Liian nuori äidiksi-ketjusta tuli mieleen...

Joku valitteli täällä, että 25-v on liian nuori. Itse olin 25-vuotiaana juuri valmistunut lääkäriksi, oli oma koti ja virkakin odottamassa. Silti, aivan liian nuoresta ;) iästä huolimatta, päätin itsekkäästi av-mammojen mielipiteitä uhmaten tehdä lapsen mieheni kanssa.

koulutusta minulla oli vain ammattikoulu ja lukio käytynä ja olin osa-aikatöissä n. vuoden. Sitten päätin, että lapsi saa tulla jos on tullakseen.

Nyt lapsia on kaksi ja olen 25-vuotias. Sain vakipaikan esikoisen jälkeen, mutta aion nyt palata koulunpenkille opiskelemaan.

Minun osaltani lapset ovat nyt tässä, vielä on aikaa koululle ja työlle. Tiedät itse parhaiten, mikä on o ikea aika. Toisille se on tärkeää, että on kaikki valmiina työt sun muut, toiset ehtivät hankkia ne myöhemminkin.

Itse olen 26 ja odotan esikoista. Välillä mietin itsekin, olenko liian nuori äidiksi. Töissä melkein loukkaannuin, kun eräs miespuolinen työntekijä, kuullessaan raskaudestani, kysyi ensin ikääni ja sanoi sitten, että aika nuori olen, hänen vaimonsa sai ensimmäisen vasta 36-vuotiaana.



Olen ollut jo monta vuotta vakituisena työelämässä, olen naimisissa ja meillä on omakotitalo. Sinänsä kaikki on ikään kuin valmista vauvaa varten, mutta esim. kellään oman ikäisellä kaverillakaan ei ole vielä lapsia. Sen takia välillä mietinkin, että olenko sittenkin liian nuori. Toisaalta mieheni on 31-vuotias, että ei tässä kumminkaan enää mitään teinejä olla.

Olin juuri valmistunut ammattiin, pidin sitä eräänlaisena rajapyykkinä. Aviomiehellä oli silloin jo vakituinen työ ja enhän minä kuitenkaan vauvan kanssa voisi töissä olla. Ihmettelin, kun neuvolassa terkkari koko ajan lässytti mun iästä ja nuoruudesta. Ei mun kavereilla vielä ollutkaan vauva-aikeita, mutta eipä juuri kukaan ollut vakiintunutkaan. Meillä oli mun mielestä ihan riittävät kriteerit perheen perustamiselle: miehen vakityö, avioliitto, sopiva asunto ja asuinalue, mun valmistuminen.



Olen nyt 35-vuotias kolmen lapsen äiti. Töitäkin olen jo kerinnyt tekemään. Meillä on jo isot lapset, 11, 9 ja 7. Kaverit kärvistelee vauvojensa kanssa, kaikki on niin vaikeata ja monimutkaista. Valvoakaan ei jaksa...itselläni ei silloin nuorena ja notkeana ollut moisia vaikeuksia. Sopeuduin nopeasti tilanteeseen ja olin sellainen reipas äiti, en valitellut ja valvoakin jaksoi ihan hyvin. Mulla ei ollut kiirettä töihin, kun ei sellaista ollut. Hoidin lapset isoiksi kotona ja menin itse töihin, kun nuorin meni eskariin. Kyllä kannatti!



Olemme nyt vasta hankkimassa omaa taloa ja isompaa autoa, mutta tinkiminen kannatti. Tasapainoisempaa ja pärjäävämpää kolmikkoa saa etsiä!

Minun on vaikea ymmärtää sitä, että lapsia tehdään tilanteessa, jossa ei ole koulutusta eikä työpaikkaa ja parisuhdekin on vähän epävakaalla pohjalla, ajatuksena että kyllähän yhteiskunta elättää.

Itse sain siis vakipaikan töistä esikoisen syntymän jälkeen, joka min ua nyt odottaisi jos haluaisin sinne mennä, mutta kouluun pitää päästä.

Meillä on pieni okt (liian pieni alkaa kyllä olemaan) ja kaikki puitteet ok, vaikka nuorina ollaan aloitettukin.

Mieheni on 26-vuotias yrittäjä, sen verran on tuloja, että voin mennä kouluun ja maksamme tätä taloa.

t.4

miks se yrittäminen pitäs jättää sinne kolmeenkymppiin kun hedelmällisyys onjo laskenut ym ym!



Ap, jos sulle on nyt oikea aika niin ala ihmeessä jo puuhiin miehes kanssa:)

Jotkut tuntuu ajattelevan, että 28 vuotta (joka on ensisynnyttäjän keski-ikä) on se suositus, jota ennen ei missään tapauksessa saa alittaa..!