Kyllä oman lapsen kantaminen hautaan on maailman kovin paikka

Hetki - tunti - päivä - viikko - kuukausi kerrallaan. Voimia.

En yhtään epäile sitä, etteikö se oli kovin paikka mihin voi joutua.



Otan osaa suruusi.

En ole koskaan joutunut kokemaan ja se on varmasti uskomattaman raskasta. Paljon voimia teille kaikille!

voimia teille. se tuska ei mihinkään koskaan häviä, mutta sen kanssa oppi elämään.

äiti on myöhemmin kertonut, että kolme vuotta siinä meni, että elämä tuntui taas elämisenarvoiselta. Aikaa ja voimia se vie, mutta kyllä siitä yli pääsee. Siis sillä tavalla, että pystyy jatkamaan elämää, unohda sitä ei koskaan.

Ihan näin tiedoksenne, ihmisistä ei tule kuoleman jälkeen enkeleitä -> enkelit eivät ole kuolleita ihmisiä vaan ne ovat ihan muuta. Raamatussa tai jossain on näin sanottu.

Tietenkin jättää suuren surun teille kaipaaville...

Syntyivät pikkukeskosina ja A-poika kuoli neljän viikon iässä. Joka syksy käyn läpi samat tapahtumat. Se tunne, kun pitää sylissään kuollutta poikaansa... En voi muuta kuin toivoa, että vielä kerran saan hänet syliini uudelleen. Kova paikka oli myös se, kun jätimme arkun kappelin kylmiöön odottamaan tuhkausta. Uurnan laskeminen oli jo lopullisempaa.



Pala sydämestä on jo siellä toisella puolella. Suru aina sydämessä on silti täällä jatkettava.

8 vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden kuljin kuin sumussa. Sen jälkeen alkoi tunnellin päässä pilkottamaan hieman valoa. Aika oli meille paras lääke..

Toivossa on parempi elää kuin toivottomuudessa.

Ihan hirveästi voimia sinulle ap ja muillekin lapsensa menettäneille, rukoilen puolestanne.



Te, jotka KEHTAATTE tapella tällaisessa ketjussa - menkää itseenne.

Tositarina perheestä jotka menettävät 5 lasta : ( Vanhemmat olivat kotoa poissa ja kun tulivat takasin niin kaikki lapset löytyivät kuolleina: Vanhempien lasten kaveri eli lapsi oli käynyt ampumassa kaikki .. Siitä jonkun ajan päästä miehen edellisestä liitosta oleva tytär kuoli syöpään : (

Ja siitä alkaa taistelu elämästä ja uuden toivon etsiminen ... Olen lukenut kirjan 4 kertaa ja aina se saa kyyneliin

Itselläni on sairas lapsi ja voi käydä niin että hän kuolee ennen minua.

En tiedä mikä minut sitten pitää elämässä kiinni.

Toivottavasti sinulla on muita lapsia jotka auttavat sinua jatkamaan elämässä eteenpäin.

Uskon että kaiken surun ja tuskan kanssa oppii elämään mutta se vaatii oman aikansa.

vauvamme menehtyi raskauden loppuviikoilla kohtuun.



En viitsinyt lukea muita viestejä, sillä ihmisillä on taipumusta kirjoittaa ja sanoa " sammakoita" sillloin, kun oma ymmärrys ei riitä.



Osaan kuitenkin kertoa sen, että syvimmästäkin surusta on olemassa tie ylöspäin. Se ei heti näy, eikä sen tarvitsekaan, mutta sen olemassaolokin tuo lohtua.



Jos olisit tässä, halaisin sinua pitkääääään ja lämpimästi. Edessä on vaikeita aikoja, mutta toivoa on yhä silti. Jotakin rakasta on menetetty, muttei iäksi. Sydämissänne hän on aina läsnä ja mukananne minne ikinä menettekin.



Itselleni luvan surra lasta myös aikojen päästä, antoi eräs yli 80-vuotias nainen. Lehtijutussa hän kertoi menettäneensä yhden lapsistaan. " Ei ole mennyt yhtä ainutta päivää, etten olisi häntä ajatellut" , kertoi tuo nainen. Lapsen menettämisestä oli lähes 60 vuotta, mutta äiti ajatteli häntä päivittäin.



