Minkälaisia juttuja teillä on joilla koetatte auttaa lapsen itsetuntoa?

ja mitä voi oppia. meillä on toki vanhempi lapsi, mutta ei pelkkä "X on ihana" minusta oikein palvele tarkoitusta. Meidän lapsi tietää ihan hienosti, että hänellä on vaikeuksia vähän siellä täällä - mutta on hänellä hyviäkin puolia. Me keskustellaan molemmista ja siitä, mitä vaikeuksia lapsi on jo voittanut ja miten hän voisi seuraavan tavoitteen saavuttaa. Ja tietysti siitä, miten isä ja äiti rakastavat häntä juuri nyt, juuri tämmöisenä ja aina, juuri sellaisena kuin silloin on.

Ja tietysti siitä, miten isä ja äiti rakastavat häntä juuri nyt, juuri tämmöisenä ja aina, juuri sellaisena kuin silloin on.

En ole varma tuosta että lapsen itsetunto perustuu siihen että lapsi tietää mitä osaa ja mitä ei. Mulla on se käsitys että hyvän itsetunnon perusta on se että tietää kelpaavansa riippumatta siitä mitä osaa ja mitä ei. ap

Siis se, että pidetään sylissä, silittäminen, kaikenlainen hellyys arjessa. Arvostava suhtautuminen kyllä näkyy puheissa, teoissa ja eleissä. Kieltääkin voi sillä tavalla, että arvostaa lasta, selittää miksi jotain ei voi tehdä (jos on jo muutamaan kertaan selitetty, sanotaan, että näin ei tehdä ja otetaan lapsi pois tilanteesta.).

[Mulla on se käsitys että hyvän itsetunnon perusta on se että tietää kelpaavansa riippumatta siitä mitä osaa ja mitä ei. ap

sillä ennen pitkää lapsi kyllä huomaa, että maailmassa on muutekin kuin isä ja äiti. See ei paljon lohduta, jos ajattelee että "olen ihan tyhmä enkä ikinä opi lukemaan - mutta kelpaan äidille silti." Se ei riitä, koska vertailukohtiakin on. Itsetuntoa ei myöskään kasvata se, että lapsi pannaan kerta toisensa jälkeen osallistumaan vaikka taitoluistelukilpailuihin vaikka hän hyvin kömpelö - vaikka äidille kelpaisi kisan viimeisenäkin. Paremmin sitä palvelee se tieto, että hän tykkää katsella taitoluistelua ja itse kilpaillla vaikka viulunsoitossa.

sillä ennen pitkää lapsi kyllä huomaa, että maailmassa on muutekin kuin isä ja äiti. See ei paljon lohduta, jos ajattelee että "olen ihan tyhmä enkä ikinä opi lukemaan - mutta kelpaan äidille silti." Se ei riitä, koska vertailukohtiakin on. Itsetuntoa ei myöskään kasvata se, että lapsi pannaan kerta toisensa jälkeen osallistumaan vaikka taitoluistelukilpailuihin vaikka hän hyvin kömpelö - vaikka äidille kelpaisi kisan viimeisenäkin. Paremmin sitä palvelee se tieto, että hän tykkää katsella taitoluistelua ja itse kilpaillla vaikka viulunsoitossa.

tai halaavat?



Vai miksi tämä oli huonompi kommentti kuin muut tai kuin ap:n ehdotus?

Olemalla kiinostunut siitä mitä lapsi tekee ja puhuu; innostumalla hänen jutuistaan. Arki tuo luonnostaankin niitä heikkoja kohtia esiin ja silloin mietitään mitä niille vois tehdä- siis kiinnostus yhdistettynä ongelmanratkaisutaitoon.



Meillä on itsestäänselvää että kaikilla- myös aikuisilla on vahvuudet ja sitten heikkoudet- ja niiden kaikkien ominaisuuksien kanssa voi elää.

onnistua, jos suinkin mahdollista ja lisäksi tilanteita, joissa lapsi saa kokemuksia siitä, että hän pystyy vaikuttamaan muihin ja sellaisia, joissa hän ponnistelemalla onnistuu aluksi vaikealta tuntuneessa asiassa. Lisäksi huolehdimme, että lapsi joutuu kohtaamaan epäonnistumisensa, eikä niiden käsittelyä anneta vältellä ja toisaalta käydään tarvittaessa hyvinkin tarkkaan läpi se, mikä meni pieleen ja miten sen voi seuraavalla yrittämällä tehdä toisin tai mitä sen hyväksi on tehtävissä.



Katteetonta itsevarmuutta en pojilleni halua, sellainen johtaa yleensä aika ikävään romahdukseen, kun maailma tulee vastaan. Tietysti sitä yritetään tehdä selväksi, että meille vanhemmille kelpaavat aina tuli mikä tuli, mutta selväähän on, että pelkästään sillä ei kovassa maailmassa pitkälle pötkitä. Minusta erityisen tärkeää on, että saa lapset uskomaan ja huolehtii, että he saavat kokemuksia siitä, että omalla toiminnallaan he voivat vaikuttaa asioihin ja että epäonnistuminen ei ole pysyvä olotila, vaan että sen voi usein ponnistelemalla muuttaa onnistumiseksi.



Meillä on sen verran eri-ikäisiä lapsia, että keinot, joilla näihin tavoitteisiin pyritään ovat aika erilaisia. Vuotiailla on itsetunnon rakennuksessa vielä menossa se vaihe, jossa he oppivat, että heidän tarpeisiinsa vastataan ja että he tuottavat iloa ympärilleen, 5-vuotias opettelee sitä, että onnistuakseen kaivataan usein sitkeää harjoittelua ja 14-vuotias sitä, että muuttamalla omaa toimintaansa ja asennettaan muuttaa myös saamaansa vastakaikua ja varsinkin ihmissuhdeasioissa hänellä on hyvin paljon valtaa ja vastuuta suhteidensa laadusta ihan itsellään ja että metsä todellakin vastaa, niin kuin sinne huudetaan ja että kantamalla vastuuta itsestään hänellä on jo mahdollisuus saada myös paljon luottamusta ja vapautta.



Minusta itsetunnon kehittäminen ei ole mikään paketti kikkakolmosia vaan suhtautumista joka päiväiseen elämään ja siihen, mitä se eteen tuo. Jos nyt kuitenkin yksi asia yksittäinen itsetuntoon myönteisesti vaikuttava asia pitäisi ottaa esiin, niin hämmästyn aina uudelleen seuratessani lasteni ja eläinten vuorovaikutusta, kuinka hyvää eläimet tekevät juuri lasten itsetunnolle. Sitä iloa ja voiman tunnetta, kun koira istuu lapsen käskystä tai se hevonen kääntyykin siihen suuntaan, mihin lapsi haluaa. Ja toisaalta taas se, että jos lapsi ei saa eläintä ymmärtämään haluamaansa, niin ei se eläin sitä myöskään sitten tee, vaan lapsi joutuu yrittämään tarvittaessa uudelleen ja uudelleen ohjeiden mukaan saadakseen eläimen ymmärtämään ja samalla hänellä on helppo opettaa, että eläin ei tuhmuuttaan ole tottelematta, vaan se ei ymmärrä, mitä siltä halutaan, jollei lapsi muuta käytöstään sellaiseksi, että eläin ymmärtää. Ja voi sitä riemua, kun se sitten onnistuu. Erinomainen kokemus lapselle siitä, että hänellä on valtaa ja hän voi omaa toimintaansa muuttamalla muuttaa ympäristönsä reagointia.