Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Auttakee minua! Vajoan itsesääliin, itkettää, on paha olla :´(

Vierailija
08.09.2007 |

Laitan lapset kohta nukkumaan, sitten voin päästää itkut ulos. kukaan ei ole mua lohduttamassa. Miten selviän yksin? Tekis mieli hautautua koloon eikä tulla ikinä pois.



Miehen kanssa ollaan erottu, tai eroamassa. Ollaan oltu teinistä yhdssä. Nyt takana 10v. Lasten syntymän jälkeen kaikki ollu aika pyllystä. Olen hoitanut kaiken lapsiin liittyvän yksin. Miehestä ei ollut apua. Sitten mies alkoi pettää ja vuosi sitten pahoinpitelikin niin että kasvoni murtuivat. Jatkettiin kuitnkin yhdessä, varmaan koska en uskaltanut vielä lähteä.



Tänä kesänä eropäätös on kypsynyt mun mielessä ja päätin haluavani pois. Nyt on sitten asunto hankittuna minulle ja lapsille. Pääsemme muuttamaan ehkä viikon päästä.



Mutta nyt mua ahdistaa ihan kamalasti. Minulla ei ole täällä yhtään kaveria tai tuttua kenen puoleen kääntyä pahimpina aikoina. Ei mitään mikä veisi ajatukset hetkeksi pois erosta. Tulee ajateltua että olisiko sittenkin pitänyt jäädä miehen luo. Ei olisi ainakaan tarvinnut olla yksin.



Kaipaisin jotain vinkkejä yksin erosta selviämiseen. Olen tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja mies pakotti minut vierottautumaan niistä vähistäkin ystävistä joita minulla joskus vuosia sitten vielä oli.



Pelottaa sekin etten ikinä löydä uutta miestä, jonka kainaloon käpertyä.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on ihan varmasti se tiukin paikka. Oikeesti. Tästä on suunta ylöspäin!!! ONNEA MATKAAN!!!

Vierailija
2/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järjestä elämäsi kuntoon. Pidä yhteyttä sukulaisiin, tutustu uusiin ihmisiin lasten harrastusten kautta (jalkapallo, muskari, perhekerho jne.) Määritä elämäsi " arvosana" seuraavan kerran vasta vuoden kuluttua. Anna itsesi surra, mutta älä lamaannu, vaan toimi, tee käytännön järjestelyjä. Aika parantaa, se ei ole klisee vaan totta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

arvokas, että hakattavaksi ja petettäväksi et enää jää! (Hyvä, että uusi kämppä on jo katsottuna.)

Ja varmasti löydät paremman miehen vielä joskus, vaikket sitä nyt uskokaan. (Niin kävi minullekin, tosin sika oli vain seur. kumppani, ei aviomies eikä lasteni isä, mutta silti tuntui, että koskaan en uutta löydä).

Jaksamista sulle!

Vierailija
4/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä on paljon samaa. Jos haluat kirjoitella ja saada vertaistukea voit kirjoittaa minulle ninnukka7 @ luukku. fi. Kyllä sie pärjäät! Itselläni erosta jo 4v :)

Vierailija
5/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet tehnyt rohkean päätöksen, kaikilla ei siihen kanttia riitä!

Yritä pitää itsesi kasassa, elämänne muuttuu varmasti parempaan suuntaan vaikka nyt ei ehkä siltä tunnu.



Heikkona hetkenä ajattele lapsiasi, olet tehnyt heille suuren palveluksen lähtemällä pois huonosta parisuhteesta!

Vierailija
6/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


meillä on paljon samaa. Jos haluat kirjoitella ja saada vertaistukea voit kirjoittaa minulle ninnukka7 @ luukku. fi. Kyllä sie pärjäät! Itselläni erosta jo 4v :)

luukku. com

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

" se mikä ei tapa, se vahvistaa" ...



Ero on ollut sulle täysin oikea päätös. Kipeäähän se tekee joka tapauksessa ja on rankkaa, mutta luota itseesi: KYLLÄ SINÄ VIELÄ SELVIÄT! Ja sitten tämän läpikäyneenä olet vahvempi ja rohkeampi ihminen.



Ja jonain päivänä huomaat, että asiat ovat kääntyneet parempaan suuntaan.



Selviytymiskeinoja on monenlaisia.



Mulla mies petti ja jätti mut mun ystävän vuoksi. Mä ajattelin että " mitä ei voi muuttaa, se täytyy oppia hyväksymään" . Ja kun mies tuli ajatuksiin, mä keskityin siihen, että " puhalsin" tavallaan miehen kuvan pienemmäksi, taka-alalle, pois ajatuksista.



Jos vaan voimia riittää, kannattaa tehdä jotain uutta ja virkistävää, mistä itse tykkäät. Oli se sitten kävelyretki tai kirjastossakäynti tai uimareissu, jotain arjesta poikkeavaa ettei ole neljän seinän sisällä pohtimassa vaan eroa.



Kyllä siinä aikaa menee, mutta kun päätät aloittaa uuden elämän, aloita se, äläkä haikaile menneitä. Menneeseen ei ole paluuta!



Voimia!