Jokainen lapsi on vanhemmilleen rakas. Kiitos tuolle vanhukselle siitä, että saan osoittaa rakkauttani lapselleni niin kauan kuin elän.



Lämpimät terveiset sinulle ap. Olet rukouksissani tänä iltana.

Vierailija:

Tositarina perheestä jotka menettävät 5 lasta : ( Vanhemmat olivat kotoa poissa ja kun tulivat takasin niin kaikki lapset löytyivät kuolleina: Vanhempien lasten kaveri eli lapsi oli käynyt ampumassa kaikki .. Siitä jonkun ajan päästä miehen edellisestä liitosta oleva tytär kuoli syöpään : (

Ja siitä alkaa taistelu elämästä ja uuden toivon etsiminen ... Olen lukenut kirjan 4 kertaa ja aina se saa kyyneliin

Eli oltiin lähisuvun kesken hauttamassa poikavauvaa, joka ei siis ollut minun lapseni. Ja vaikka ei ollutkaan kyse omsta lapsesta, niin 1 - 2 vuotta meni silti niin, että joka ikinen päivä ajattelin vauvaa. Ja alussa minäkin halusin kuolla, jotta saisin " elää" hänen kanssaan. Siis oikeasti ajattelin, että olisi ihanaa kuolla ja päästä hänen luokseen.



Siitä se sitten lähti etenemään niin, että aina vain harvemmin hän tuli ajatuksiin. Ja nyt on sellainen hyvä tahti, että silloin tällöin mieleen tulvii muistoja enemmänkin, mutta enimmäkseen ne ajatukset ovat vain sellaisia häivähdyksiä, jotka eivät enää vaikuta jokapäiväiseen elämään. Suru tietysti kulkee aina jollain tavalla mukana, mutta ei enää hallitse ajatuksia.



Ja minä sain sittemmin omia lapsiakin, mikä toisaalta aiheutti kriisin siitä, että miksi minä saan pitää lapseni täällä ja toiset ei. Ja toisaalta tietysti auttoi pääsemään eteenpäin, kun omien lasten kanssa sitä aikaa menneiden vatvomiseen ei enää ole niin paljon.



Koska läheisen lapsen kuolema oli minullekin elämää hallitseva asia pitkään, niin en todella pysty edes kuvittelemaan, mitä se tarkoittaa lapsen vanhemmille.



Mutta minä aina haudalla ajattelen, että siellä se taivaassa nauraa ja temmeltää. Eikä sillä ole huolen häivää. Tämän tyyppiset ajatukset lohduttavat.

siellähän pappi puhuu jälleennäkemisestä ja siitä miltä meistä tänne jääneistä tuntuu, kertaa millaisen elämän vainaja eli. Olen menettänyt monta läheistäni ja kaikki on tuntunut ensin kaaokselta, mutta hautajaisissa viimeistään on päässyt yli suurimman shokin ja pystyy ajattelemaan elämäänsä järjellisesti.

Kun jaksat, kannattaa käydä tutustumassa Käpyn toimintaan. Heillä on vertaistukiverkosto lapsensa menettäneille: www. kapy. fi



Aluksi hetki ja päivä kerrallaan, vain aika auttaa. *halaa*

24. lle:

Yleensä sanotaankin, että kuolleella on nyt kaikki hyvin. EI että omaisilla on nyt kaikki hyvin.

Kuolema on peruuttamatonta ja lohduttaa ajatella, että kuolleella on nyt hyvä olla, sillä enää et voi hänen hyväkseen mitään tehdä.

Ihminen TARVITSEE lohtua! Sääli ette voi alentua sitä antamaan..

Vierailija:

Ymmärsin että ap:n pikkuinen sairastui yllättäen ja menehtyi joten kuolema ei ollut toivottu helpotus sairaan kärsimyksiin.

Toki kuollut on autuaan tietämätön mistään - suuri murhe on aina jälkeenjäävillä, perheellä, sukulaisilla kaikilla läheisillä.

ette ehkä ymmärtänyt pointtiani, tarkoitus ei ole todellakaan tapella

otan kovasti osaa, ap. Voimia teille.