Kuinka paljon ulkovaatteita olet hankkinut leikki-ikäiselle syksyksi/talveksi
Olen aiemmin hankkinut vanhimmalle pojalle aina
-reimatecin välikausihaalarin syksyllä tai keväällä
-talveksi myös reimatecin haalarin
Vaatteet kiertää tietysti pienemmille siltä osin kun ovat kunnossa, tarvittaessa sitten ostan uutta.
Samoin kenkiä on ollut kaikilla nämä perusjutut eli
-kumpparit
-välikausi gore-texit
-talvi gore-texit + pienillä lisäksi pakkasille tepsut
Kakkos/varavaatteina on ollut seuraavan tai edellisen kauden pienehköt/isohkot puvut ja lisäksi olen hankkinut jotain edullisia esim. H&M irtohousuja ja takkeja.
Nyt tuntuu ettei tuo nelivuotias enää pärjää näin vähillä ulkokamppeilla, kun leikit on entistä rajumpia ja ulkoilee tosi paljon. Vaatteet on aina likaisena ja/tai märkänä.
Toisekseen olen "hurahtanut" nyt ulkovaatteisiin jostain syystä, aiemmin olen panostanut vain sisävaatteisiin (siis ulkonäöllisesti).
Yritän siis tässä järkeillä todellista tarvetta, mitä kannattaisi hankkia. Osittain voin lohduttautua sillä, että vaatteita tulee pitämään vielä ainakin kaksi pikkuveljeä esikoisen jälkeen, eli hukkaan ei sinällään mene hankinnat, mutta joku tolkku kai pitäisi silti olla. :D
Hankintalistalla tai pitäisikö sanoa haaveissa on tällä hetkellä:
-Ticket to heaven kumipuku fleecellä loskakeleille
-Jokin kaksiosainen vettäpitävä välikausipuku loppusyksyksi ja ensikevääksi (nykyinen haalari on niin huonossa kunnossa ettei jää veljille ja lisäksi puku on pieni)
-Kaksiosainen vettäpitävä toppapuku (uusi talvihaalari on jo hankittu, tämä kakkospuvuksi)
-Talvi gore-texit
-Lämpövuorisaappaat
-Uudet vk gore-texit loppusyksyksi ja tulevaksi kevääksi
Eihän tuo nyt niin mahdottomalta kuulosta, vai?
Millaiset ulkovaatevarastot muilta löytyy?
Kommentit (8)
Meillä ei ole koskaan ollut kuin yhdet välikausivaatteet per lärvi. Ja merkki on aina ollut ReimaTec. Nyt ollut eka kokemus Ticketistä, ja toimii samalla tavalla.
Eli aamupäivällä ulkona. Sitten vaatteet kuivumaan. Pari-kolme tuntia ja vaatteet ovat taas kuivat. Iltapäivällä tai illalla ulkona on aina ollut kuivat vaatteet. Rapaisimmalla kelillä pestään koneessa illalla ja aamulla kuivat.
Jos mennään kauppaan autolla niin silloin käytetty vain farkkuja ja takkia(ei vedenpitävää). Syksyllä käytössä kumpparit ja yhdet nilkan yli menevät kengät. Ja nämäkin ovat riittäneet aivan hyvin.
Talvella yhdet talvikengät ja haalarit. Hanskoja on yleensä yhdet + varat edelliseltä vuodelta. Kenkiä on hieman vaikeampi joskus saada kuivumaan vaikka onkin Goret.
Meillä kolme lasta, ja täytyy sanoa että enempään ei olisi edes varaa. Kyllä noi ulkovaatteet maksaa nykyään niin sairaasti että ei mitään rajaa.
Meidän 4-vuotiaalla käytössä Reimatecin vk-haalari ja kaksiosainen puku. Lisäksi ohuempi tuulipuku ja Exitin 'kauppatakki', jonka kanssa käytetään farkkuja.
