Mikä mun on, kun elämän helpottuessa mä oon nyt ihan kuolemanväsynyt, iloton ja haluton?

Olet ollut kovilla monta vuotta, mutta silloin on ollut pakko vain toimia ja jaksaa. Nyt kun elämä muuttuu helpommaksi, olet voinut hellittää ja stressi tai kasaantunut väsymys voi purkautua turvallisemmin, koska lapset eivät tarvitse sinua ihan yhtä intensiivisesti kuin ennen.

Mikähän auttaisi? AInakin se, että hyväksyt olotilasi ja luotat, että se menee ohi ajan kanssa. Ole hyvä itsellesi ja anna itsellesi mahdollisuus lepoon, harrastuksiin tai johonkin muuhun, mikä lataa akkujasi. Ellet ole aivan uupunut ja/tai masentunut, eiköhän tila hellitä ilman ammattiapuakin. Kotiäitikin voi kokea burn-outin.

Olet hoitanut homman kunnolla pitkään, etkä ole ehtinyt ajatella itseäsi. Voitko puhua jonkun kanssa siitä? Tarkoitan, että saisit sanoa, että olet väsynyt. Olosi kuulostaa minusta melko loogiselle. Olisiko nyt sinun vuorosi huolehtia itsestäsi? Väsyneenä et jaksa kauaa kunnialla, koeta purkaa tilanne auki. Tsemppiä.

yritä kuitenkin pitää huolta itsestäsi ja nuku niin paljon kuin voit.



jos ei ala helpottaa vähitellen, niin mene lääkäriin.

Itselläkin oli vauvavuoden hirveän valvomisen jälkeen monta kuukautta ihan kamalan väsynyt olo. Kuljin kuin maan alla viikosta toiseen... sitten elimistö alkoi vähitellen toipua siitä univajeesta.

Ei siihen sen kummempaa apua tarvitse, lepää vain mahdollisimman paljon.

Mulla on ollu pitkään ihan samat fiilikset, mutta en todellakaan laskis tota masennukseks vaan tilapäiseks vitutukseksi. Ei aina jaksa, aina ei tunnu kivalta, aina ei oo onnellinen. Mutta ei se oo masennusta.



Nyt vaan päivä kerralla yrität puskea, joku päivä onkin taas parempi ja taas sitä mennään. Luonnollista, että on rankan vaiheen jälkeen puhti kateissa. Loma varmaan tekis terää, ehkä joku uusi kiva harrastus?

En ole ap, mutta melkein samassa jamassa. Olen miettinyt, että onko tämä nyt sitten sitä masennusta ja pitääkö tähän jotain apua lähteä hakemaan. Mutta ostan tuon " tilapäisen vitutuksen" . Alkoi jopa naurattaa pitkästä aikaa. Mulla on tilapäinen vitutus. En oo masentunu. Jipii! Kiitos.

kun nyt pikkuhiljaa helpottaa, niin en tunnu jaksavan enää yhään mitään.



Kuopus, nyt jo taaperoikään ehtinyt, herää enää vain 2-3 kertaa yössä, mutta sekin on minusta liikaa. Ekan vuoden heräsi tunnin välein ja valvoi aina tunnin tai kaksi aamuyöllä, mutta niin sitä vaan jaksoin, kun oli pakko.



Mun tekis mieli vaan nukkua, notkua koneella ja syödä karkkia. Ennen lapsia olin aika kova jumppaamaan ja muutenkin aktiivinen.



Kiva kuulla, että tämän pitäisi olla ohimenevää.



Jaksuja ap:lle ja muille väsyneille!

lapset nyt 5 ja 3, nuorempi sairastellut paljon, työpaikalla hirveää.



En osannut enää nukkuakaan, olin täysin hälytystilassa. Kesälomalla olo nollaantui! Ja nyt on jo ihan hyvä olla.

tosi raivostuttavaa, kun yön arvokkaat tunnit menee valvomiseen...

