Menetän hermoni kolmivuotiaaseen.

Kavereita, leikkipuistoon.

Se kaipaa virikkeitä.

t. 3.5-vuotiaan äiti jolla ajottain samoja mietteitä.

Mutta tuo ulkoilu tekee hyvää.

Myös muu virike yhdessä.

Itse olen huomannut että kannattaa antaa 3-vuotiaalle aikaa aina kun itse ehtii. Eli otappa heti aamupalan jälkeen syliin ja hali ja kerro kuinka tärkeä lapsi on. Väritä hetki vierekkäin ja silittele samalla lasta. Sitten kun lapsi on päässyt touhussaan vauhtiin siirry hiljaa " takavasemmalle" vaikka tietokoneelle ja vastailet vain sieltä kysymyksiin tai kysyt itse " millä värillä väritit sen kukan" jne.



Eli kun annat valmiiksi riittävästi huomiota niin sitä ei tarvitse kokoajan " pyytää ja kerjätä" .



Toki lapset taitavat tuossa iässä olla aika huomionkipeitä ja kysyttävää riittää mutta kyllä se siitä ajankanssa.

Ehkä kaikki olisivat tyytyväisempiä, lapsella olisi seuraa ja tekemistä, samoin aikuisilla.

3v4kk tarhassa ja äiti&isä töissä = tyytyväisempi perhe

eihän sitä paljoa omaa aikaa lapsia hoitaessa kaipaakaan, mutta kyllä edes kerran päivässä on hyvä päästä hetkeksi rauhassa omiin ajatuksiin.

Joka päivä ulkoillaan vähintään kahdeksi. Tänään ollaan oltu aamulla kaverin luona leikkimässä ja illalla mennään taas. Viikonloppuna ollaan käyty uimassa, huvipuistossa jne. Minusta tuo muuttuu huomiota saadessaan vaan pahemmaksi. Jos sen kanssa esim. leikkii, se tarraa kuin takiainen. Ei tosiaan onnistu mikään takavasemmalle siirtyminen.



Kateellisena olen katsellut muiden samanikäisiä, jotka viihtyvät omissa puuhissaan vaikka kuinka kauan.



Päiväkotiin en voi laittaa, koska hoidan hoitovapaalla 1v -pikkusisarusta. Ei olisi varaa päivähoitomaksuihin. Seurakunnan kerhot sentään alkavat kohta.

yhtessä TEKEMINEN ei ole samaa kuin LÄSNÄOLO.



Eli, ei ole sama asia, käytkö esim. yhdessä ruokaostoksilla lapsesi kanssa (kesto 45 minuuttia) vai oletko 10 minuuttia todella läsnä lapsellesi ja esim. kuuntelet ajatuksen kanssa, mitä hänellä on sanottavaa sinulle.

Ihan oikeasti annan kyllä huomiota. Kuuntelen pojan juttuja aamusta iltaan niin kauan, että meinaa itku tulla. Ei täällä ole yhtään hiljaista hetkeä päivän mittaan. Jos yritämme miehen kanssa keskustella jotain tärkeää asiaa, poika keskeyttää ja alkaa riehua ja huutaa niin ettemme kuule enää omaa ääntämme. Poika on yksinkertaisesti päättänyt, että kukaan tai mikään muu tässä talossa ei saa saada huomiota kuin hän itse.



Ap

Sitä hän todennäköisesti kaipaa!

SAMA TÄÄLLÄ!!Olen kanssa aivan uupunut 3,5-vuotiaaseeni, jutut tosi suloisia mutta ei niitä jaksaisi kuunnella koko päivää. Leikin hänen kanssaan tosi keskittyneesti pitkiä aikoja junaradalla tms. ja luen tuntikausia. SILTI kun sen jälkeen yritän hiipiä omiin juttuihini hän tulee heti vaatimaan lisää. Eli ei meilläkään ole huomion puutteesta kyse, ei todellakaan! Varmaan liittyy lapsen luonteeseen, on ollut aina tuollainen vaativampi. Toiset samanikäiset leikkii enemmän yksikseen. Kaveriseuraa saa, mutta silloinkin hilpaisee sieltä kaverin/omasta huoneesta heti näyttämään aikuisille jotain ja pyytää kattomaan. Kai tuohon auttaa vaan aika....

Meillä oli jossain vaiheessa silloin kolmevuotiaan kuopuksen kanssa vähän samalaista, ja tuli usein tuskailtua ääneen, että onpas hankalaa.



Sitten muutimme tyyliä, koko ajan kerromme lapselle, että hän on ihanan ja äiti tykkää ja isi tykkää jne ja iloisena teimme jotain lapsen kanssa..