Kenkinä meillä lenkkarit, vk-Tepsut, kumisaappaat ja lämminvuorikumisaappaat.
Näillä pärjätty hyvin. Tyttö päivisin päiväkodissa.
... unohtui edellisestä viestistä. Samoilla varusteilla mennään sekä 2 vuotiaan kuin 4-vuotiaankin kanssa.
Hanskoina käytämme Reimatecin vk-hanskoja (2 kpl) ja varahanskoina päiväkodissa on Jonathan.
meillä on syksyksi 2v ponjalla 2xhaalari, takki+housut (ei kosteussuoja) parit kengät+kumisaappaat
talveksi 2x haalarit, takki+housut ,goret+lämpökumpparit, siistimmät kengät hankittava vielä
sitten kaupoille löytyy villapaitaa ja toppaliiviä
vauva on kohta vuoden, talveksi 2x haalari (eri kokoiset), 2x takki, ei housuja (mekkojen kanssa+kauppa), toppaliivi, ensiaskelkengät vuorella+kavatin saapikkaat ja kumisaappaat jos tarve tulee niille
syksyksi on takki + housut, fleecehaalari, syksyksi ensiaskelkengät
ihan tarpeeksi tässä, ei tarvitse likaisissa vaatteissa mennä ovesta ulos
Meillä on 5v poika, joka aina käytännössä makaa lätäkössä jos sellainen pihalta löytyy. On meillä sitten 3v tyttökin, joka ei likaa itseään ulkona, mutta molemmilla on vastaavat varusteet. Lapsilla on yksi vedenpitävä vk-haalari ja yksi toppahaalari. Sitten on toppatakki ja pienemmällä vielä toppahousut, isommalla ei, kun ei tarvitse. Molemmilla on ulkohousuja useat (tavan housut) sekä yhdet vedenpitävät. Takkeja on syksyllä (myös siis keväällä ja kesällä) kaksi, toinen siistimpi 'kaupunkitakki' ja toinen pihalle (eivät pidä vettä). Kuravaatteet on, mutta niitä ei käytetä. Ovat siis varalla, mutta ei ole tarvittu. Kauppaan mennään farkuissa ja siistissä takissa ja hyvällä kelillä ovat ulkona tavan housuissa ja pihatakissa ja huonommalla haalarissa. Jos maa on kostea niin laittavat nuo vettäpitävät housut. Lapset ulkoilevat aamulla ja iltapäivällä ja joskus vanhempien kanssa illalla eikä meillä ole ollut ongelmia vaatteiden kanssa. Kuraiset haalarit huuhdellaan ja ne ovat kyllä iltapäivästä kuivat, kun pitää huolta että huuhtelee vain ulkopuolelta. Tavan housut menevät pyykkiin, kun ovat likaiset ja niitä on molemmilla kai:) kolmet. Pojan ensi talven toppahaalari on tavallinen ( ei siis pidä vettä, hylkii kylläkin), kun käyttää sitä kuitenkin vain pakkasella. Loskakelillä on vk-haalari, koska muuten tulee kuuma. Tytön haalari pitää vettä, koska tulee käyttämään sitä loskassa (on viluisempaa sorttia). Meillä on hyvin pärjätty näillä varusteilla. En tosin ole ihan joka ulkoilun jälkeen ollut pesemässä vaatteita, koska se on mielestäni turhaa (ovat ihan saman näköiset 10min ulkoilun jälkeen) ja kuluttaa siis turhaan kangasta.
Molemmilla muksuilla on talvi-goret ja sitten siistimmät kengät. Sopivat tavan kumpparit on, mutta siis kesämallia ja näitä ei ole kyllä oikeastaan pidetty. Niin ja lapset ulkoilevat joka säällä, pakkasella ja vesisateessa.
joten illalla ei ole pakko ulkoilla, jos vaatteet ovat märät. Meillä nimittäin käy usein niin, että haalari on kastunut lätäkköleikeissä myös lahkeiden sisäpuolelta, eikä ehdi kuivua enää illaksi. Mutta ulkovaatekertoja on kyllä useampia, joten voidaan ulkoilla 2-3 krt päivässä, vaikka osa vaatteista kastuisikin.
