Ihottumaa 3,5kk vauvalla
Meidän 3,5kk vanhalla vauvalla on ihottumaa. Ihottuma alkoi n.1kk sitten kasvoista, toisesta poskesta. Sitten se levisi toiseenkin poskeen ja sen jälkeen käsiin ja polvitaipeisiin. Nyt myös vatsassa on samaa ihottumaa, mutta lievempänä. Ihottuma ei kutise (tai vauva ei ainakaan raavi eikä tunnu välittävän yhtään ihottumasta). Ihottuma on punaista söheröä, ei näytä mitenkään kuivalta. Vatsassa punaisia pieniä pisteitä, vähän niin kuin olisi neulalla tökitty.
Mietin nyt että olisikohan vauva jollekin allerginen. Ihottuma ei pahene syöttöjen jälkeen vaan näyttää että se pahenee vaan pikkuhiljaa päivä päivältä tai viikko viikolta. Mahakipuja ei ole, tai ei ainakaan itkeskele vatsaansa. Eli ihottuma ei häiritse/haittaa vauvan elämää millääntavalla, ainakaan vielä! Vauva on rintamaidolla.
Olisiko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (2)
Itse päätin tänään että huomisesta lähtien jätän maidon pois kokonaan ja ehkä myös munan. Lääkäriajan jo tilasin ja se on vasta 30.7 :( Vaikealta tuntuu olla syömättä mitään maitoa kun joka ruokaan on tuupattu jotain maitoon liittyvää. Pitää varmaan kalkkitabletteja syödä myöskin että kalkin saanti ei jää kokonaan pois! Harmittaa kauheasti tytön puolesta tämä tilanne :(
Meidänkin tyttö on syntynyt maaliskuussa ja ihottuma alkoi n. 1kk sitten eli 2.5kk iässä. Toivottavasti meillekin apu löytyy pian!
Meillä alkoi 2kk iässä, tyttö nyt 4kk (syntynyt maaliskuussa). Ihottumaa tuli hiljalleen poskiin, ja meillä kyllä myös kutisi, koska sitten kun ihottumaa ei ollut, tajusin ettei tyttö väsymyksen vuoksi naamaansa ollut hingannut, vaan ilmeisesti kutisi niin paljon että hieroi aina riepuihin ja sylissä ollessa rintaani vasten.
Ihottuma oli juuri kuten kuvailit, eli syheröä, tai sellainen röpelöinen koko poski, välillä punoitti ja välillä ei, eikä yhtään silti kuiva. Punaisia pieniä pisteitä oli sit mahassa ja selässä.
Meillä oli kokemusta nyt 4-vuotiaasta moniallergisesta esikoisesta, jolla taas ei koskaan ollut ihottumia, vaan ainoastaan suolioireita eli huusi mahavaivoja kaiket päivät. Painelin samalle lääkärille, joka esikoistakin aikanaan hoiti, ja hän neuvoi jättämään (kuten olin arvellutkin) maidon ja kananmunan pois. (meillä vauva täysimetyksellä, kuten taisi sinullakin olla) Eli itseltä pois kaikki maitotuotteet, maitoproteiinia sisältävät, heraa, kaseiinia jne. Käytännössä itse käytän maidon korvaajina Oatlyn tai GoGreenin kauramaitoa, kaurakermaa jne. Juustoa ei tietty saa käyttää, ja esim. margariini pitää olla sinistä Keijua ja ruuanlaitossa vaikka sitä hopeanväristä Floraa tai sunnuntaita.
Vähintään 2 vkoa pitää olla tuolla dieetillä, jotta näet vaikuttaako ihottumiin ja ensin hoidat ihottuman pois kortisonilla. Meillä ihottumat lähtivät viikossa ja tyttö muutenkin tuli tyytyväisemmäksi ja alkoi nukkua pitkiä unipätkiä öisin, vaikkei huonosti nukkunut aiemminkaan. Oireet ovat niin erilaisia. Sitten lääkärin ohjeistuksesta otin maidon takaisin kokeeksi jonkun kuukauden dieetin jälkeen ja noin 3 päivässä tyttö muuttui tosi kärttyiseksi, ihottumaa tuli poskiin ja alkoi pulauttelemaan, mitä ei normaalisti koskaan tee. Lisäksi alkoi herätä öisin tunnin välein. Jätin maidon jälleen pois ja tilanne normalisoitui. Eli maitoallergia ainakin meillä. Munaa en ole edes kokeillut, koska usein ovat sillekin allergisia. Nyt vaan pidän peukut pystyssä ettei allergisoidu esim. kauralle, koska sitä syön nyt suht isoja määriä kun korvaan maitotuotteita.
Suosittelisin oikeasti suoraan menoa lastenallergologille, jos sinulla on eka lapsi tai ei muuten kokemusta allergioista. Sieltä saat selkeät ja parhaat ohjeet tilanteeseenne. Tsemppiä!!