-------Kuparikierukka asiaa-------
Mulla on ollu kuparikierukka kohta vuoden ja 3kk ajan on ollut kuukautisen tapaista vuotoa. Imetän edelleen iltaisin ja aamuisin. Nyt ihmettelenkin sitä, ku vuoto on kestänyt kohta 3 viikkoa, se ei ole runsasta, mutta kuitenkin senverran että sidettä tarvitsee.
Onko tämä nyt ihan normaalia vai voisiko elimistöni ilman kierukkaakin toimia näin, eihän kuparikierukan pitäisi vaikuttaa kiertoon koska ei sisällä hormoonia. alkaa mennä hermot tähän ainaiseen tiputteluun.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi jotain tähän sanoa...
Kommentit (4)
jos se tällasta on 5-vuotta, niin no thanks!
-ap-
voi aiheuttaa tiputteluvuotoa. Joskus kuulin, että kestää pahimmillaan n. vuoden kunnes kohtu tottuu kierukkaan. Ehkä imetyskin vaikuttaa hieman?
Itselläni on kuparikierukka ollut nyt reilu vuoden verran, ja onnekseni minulla ei noin runsaita ongelmia ole ollut. Aluksi kuukautisvuodot runsastuivat, mutta tasaantuivat reilussa puolessa vuodessa. Ovulaation aikana tulee ihan vähän tuhrua, muuta häiriötä ei ole ollut. Kierukka varmaankin vaikuttaa vuotoosi, mutta muuta en osaa sinulle vastata.
Itselläni tiputellut kuparikierukan kanssa, kun olen raskautunut kierukasta huolimatta.
puolelta vuodelta, mutta tutulta kuulostaa. Mulla tiputtelee aina ovulaation aikana ja itse kuukautisten aikana vaihtelevasti viikosta pariin viikkoon.