5-v pojalla on nyt syksyksi:
-Jonathanin kosteussuojatut takki + housut (takki ihan huono, kun saumat ei ole teipattu, joten tätä käytetään vain kuivalla ilmalla tai pienellä sateella)
-Reimatecin vk-takki + housut (nämä märälle kelille)
-siistimpi takki ja kengät kyläily- & kauppareissuille
-pari pipoa
-kolmet vedenpitävät (osassa saumat teipattu, osassa ei) välikausihanskat
-puuvillasormikkaita + lapasia
-tavalliset lenkkari/kävelykenkä-tyyppiset kengät (noiden välimuoto siis), goretex-välikausilenkkarit ja kumisaappaat (joita pidetään aika harvoin)
2-v tytölle syksyksi:
-Motion's välikausitakki ja -housut (ei kosteudenpitävät, joten pidetään kuivalla ilmalla)
-Reimatecin vk-haalari
-tavalliset kurahousut + takki sekä fleecevuoriset kuravaatteet (en tykkää pukea ulkovaatteiden päälle enää kuravaatteita, joten siksi noi fleecevuoriset)
-siistimpi takki ja kengät kyläily- & kauppareissuille
-pari pipoa + Jonathanin vk-sydvesti
-parit kosteussuojatut vk-hanskat + kurahanskat + lapasia
-Tepsut + yhdet vk-kengät + kumpparit
Ja talveksi 5-v pojalle:
-pakkasille (jos tulee) Lennen toppahaalari
-loskakeleille toi Reimatecin vk-takki + vk-housut tai sitten housuiksi viime talven Jonathanin suht ohuet toppahousut
-toppatakki varatakiksi sekä kyläily- & kauppareissuille (jalkaan sitten farkut tms.)
-Reimatecin hattu ja pari pipoa
-hanskoja on aika monet, osa vedenpitäviä
-talvi-goretexit sekä yhdetn pakkaskelin kengät, joita käytetään myös siistimpinä kenkinä
Ja 2-v tytölle talveksi:
-Jonathanin toppahaalari
-toppatakki + toppahousut varavaatteiksi + kauppa- yms. käyttöön
-toi sama fleecevuorinen sadeasu loskakeleille
-pipoja ja hanskoja
-talvi-goretexit, pakkaskelin kengät sekä "mekkokengät", joista noi pakkaskelin kengät on vielä ostamatta ja voi olla, että ostan vasta, JOS kunnon pakkasia tulee tänne Etelä-Suomeen...
ja ulkovaatteet joutuu jo nyt kunnon koetukselle. Meillä nyt syksyllä kolme välikausihaalaria ja yksi kaksioisainen ulkoleikkeihin. (kaksi gorduraa, kaksi "tavallista"). Kolme on meillä ihan minimi. Vaatteen on aina niin hiekassa ja kurassa, vaikka vettä olisi pihalla ollut vain pari desiä, niin poika löytää sen varmasti. Sisälle tullessa siis ulkovaatteet menee suihkuun ja uudestaan ulos lähtiessä toiset päälle. Näiden lisäksi on kaksi parempaa ulkoilupukua kauppa ym. reissuille. Kaikki vaatteet on vedenpitäviä.
Kenkiä on 2x goretex kengät ulkoleikkeihin, 2x ensiaskelkengät toiset ulkoleikkiin toiset parempaan käyttöön. lisäksi kumikengät (jota käytetty tosi vähän), ja muutama pari halppis hienostelukenkiä, jotka kuitenkin täyttävät hyvän kengän kriteerit.
Samallaisella vaate ja kenkä määrällä mennenään talveen. Viime talvena oli vara haalarina yksi ei vedenpitävä, mutta se ei toiminut meillä vaan poika oli aina märkä.