Yksilapsinen perhe!?

Tehän sen päätätte,vai?

ja jos yhtään ajattelette sitä yhtä lasta (ettekä vaan itseänne), niin teette hänelle sisaruksia. Aika yksinäinen elämä on muuten tiedossa!

Mä tekisin toisen jos voisin. Aina kun on joku kaveri kylässä, huomaa että oikeasti se että lapsella on muutakin seuraa kuin vanhemmat - pääsee tuhat kertaa helpommalla.



Mä leikin ihan joka päivä ja askartelen ja vien puistoon. Kun lapsella on kaveri se leikkii sen kanssa, askartelee sen kanssa ja puistossa voi lukea vaikka kirjaa.



Jos haluaa päästä helpommalla, kylään koko kylä (niinkuin meillä) tai tee suosiolla kaksi kerralla.

Mutta nyt aloimme miettimään, että näinpä todella onkin...

Jos et, älä puhu asiasta, minkä itse vain oletat olevan jollain tietyllä tavalla. Itse olen perheeni ainoa lapsi, samoin mieheni, samoin pari parasta ystävääni. Ja kukaan meistä ei ole koskaan kärsinyt sisarusten puutteesta tai muista edes toivoneensa sellaisia.

Minulla on serkkuja, sukulaisia ja erittäin hyviä ystäviä, jotka olen tuntenut lapsuudesta asti, ja jotka ovat minulle kuin siskoja sillä olemme todella kasvaneet yhdessä ja kokeneet kaiken yhdessä. Ei sukulaisuussuhde takaa lämpimiä välejä ja " sisaruutta" aikuisuudessa (esim. oma isäni näkee sisaruksiaan ehkä kerran parissa vuodessa), sen sijaan lämmin ystävyys, joka jatkuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen voi tarjota aivan samanlaista sisaruutta ja turvaa kuin biologinen sisaruusside. Samoin samanikäiset serkut tai muut sukulaiset voivat olla tosi läheisiä; kyse on ihan siitä, millainen se suku on ja kuinka tiiviisti pitää yhteyttä.



Ei ihmisen yksinäisyyttä voi estää tai ennakoida tekemällä hänelle sisaruksia! Eikä mikään muu syy ole tarpeeksi hyvä alkaa tietoisesti tehdä lasta kuin aito ja henkilökohtainen halu saada lisää lapsia kasvatettavakseen, hoidettavakseen ja rakastettavakseen.



Eikä myöskään liene järkevää vertailla sitä, kumpi perhemuoto - yksi- vai useampilapsinen - on " helpompi" , sillä sekin on kiinni niin monesta eri tekijästä ja ihan perhekohtaista. Sisaruksista on seuraa toisilleen, toisaalta heissä on myös lisää " huoltotyötä" , vahdittavaa, taloudellisia kuluja, vaikeampi saada hoitajaa usealle lapselle jne. Kummassakin perhemuodoss on vaikeutensa ja helppoutensa, mutta ei kai kukaan lapsia tekisi, jos tavoite olisi vain päästä mahdollisimman helpolla. Helpointa olisi silloin olla lapseton!



Meillä on vain yksi lapsi. Ja meille se tuntuu (ainakin toistaiseksi) oikealta ratkaisulta. Todellakin koen nyt, lapsen ollessa jo ekaluokkalainen, että elämämme on " helpompaa" kun on vain tämä yksi ja hänkin jo aika iso. Helpompi matkustaa, helpompi järjestää hoitopaikkaa, helpompi viedä harrastuksiin ja huolehtia päivittäiset koulu-, vaate- ruokailu- ym. rumbat, helpompi mahtua pk-seudun kalliisiinneliöihin ja pienempään autoon, ja helpompi ehtiä antamaan työn ohella sitä jakamatonta ja yksilöllistä huomioita!

Mutta ennen kaikkea emme vain ole halunneet toista lasta. Tämä sopii meille, ja koko perhe on onnellinen ja voi hyvin tässä kokonaisuudessa. En minä helppoutta tai vaikutta ajattele tällaisissa päätöksissä. Niin, ja lapselle löytyy kyllä aina seuraa tarvittaessa pihapiiristä, sukulaisista ja ystäväperheistä. Hänellä on hyviä ystäviä, ja toisaalta hän leikkii mielellään myös yksin tai vanhempien seurassa. Kukaan ei taida tässä perheessä olla yksinäinen tai kokea oloaan millään tavalla vajaaksi. MIKSI IHMEESSÄ tekisimme toisen lapsen?

eikä enempää tule!



Itselläni 3 veljeä joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä joten ei se iso sisarusparvi ystäviä takaa!



Tykätään et yhden lapsen kanssa jaksaa paremmin, on varaa kaikkeen paremmin ja hermot kestää! Ainoa lapsi saa olla lapsi kauemmin kuin jos lapsia on monta kun sitten pitää tulle niin isoksi kun vauva tulee.



Tuntuu et moni äiti jolla monta lasta, katuu valintaansa ja väittää suuri lapsilauma jaloissa miten helppoa on kun niitä on enemmän... mä en sitä usko! Ja aatelkaa, jos joskus haluaa johonkin mennä, on paljon helpompaa saada 1 lapsi hoitoon kuin 2 tai enemmän... Yhdelle lapselle on varaa tarjota parempi koulutus, harrastukset, vaatteet ja eenen kaikkea VANHEMPIEN AIKAA!!!



Tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän jaksavani paljon paremmin tämän yhden kanssa. Ystävilläni on paljon lapsia jotka samanikäisiä lapseni kanssa ja pojalla on 7 serkkua että varmasti kavereita ja sukulaisia riittää joihin turvautua elämän synkkinä hetkinä.



Niinkuin sanoin, ei meillä ainakaan ole sisarusten kanssa mitkään ihmeelliset välit, itselläni on paljon ystäviä ja kavereita joista on minulle enemmän iloa kuin yhdestäkään veljestäni.