Onpa ihanaa elämää! Aamuitkut ovat pois pyyhkäistyt! :)

Edellisessä hoitopaikassa lapsella oli ilmeisesti yhtä helvettiä, kun jo illalla rupesi murehtimaan hoitoonmenoa. Aamut olivat tosi hankalia, lapsi itki jo kotona, ettei halua lähteä ja riisui vaatteitaan sitä mukaa kun niitä sai väkisin puettua päälle.

Aina hoitopäivän jälkeen kysyi, " joko on viikonloppu?" , vaikka olisi vasta maanantai.

Me kyllästyttiin muutaman viikon taistelujen jälkeen ja pyydettiin hoitopaikan vaihtoa.

Ajateltiin, ettei se ratkaise mitään, vaan se lähtö on yhtä hankalaa.



Noh, nyt ollaan jonkun aikaa kuljettu toisessa hoitopaikassa ja aamut ovat täysin erilaisia. Jo illalla lapsi juttelee seuraavasta hoitopäivästä ja suunnittelee, mitä kaikkea voisi siellä tehdä.

Mahtavaa, kun ei tarvii kenenkään olla enää itku kurkussa aamuin-illoin.

:)