Alkuraskauden ultraus
Hei!
Ava:lta ollaan harmittavasti lomilla nyt heinäkuussa, joten pitääpä kysyä täältä muistinvirkistystä.
Kun hedelmöityshoitojen jälkeen on plussannut (tällä hetkellä 7+0), niin oliko tuolla ultrassa käynti " pakollinen" ? Ts. kuuluuko se hoitosuunnitelmaan?
Kommentit (13)
Ei se alkuraskauden ultra taida pakollinen olla, mutta monet taitavat sen kuitenkin käydä tekemässä. Itsekin olin varannut ajan Avalle ultraan noille alkuviikoille, mutta jouduinkin menemään jo hieman aiemmin verenvuodon takia toisaalle. Avalla kävin sitten vielä parissa kontrolliultrassa.
Tampereella tulee mieleen ainakin gynekologikeskus ja koskikeskus, joista voisi löytyä gynejä näin loma-aikaan.
Liian aikaisin ei kannata mennä, mutta tuolloin 7+ viikolla pitäisi sykkeen jo tosiaan näkyä.
Onnea matkaan!
Huomenta!
Olemme Tampereen Ava:lla. Varasin nyt mielenrauhan vuoksi ultran ja se on huomenna keskiviikkona. Jännityksellä vaan odottamaan mitä siellä näkyy..
Tämä oli meille toinen ICSI. Ensimmäisestä on syntynyt poika -04 (tosin silloin onnistui pakastetun siirto). Lisäksi on myös -98 syntynyt tyttö, joka on saatu alkuun ilman apuja.
Aurinkoista viikonjatkoa :)
Itselläni on vasta 5+5. Soitin eilen yksityiselle gynelle ja kysyin, että olisi kiire saada tietää, että onko tuolla mitään, ja että koska kannattaa aikaisintaan tulla. Sanoi, että tasan 6 käy, sydänääniä voidaan havaita jo tuolloin.
Sanoin epäuskoisena, että jospa tulisin vasta ensi viikolla, mutta sanottiin, että ei kun tule vain jo nyt, kyllä sen pitäisi näkyä. Nyt sitten ihmettelen, että miten on mahdollista kun tiedän tapauksia, missä normaaliraskaudessa sydänäänet eivät ole olleet havaittavissa edes 7+0.
Itse kävin eilen rv 5+6 ja todellakin sydämen syke oli jo nähtävissä!
Sikiöllä oli pituutta 2,6mm... :)
Upeaa! Onnea matkaan!
Jännittää torstai. Tai suoraan sanottuna pelottaa...
Tarkistin tuon oman käyntini, ja se oli 6+2 (siten että PAS siirtopvä oli 2+2), ja silloin näkyi syke.
Luulen, että syke varmaankin alkaa kaikilla alkoilla suht samaan aikaan, mutta riippuen kiinnittymisen todellisesta ajankohdasta tuo päivämäärä kunkin kohdalla voi hieman vaihdella. Tällöin esim luomuraskauksissa, kun ei voida olla ihan varmoja hedelmöittymisestä&kiinnittymisestä, niin voi vaihdella enemmänkin.
Tsemppiä ultraan, on se aina niin jännittävää! bd peukutuksia
Kannatti näköjään mennä tuonne ultraan, kivi putosi sydämeltä kun näki että siellä sydän sykki.
Ja vielä raskausviikoista.. Vauva-lehden laskurin mukaan, minulla olisi nyt 7+2, mutta tuolla laskettiin jotenkin eri tavalla ja viikot olisivatkin 6+4. No joka tapauksessa syke näkyi!
Olen vielä " vähän" amatööri näissä asioissa, joten valaiskaapa joku viisaampi, mitä nuo viikot tarkoittavat ja miten ne lasketaan?
Olemme myös hoidossa Tampereen AVA:lla.
Viikot lasketaan viimeisistä kuukautisista. Viikko siis 1. alkaa kuukautisten mukana. Näin ollen itse hedelmöittyminen taphtuu vasta noin viikon 2 lopussa.
28pvän kierrosahan raskaustestin voi tehdä oletettuna menkkojen alkamispäivänä, eli raskausviikko + päivä ajatuksella 4+1.
Oletko sama auris, kun putosi silloin lokamassuista pois? Sieltähän se sitten minäkin putosin viikolla 11+4. Ihanaa, että olet saanut uuden mahdollisuuden ja plussannut udelleen! Minullakin kävi tuuri ja hoidot puri ja nyt on 10+0!!
miikuli
6+0, ja sykekin. Ei voi käsittää.
Kyllä mä oon ihan sama Auris...
Hyvin on siis käynyt meillä molemmilla, kun näin nopeesti uudelleen plussattiin. Toivotaan vaan, että molemmilla tällä kertaa menee kaikki hyvin. Jännittävää tää on. Seuraava ultra mulla on ens viikolla ja sitä seuraavalla viikolla on eka neuvola.
T: Auris, 8+1
Me ollaan myös AVAn asiakkaita, ja plussasin myös tässä joku viikko sitten. En osaa sanoa, onko ultra pakollinen, mutta minä ainakin ehdottomasti sen halusin. Ihan vaan omaa mieltäni rauhoittamaan. Ja näkeehän siinä ultrassa, että raskaus on oikeassa paikassa ja sen, montako sikiötä on. Itse kävin UÄ:ssä 6+6 ja syke näkyi!
Suosittelen!
T: Auris, 7+5
PS: Meille tehtiin nyt ekan IVF:n 2.Pas joka siis tuotti plussan. Ennestään on Clomi-tyttö -02. Ootteko muuten hoidossa Tampereella vai Turussa. Me edellämainitussa.