Päiväkoti vai pph aralle 3-vuotiaalle?!
Mitä mieltä olette ja millaisia kokemuksia löytyy? Tyttömme on nyt 3v6kk ja hoidon aloitus edessä. Tähän asti ollut hoidossa vain mummolassa kun itse olen tehnyt niin lyhyttä työpäivää. Nyt olisi hoidon tarve n.8 tuntia päivässä ja " oikeaan" hoitopaikkaan meno edessä. Tyttö luonteeltaan ujo ja arka, varsinkin toisia lapsia ujostelee kovastikin. Itse olen tällä hetkellä pph:n kannalla, mutta tutut taas ovat suositelleet päiväkotia.
Kertokaas kokemuksia ja mielipiteitä :)
Kommentit (6)
On arka ja ujo. Mutta marras-03 -syntynyt eli tarvitsee jo oman ikäistä seuraa. Ja ryhmässä toimiminen auttaa, samat tutut kaverit, ja muutenkin minusta parempi kuin että olis pph:lla jolla kaikki muut pienempiä.
Osaavat lastenhoitajat päiväkodissa osaavat kyllä auttaa ja opastaa alkuun ujompaakin ja ottavat huomioon kaikessa lapsen luonteen. Kuten myös ne villikommatkin. Tottuminen voi kestää pidemmän aikaa, mutta kannattavampaa se minusta on kuin pph. Varahoitojärjestelytkin on paremmat, kuin pph:lla.
eli tässä tapauksessa hoitopaikassa oli 2 hoitajaa ja 9 lasta joissain on kolme hoitajaa ja lapsia hieman enemmän.
Ryhmiksen etuna on, että hoitajia on useampia ja myös lapsia, mutta ryhmä on kuitenkin pieni verrattuna päiväkotiin.
Siinä ryhmiksessä, jossa oma poikani oli (nyt on kotona minun ja vauvan kanssa) sai lapset todella paljon huomiota ja heidän kanssaan tehtiin ihania juttuja. Minusta oli kiva, että hoitajia oli kaksi. Itse arastelin pph:lle viemistä, koska hoitajia on vain yksi ja silloin hoitajan loma-aikoina ja sairauslomilla lapsi olisi joutunut olemaan varahoidossa. Ryhmikseen tuli yleensä aina sama tuttu sijainen, jos jompi kumpi vakkari oli poissa.
Jos asuinpaikallasi on ryhmäperhepäivähoito, niin mietipä sitä vaihtoehtona. Aralle lapselle se voisi olla juuri hyvä hoitomuoto.
omat lapseni aloittivat " hoitouransa" pph:lla osa-aikaisina kun toinen oli 2- ja toinen 4-vuotias. Sattui niin mukavasti että pphn omat lapset olivat 3- ja 5-vuotiaat. Pihalla oli muitakin lapsia.
Lisäksi pph vei sitkeästi viikoittain koko porukkaa kerhoihin ja asukaspuistoihin, joten seuraa kyllä riitti yllinkyllin.Vuoden aikana lapsista tuli hyvät ystävät, ja kyläilevät puolin ja toisin vaikka nyt on välimatkaa kymmeniä kilometrejä.
Meille tuo pph oli oikea taivaan lahja. Ujompi 4-vuotias oppi olemaan porukassa ja pienempi - no, kaksivuotiaalle se oli ihan ehdotonta sellaiset kodinomaiset olosuhteet. Hän, nykyinen 3-vuotias, sanoi vielä nytkin että " minä tykkään sellaisista kodeista missä asutaan" .
Nyt ovat lapset päiväkodissa, ei sekään huono vaihtoehto ole, mutta jos on ujo, suosittelen kyllä (hyvää) pph:ta aluksi...
Hei!
Jos lapsi ei viihdy muiden lasten seurassa vaan jännittää tilannetta, niin perhepäivähoitaja voisi olla parempi paikka harjoitella yhteistoimintaa. Sitten kun homma alkaa sujua ja lapsi viihtyy niin siirtyminen päiväkotiin sujuu helpommin.
Meillä myös arat ja ujot lapset ovat olleet viisi siirtyessään päiväkotiin ja silloin ovat jo itsekin sinne halunneet. Aikaisemmin olivat välillä sijaishoidossa siellä ja kokivat sen liian villiksi touhuksi.