Kiva kuull, että pitäisi helpottaa.

t. 14, jolla takki tyhjä

Tuhannet kiitokset tuosta " tilapäinen vitutus" -ilmaisusta =), se on täydellinen!!! En myöskään haluaisi uskoa olevani masentunut, vaikka sitä moni arvelee, koska joskus sattuu hyviäkin päiviä mustien väliin. Mullakin kaks lasta, vilkas 3½-v ja sairasteleva 1v10kk. Yöt menee välillä päin helkkaria vieläkin ja se jos mikä heijastuu seuraavan päivän jaksamiseen ja fiilikseen. Toisen lapsen eka vuosi oli, kuten yleistä on, ihan hirveän rankka ja moni asia on helpottunut satasella. Mutta nuo yöt...

Saan jo apua, saan yksityistä perhetyökonsultaatiota kerran viikossa, mutta eipä ne ole paikalla iltaisin ja öisin kun pahimmat hetket koetaan ja äiteellä olo aika toivoton.

Olen jo etsinyt yksityisen perheterapian yhteystiedot, vielä pitäisi varata aika. Että sais apua tähän pään sisällä asuvaan negatiiviseen asenteeseen kaikkea perhe-elämää liittyvää kohtaan. Ei se masennusdiagnoosi mullakaan mitään auttaisi, vai alkaako nuo lapset nukkua hyvin jos äiti popsii Prozacia?

Mun mielestä asia on niin, että jos tuo tila menee ohi itsekseen kohtuullisessa ajassa, niin sitten se ei ollut sen kummempaa kuin tuollainen toipumisvaihe. Mutta jos olotila jatkuu kuukausia, ehkä puoli vuotta - vuoden, niin sitten sanoisin kyllä, että varmasti saa masennusdiagnoosin, jos hakee apua.



Mutta ei masennus poistu sillä, että ei halua itsellä sitä olevan. Jos poistuu, niin sitten ei tosiaan ollut masennuksesta kyse. Mutta jos se tilapäinen vitutus jatkuu pitkään, niin eihän se silloin enää ole tilapäinen juttu.

Itse olen ollut ALAKULONEN joskus. Se oli semmonen aika kun ressas tulevaisuus, koulut loppu ja piti valmistua lähinnä työttömyyteen. En halunnut ihmisten ilmoille, kauppaan ei jaksanu mennä. Mikään ei kiinnostanu. Se ei ollu siis masennusta..



Mutta neuvolan kautta voi kysyä mitä vaihtoehtoja olis jos susta tuntuisi hyvältä jutella jollekin joka kysyy oikeita asioita ja pääset purkaantuun tilanteesta! Ne antaa puhelinnumeroita tai ohjaa jonkun luo joka kuuntelee ja auttaa sua. Lapsiasikin ajatellen se on hyvä kun äiti jaksaa! Joten millään huostaanotolla ei uhata vaan autetaan.



Väsymiseltä toi munkin korvaan kuulostaa. Kun vauva-aika on hyvässä mallissa niin pystyt vähän antaan periksi ja väsyminen tulee sieltä venymisesi takaa esille.



Ihan oman itsensä hoitaminen vois olla hyvä juttu! Olet keskittyny toisten huoltamiseen, muista itsesi nyt. Lähde lenkille, hapekas ilma ja vaikka vaan kävelylenkki tuo lisää virtaa. Lähde vaikka tuntuu ettet jaksaisi.

Nuku kunnolla, jos nyt lapset nukkuu niin sammuta kone ja mene maate itsekin!

Laita koneet peseytyyn yöksi, tee ruokaa paljon kerralla tai osta valmista. Näin säästät itseäsi keittiössä. Mieti tapoja joissa voit joustaa, tehdä huomenna tai ensi viikolla. Mitä voi jättää kokonaan tekemättä.



Olisko sulla jotain häikkää verenpaineissa, vitamiinit alhaalla tai raudasta puutetta? Parin viikon rautakuuri voi auttaa? Syötkö hyvin, juotko riittävästi? Juotko alkoholia? Voisko sulla olla sokeritautia? Imetätkö?

Normaalia elämää pienten lasten kanssa ja heti pitää kahlata perhetyöterapiat ja napsia pillereitä.