Ja siitä tilanne on parantunut tosi tosi tosi paljon, ja kaikilla on kivaa.

Ja nimenomaan ottakaa! Totta kai lasten kanssa kotona oleminen on intesiivistä puuhaa ja 3-4-vuotiaalla tosiaan yleensä juttua ja kysymyksiä riittää. On tosi tärkeää, että juttuja kuunnellaan ja läsnä ollaan tosissaan. MUTTA...



Tuon ikäiselle on myös hyvä opettaa, että jossain vaiheessa päivää äiti esim. lukee lehden tai juo kupin kahvia ihan rauhassa. Tämä on " aikuisen oma leikki" . Lapsi todennäköisesti protestoi tätä vastaan aluksi, kun on tottunut, että äiti on koko ajan käytettävissä, mutta piakkoin helpottaa. Siis edellyttäen, että enne äidin omaa hetkeä lapsi on saanut huomiota ja saa sitä myös tämän jälkeen.



Samaten kun isä ja äiti keskustelevat, ei lapsi silloin voi huutaa koko ajan päälle. Toki lapsi ei tajua tuota ihan ensimmäisistä kymmenistä kerroistaan, kun innoissaan asioita kertoo. Ja tietenkin kun äidin ja isän juttu loppuu, keskitytään lapsen asiaan.

Oli jo vastasyntyneenä tosi intensiivinen ja " viihdytettävä" . Ei tosiaan mikään viltillä/ sitterissä köllöttelijä.



On varmaan totta, että leikkiseura tekisi hyvää. Onhan meillä naapurustossa lapsia, mutta ovat pääsääntöisesti poikaa vanhempia, eivätkä aina oikein huoli pienempäänsä mukaan leikkeihin. Ja leikit ovat pihaleikkejä ja niin kuin sanoinkin jo, ei koko päivää voi kököttää ulkona.



Olen itse asiassa yrittänyt tuota " oman ajan ottoa" . Pitää panostaa asiaan lisää. Kiitos vastauksista!



Ap

Meidän 4-vuotiaalle (tyttö, ainoa lapsi) on tärkeää tietysti se oman ikäinen seura, mutta sitähän enemmän se " takertuu" sitten kotona meihin vanhempiin, koska ei ole saanut olla meidän kanssa koko päivänä. Eli meillä varmaan kuin muillakin töissäkäyvillä vanhemmilla on tuo, että lapsi yrittää siihen pieneen ilta-aikaan mahduttaa sitten sen läheisyyden ja vanhempien tarpeensa. Hommaa auttaa, jos muistaa sen vanhan säännön, että kotiin tullessa et tee mitään muuta puoleen tuntiin kuin olet lapsen kanssa, leikkien jne., ja sitten sen jälkeen saatkin olla sitten suht' " rauhassa" .



Mutta teillä voisi olla kyse tuosta leikkikaverien puutteesta - onko siellä ulkosalla sellaisia omanikäisiä, joita näkee jatkuvasti, eli joiden kanssa leikit kehittyy ja jatkuu kerta toisensa jälkeen? Luulen että niistä ammentaa sitten omiin leikkeihinsä (ei tainnut meidänkään tyttö kehitellä omia mielikuvitusjuttujaan kuin vähän tuon 3,5v jälkeen).



Toinen juttu mikä tuli mieleen, että jos puhua papattaa kokoajan ja on ehkä villikin, niin olisiko siinä jotain tarkkaavaisuushäiriötä mukana, ylivilkkautta jne? Onko unia riittävästi? Meidän tyttö on yliväsyneenä myös ylivilkas. Lopulta saattaa laulaa hoilottaa itsensä uneen. Ja sitä ennen on saanut meiltä savun nousemaan korvista.



Ja sitten last but not least: olisiko taustalla se, että isompi tuntee pienemmän vieneen paikkansa, ja yrittää pitää yhteyden äitiin tiiviinä puheen avulla - keino, jota ei pikkusisaruksella vielä ole. Neuvolalla ja kirjallisuudessa voisi olla tähän vinkkejä. Myös MLL:n nettisivuilla on kaikennäköisiin ongelmatilanteisiin apuja. Tsemppiä!



p.s. Onkos sinulla omaa aikaa? Vähintään kerta viikossa jumppaa ja kerran päivässä puolikin tuntia omaa aikaa jolloin iskä tai joku muu hoitaa lapsia. Vähemmästäkin pää hajoaa jos olet neljän seinän sisällä lasten kanssa koko ajan. Viikonlopun parisuhdelomakin voisi olla paikallaan, kyllä vuoden ikäinenkin sen ajan erossa kestää jos vaikka isovanhemmat tai muut tutut hoitajat.