vauvan rytmi haussa

Tämä on käsky!



Ei vauvaa voi vielä tuossa iässä oikein " pakottaa" mihinkään tiettyyn rytmiin.

Jos elämänne on säännöllistä ja vauvalle rauhaisaa, kaikki hänen tarpeensa tyydytetään, tuntee olevansa turvassa jne... ei ole syytä huoleen. Eli, jos vauvan rytmi vielä hakusessa, sitten se on, sinä et epäsäännöllisyyttä " aiheuta" , etkä sille paljoa voi. Aika tulee menemään äkkiä. Pian huomaat, että vaihe oli tilapäinen.

Nauti vauvastasi, ja älä murehdi!

Usko pois!



t. 3v äiti

toisilla varmaan rytmitys onnistuu helposti. Omalla vauvallani oma " rytminsä" , ainoa yhtäläisyys päivissä on se, että valvoo vuorokaudessa saman määrän tunteja kokonaisuudessaan, mutta päiväunien määrä ja pituus vaihtelevat ihan satunnaisesti.

Menee omalla rytmillään ja on tyytyväinen vauva enkä minäkään enää stressaa " rytmittömyydestä" .

helpointa ehkä aloittaa sieltä iltapuolesta päivää säännöllistämään rytmiä.



meillä 6kk menee noin 20 tienoilla nukkumaan, ja iltapuuhat ajoitetaan sen mukaan.



jos on kylpypäivä, niin siihen aletaan 18.30 jälkeen heti, kun vauva vaikuttaa vielä virkeältä jaksaakseen kylpeä.



jos ei ole kylpypäivä, niin yöpuku vaihdetaan suunnilleen ssamoihin aikoihin joka ilta, ja rauhoitutaan muutenkin.



iltapalalle (jota teillä ei vielä ole), aletaan 19 tienoilla. ja sen jälkeen meillä yöpukumeiningit.





kun iltaan tulee rutiini, on nukahtaminen vauvalle helpompaa, kun nukkumaanmeno on ennakoitavissa.



siitä se alkaa päivärytmikin sitten muotoutua. mutta ei sillä mikään kiire ole, jos vauva nyt kuitenkin pääsääntöisesti nukkuu yöllä ja on ymmärtänyt, että päivällä leikitään ja seurustellaan.

Kiitos vastauksesta, rentoutta & huumoria ei tulisi tuoreena, epävarmana ätinä unohtaa! Itseäni askarruttaa tässä tilanteessamme myöse se, että olen yh. En yksinkertaisesti jaksa itsekään elää kovin säännöllisesti, siis öisin toki nukutaan jne., mutta ulkoilemaan lähdemme kun huvittaa ja sää suosii, ei todellakaan tiettyyn aikaan päivästä. Lapsi viihtyy rinnalla tuon tuostakin, reagoi hyvin herkästi kaikkeen ja on varmasti ns. vaativampi vauva. Ja minusta tuntuu, etten millään jaksa ja riitä kaikkeen. Raskaus oli muutenkin täysin suunnittelematon, tulos aivan kauheasta suhteesta, mutta halusin toki pitää lapsen, vaikka kasvuni äitiyteen on ollut aika kivikkoista. Alkuraskaus oli toosi raskas; katkaisin suhteen lapsen isään, jouduin oikeudessa todistamaan häntä vastaan, sain häneltä sukup. taudin, ja oli jo viitteytä pahanlaat. solumuutoksiin yms. Summa summarum; en todella voi kokea olevani hyvä, edes riittävän hyvä äiti, ottaen huom. jo alkuvaiheetkin (kuka järkevä ihminen saa lapsen luonnehäiriöisen kanssa?!). Tämä lapsi tarvisi tosi paljon seesteää, rakkaudellista eloa, mutta mä pystyn nyt tarjoamaan alavireistä, arjen kuormittamaa, todella epätäydellisen äidin hoivaa. Mutta, vaikea siis ottaa rennosti, että kyllä se arki tästä hyväksi muuttuu kun lapsiparka on saanut jo vaikeat lähtökohdat. Mainittakoon, että olen kyllä vastuullinen vanhempi, mutta tunnepuolella (suhde lapsen isään ja kaikki ikävä mitä sen aikana/jälkeen olen saanut kokea on jättänyt jälkensä) en koe huumaavaa äidinrakkautta, olen kaiken jälkeen aika " jäässä" , ehkä uupunutkin tai masentunut, kuitenkin niin, etten osaa/jaksa aina ja varsinkaan heti reagoida kaikkiin lapseni vaatimuksiin, ja hän ei siis ole tod. mikään perusrauhallinen tapaus. Olen ehkä niitä äitejä, joiden rakkaus kypsyy omaa lasta kohtaa hieman hitaammin? Joka tapauksessa, toivo elää!