Vierailija:

Normaalia elämää pienten lasten kanssa ja heti pitää kahlata perhetyöterapiat ja napsia pillereitä.

Niin, normaali elämähän on sitä kun hyvät hetket korvaa monin verroin ne satunnaiset huonot. Mutta joskus voi tilanne olla jotain muuta, jotain mihin pillerit ei auta. Ei silloin auta tuollaiset kommentit ainakaan. Jaksaahan täytyy, vaikka pää kainalossa, sitähän kaikki mediatkin suitsuttaa. Paineet kasaantuu ja vastuu vaan kasvaa, moni äiti joutuu unohtamaan itsensä kokonaan joustaessaan äärirajoilleen perheensä vuoksi. Kyllä silloin perhetyö on paikallaan auttamassa ja tukemassa.

Kun normaaliin elämään kuuluu niin ylä- kuin alamäetkin. On typerys, jos ne tuntemukset medikalisoi tai tukahduttaa.

Mutta sitten kun tosiaankin on vain sitä alamäkeä, eikä ollenkaan ylämäkeä, niin ei oo mitään hysteeristä siinä, että myöntää tilanteen ja toteaa, että ei tää enää oo normaalia.



Eihän tässä nyt kukaan oo apua hakemassa siihen, että vähän vituttaa ja on ollut huono viikko. Kyse on isommista jutuista, joita 21 yrittää vähätellä. Mutta paljastaa siinä vain oman typeryytensä.

Kolmas ei valvottanut mutta masennus iski vuoden kuopuksen jälkeen. Vitutti, itketti yms. Menin sitten lääkäriin, tekivät testin ja diagnoosina keskivaikea masennus.

Vierailija:

Meillä on takana aika raskas vauvavuosi ja esikoisella myös oli hankalaa. Nyt elämä alka olla paljon helpompaa ja luulisi munkin voivan paremmin. Mutta minäpä olen koko ajan väsynyt, ei mikää huvita, kaikki suututtaa ja pinna ihan älyttömän kireellä. Lapsia en jaksaisi ollenkaan, hetkittäin todella ärsyttävät mua enkä enää jaksa mihinkään pieneen itkuun tai kitinään edes reagoida, vaikka ennen en kestänyt yhtään " huudattaa" vaan singahdin paikalle sekunnissa.

Mikä mun on?

Minulla oli vastaavaa jossian vaiheessa. Pyysin silloin miestäni ottamaan lapset parina päivänä ja häipymään jonnekin. Helpotti suunnattomasti kun tiesi, että saa olla kuusi tuntia yksin. Sovittiin siis ennalta aika, jolloin tulivat takaisin.

Toinen asia on tietenkin se, että vauvan itkuun pitääkin regoida, isompien ei välttämättä. Se voi olla ihan " sisäänrakennettuakin" .

Väsymykseen vielä: jos on vuoden verran yliväsynyt, ei sitä ihan pienessä ajassa tasapainoiteta. Minä sanoisin, että olet vieläkin ihan yksinkertaisesti VÄSYNYT. Yritä nukkua mahdollisimman paljon. Mene illalla vaikka yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan. Unohda tv ja netti. Kun pahin väsymys hellittää, yritä vaikka lenkillä käyntiä lasten mentyä nukkumaan. Itselleni ainakin netti ja tv lisäsivät ärtyneisyyttä. Nykyään vain isännän roikkuminen netissä nostaa ärsyyntyneisyystasoani ;-) Itse en enää kotona paljoa netissä käy. Tietenkin katson sähköpostit ja haen jotain tietoja, esim. sään tai tapahtumien, mutten enää surffaa päättömästi. Ja jonkin verran täällä pitää käydä - tietenkin... Eihän sitä muuten tunne elävänsä.

Lapset ovat 2v ja 3v. Olen kaksi vuotta ollut yh ja täytyy sanoa että raskasta on ollut. Nyt kun tilanne on helpottanut niin kärvistelen " tilapäisen vitutuksen" kanssa. Jospa helpottais kun töihin pääsee... Tsemppiä ap ja muut!