Meillä poika, pian 5 v., aloitti juuri eilen päiväkodissa oltuaan sitä ennen pph:lla. Oli samalla pph:lla 1-vuotiaasta lähtien, ja nyt muutettuamme meni päiväkotiin. Poikamme on myös melko arka ja tarkkailee uusia ihmisiä ja tilanteita pitkään ennen kuin lämpenee leikkeihin. Jännitin itse melko lailla tätä päiväkotiin menoa, koska ennen varahoitopaikka oli ryhmäperhepäiväkodissa ja poika inhosi sitä paikkaa sydämensä pohjasta - ilmeisesti juuri isomman lapsimäärän takia.
Nyt kuitenkin halusin, että poika pääsee päiväkotiin, juuri sen vuoksi että tottuu suurempaan ryhmään. Vuoden päästä on edessä eskari, ja mielestäni on hyvä jos ja kun poika nyt jo tottuu toimimaan suuremmassa porukassa. Lisäksi pph, jos hänellä on pienempiä taaperoita hoidettavana, ei ehkä pysty niin paljon keksimään mielekästä tekemistä 5-vuotiaalle. Eilinen eka hoitopäivä oli mennyt ihan mukavasti, toivotaan että sama jatkuu tänäänkin...
Vastausta kysymykseesi en siis osaa antaa, mutta itse ehkä laittaisin lapsen mieluummin päiväkotiin. Lapsesi on kuitenkin jo sen ikäinen. Pienemmälle lapselle paras paikka on ehdottomasti pph, jos sellainen vain on tarjolla. Mutta nämä ovat tietysti yksilöllisiä juttuja, ja riippuu paljon pph:n/päiväkodinkin tavoista, kumpi on parempi. Ja jos lapsesi meneekin pph:lle, ehkä voitte harjoitella niitä ryhmässä olemisen taitoja jossain muskarissa, liikuntakerhossa tms.?
Oma lapseni on nyt 3.5 vuotta ja ollut aina hoidossa ollessaan päiväkodissa, joten en pph:sta osaa sanoa omakohtaisia kokemuksia. Kirjoituksesi toi kuitenkin mieleen seuraavia ajatuksia:
- ehkäpä ryhmässä toimiminen tekisi lapsestasi rohkeamman. Muut päiväkodin lapset tulevat hyvin tutuiksi ja silloin lapsesi mahdollisesti rohkaistuisi saadessaan hyviä kokemuksia muista lapsista ja ryhmässä toimimisesta. Voit yllättyä siitä, kuinka ujosta lapsesta tuleekin innokas leikkijä, kun paikka ja lapset tulevat tutuiksi.
- Oma lapseni ainakin jo kaipaa ikäistänsä seuraa. Sitä käsittääkseni saa paremmin päiväkodista kuin pph:ssa. Riippuu tietenkin siitä minkä ikäisiä lapsia pph:ssa on, mutta monesti ovat kai nuorempia. Ainakin itse huomasin, kun lapseni oli isoin pienten ryhmässä vähän ennen kuin täytti 3 vuotta, ettei niistä nuoremmista oikein kunnon leikkikavereiksi ollut. On kuitenkin suuri ero vaikka alle 2-vuotiaiden leikeissä ja yli 3-vuotiaiden leikeissä.
- Päiväkoti on pitkäaikaisempi vaihtoehto. Ei tarvitse heti ensi vuonna taas vaihtaa hoitopaikkaa. Päiväkoti ja ryhmässä toimimista on hyvä harjoitella ajoissa jo kouluakin varten.
Yleisesti eri puolia pph ja päiväkodista on käsitelty monessa ketjussa ennenkin. Nämä pari ajatusta tuli siis erityisesti mieleen siitä, että lapsesi on kuitenkin jo kohta 4 vuotta ja äkkiä se menee vuosikin. Jos lapsesi arkuus mietityttää, niin kyllähän ammattitaitoiset lastentarhanopettajat osaavat auttaa arkaa lasta ja tukea pääsemään osaksi ryhmää.
Toivottavasti näistä kommenteistä on apua. No niistä näkee, että kannatan päiväkotia noin vanhalle hoitopaikaksi.
Mitä itse ajattelit tärkeimmäksi syyksi hoitopaikan valinnassa? Miksi itse kannatat pph:a? Tietenkin tärkeää on löytää sellainen ratkaisu, että vanhemmat voivat turvallisin mielin jättää lapsen hoitoon.