Vierailija
8/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kommentoin sinulle hieman eri näkökulmasta; nimittäin lapsiesi kannalta. Olen itse kasvanut kuvaamassasi perheessä valtaosan lapsuudestani ja täytyy sanoa, että paras päätös jonka äitini teki, oli se, että hän jätti isäni ja vei meidät lapset pois siitä elämästä. Meillä kuvassa oli vielä isän alkoholin käyttö. Tuntuu että siitä lähtien kun muutimme uuteen paikkaan, oli niin paljon helpompi olla ja hengittää, raha oli tiukalla mutta me olimme kaikki paljon onnellisempia. Äiti on nyt ollut jo vuosia onnellisesti naimisissa ihana miehen kanssa.



Jo lastesi takia, älä jää tuollaiseen suhteeseen! He vaistoavat ja tajuavat paljon enemmän kuin uskotkaan!



Tsemppiä ja voimia, pärjäät kyllä aivan varmasti!



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mies on jossain rilluttemassa, kuten eilenkin ja viimevkon loppuna. Sillä on jo treffitkin ensi viikonloppuna. Minä riudun yksin.



Vajoan vaan syvemmälle itsesääliin. Pelottaa sekin että mitä jos en jaksa hoitaa lapsia tarpeeksi hyvin. Jos masennun ihan täysin.



Suhteemme alkuaikoina kun muutin miehen luokse pois sukulaisten ja ystävien luota, masennuin ihan kokonaan. Koulut jäi kesken, haahuilin illasta aamuun ja aamusta iltaan kylpytakissa, en jaksanut syödä tai käydä suihkussakaan, ajattelin itsemurhaa. Jotenkin siitä sitten selvisin kun mies läksi armeijaan. Jos nyt vajoan tuohon tilaan, en pysty kyllä huolehtimaan lapsista kun en pystyisi edes itsestäni huolehtimaan.



ap

Vierailija
10/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eroatte, kenenkään ei nimittäin pidä alistua hakattavaksi!!!!!!!!!!!!!!



Hoida itsesi henkisesti kuntoon (voin vain kuvitella, mitä suhde on tehnyt itsetunnollesi), tee asioita, mistä pidät... ja jonakin päivänä voi vielä olla onnellinen. Mutta ensin sinun pitää löytää itsesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

perheneuvolaan ja kyselet jo, mitä apuja sitten tarvittaessa saat. Varmaan ainakin kodinhoitsun pari kertaa viikossa ja sellaista. (siis pyskoligin avun lisäksi.) Et niin masennu, jos tiedät, että verkkoja on olemassa, jos niitä tarvitset. Asuuko sukusi kaukana?

Vierailija
12/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopetti ahdistuksen. Eron jälkeen oli todella hankalaa ja koska itsetunto oli niin pohjamudissa oli minullakin kaikenlaisia pelkoja siitä miten pärjäisin henkisesti. Olin yhteydessä alueen perheneuvolaan ja sieltä sain hurjasti apua. ´

Kyllä asiat vielä helpottavat. oikean ratkaisun olet tehnyt, itsesi ja lastesi kannalta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enkä kehtaisi myöntää esim vanhemmilleni tai edes siskolleni miten pahalta tuntuu. Pahinta on tuo tuleva yksinäisyys.



Itsetunto on miinuksella. Mitenkähän sitäkin saisi kohotettua.



ap

Vierailija
14/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hissukseen. Mulla meni 3 vuotta erosta siihen, että saatoin olla ylpeä siitä miten olen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

itsetunto lähtee kohenemaan sillä, kun huomaat, että sinä tosiaan pärjäät itse, yksin omillasi! Et sinä tarvitse luuserimiestä selvitäksesi elämästä. Hän on se syy, miksi itsetuntosi on nollassa.



Muutaman kuukauden kuluttua ihmettelet, mitä oikein pelkäsit ja mikset lähttenyt jo vuosia sitten! Usko minua!

Vierailija
16/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

=)



Jaksamista ja IIIISOOO voimahali !!! =)

Vierailija
17/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikeaa ,kun on kuitenkin tottunut siihen ,että toinen on siinä ,vaikka olisi millainen tahansa. Kyllä se aurinko kohta risukasaankin paistaa:)

Vierailija
18/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

iinä olisi ja vaikka ero ottaa aikansa ja yksinäisyys vaivaa tällä hetkellä, niin huomaat kyllä vielä, että ero oli ainoa oikea ratkaisu ja asiat järjestyvät pikkuhiljaa. Tuskin jäät yksin loppuiäksesi. Kun pääset surun ja ahdituksen yli, niin alat pikkuhiljaa rakentaa uutta elämää!



Tuhannesti tsemppiä ja kaikkea hyvää Sinulle ja pikkuperheellesi! Olet tienhaarassa ja suunta on eteenpäin ja ylöspäin!

Vierailija
19/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ero oli ehdottomasti oikea päätös!! eikös se aika paranna haavat...pääasia että sinulla ja lapsillasi on paremmat ja turvallisemmat oltavat!

Vierailija
20/20 |
08.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitova työ on täällä.



On jo hiukan parempi olo teidän viestien jälkeen.

Kiitos niistä.



ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän yhdeksän