? Hoitovapaalla olis tarkotus vielä vuosi olla mutta nyt on alkanut tuntua sille että pitäsikö mennä töihin jo. Toistaseks hoitovapaata haettu vain tämän vuoden loppuun saakka.
Auttekaan nyt vähän " rasittunutta" äiteetä.
Ihan samanlaista täälläkin, en vain ole ajatellut sen olevan mitenkään poikkeavaa :). Hermot kyllä meinaa välillä mennä. Meillä ainoa keino pysyä järjissään on vain minimoida kaikki mahdolliset vaaranpaikat. Ja perässäjuoksemiseenkin tottuu... Ja onneksi tosiaan tämä vaihe menee nopeasti ohi. Ongelmia tuottavat lähinnä omat syömis- ja vessassakäymishetket sun muut, ja silloin ei auta kuin laittaa lapsi johonkin aidatulle alueelle, johon on näköyhteys. Portit, lapsilukot, vaaralliset tavarat ylös, pistorasiatulpat jne. Syöttötuolikin sellaiseksi joko naruilla tai muulla että ylös ei pääse. Meillä oli tässä taannoin juuri tuo ihan tuskaa kun poika kipusi ihan koko ajan ylös. Eikä tuon ikäinen kyllä tottele mitään eikä tottelemista voi vaatiakaan.
Ihanaa kuitenkin että on kohtalotovereita ;)
Eli laita valjaat, siis sellaiset ihan lapsille tarkoitetut ;-) saa kaupasta n 9e, kiinni syöttötuoliin ja poika niihin, kummasti rauhoittaa ruokahetkeä kun ei koko ajan pääse ylös ja pöydälle. Sori nyt en muista oliko teillä sitä ongelmaa mut jollain tässä ketjussa oli...
Ja jos teillä on lastenhuone niin oveen portti jota ei lapsi saa auki. Ainakin joku niistä mitä myydään esim rappusten ylä- ja alapäähän pitäis sopia. Kun pitää esim pestä lattia tai hakea posti, viedä roskat tai ihan vaan meno yltyy järjettömäksi niin on hyvä olla paikka johon saa lapsen laitettua turvaan tai vähän rauhottumaan.
...ja tarinoista! Todella hyviä vinkkejä joita aion kokeilla. Minäkin muistan jo nostaa veitset ylös, kääntää kattiloiden kahvat seinään päin hellalla jne. mutta ongelmia on tuottanut juuri vanhempien lasten huomaamattomuus. Isommat pojat 3v. ja 6 v. ja esim. nuorempi vessassa käydessään jättää aina pöntön vetämättä ja oven auki. Siellä tämä villiviikari sitten uittaa käsiään pissan seassa. Uusinta uutta on nyt syöttötuolista pöydälle kiipeäminen, eli taitaa olla paikallaan hankkia ne valjaat =)
Lyytikki, meillä ongelmana myös tuo karmea huutaminen! Pojalla on todella korkea ja terävä ääni, jota on kyllä käyttänyt ahkerasti vauvasta asti. Syötinpä kerran iltapuuronkin kuulosuojaimet päässä, kun ei kestänyt korvat eikä hermot sitä kirkumista. Yrittää myös huutamalla saada tahtonsa läpi. Ja jos kolmivuotias tahtoo joskus syliini, niin pienempi on heti kiskomassa pois. Meillä tilanne muuttuikin nyt niin, että aloitin viikko sitten työt ja isä jäikin yllättäin työttömäksi samaan aikaan. Ensin hirvitti, että kuinka selvitään, mutta sitten tuntuikin ihan hyvältä, ettei tarvitse raahata lapsia hoitoon aamutuimaan. Ja kuopuksen ja isän välit on lähentynyt entisestään, eikä kiukuttele isälle niin kuin minulle. Niin että työttömyyskin voi olla hyvä asia!
Mutta koitetaan me jaksaa noiden pikkuisten kanssa, kohta ne on maailmalla ja sitten on ikävä. Hyvää syksyä kaikille!